Tag: work

Aina ei voi voittaa

Kesän kolme lomaviikkoa tulivat ja menivät, joten tänään koitti paluu töihin ja tavalliseen arkeen. Tässä vaiheessa voinee rehellisyyden nimissä todeta, ettei loma ollut mitenkään erityisen onnistunut tapaus tällä kertaa, vaikka se alkoikin lupaavasti isolla perhereissulla Suomeen. M:n äiti täytti 60 vuotta alkuvuodesta, ja jo viime vuonna hän ilmoitti, ettei aio pitää juhlia vaan tarjoaisi mieluummin koko perheelle (eli M:n vanhemmat, veli ja me kaksi) lomamatkan jonnekin yhdessä. He olivat jo pitkään halunneet käydä Suomessa, mutta sopivaa hetkeä ei ollut löytynyt, joten päätimme tehdä yhteisen matkan, jonka aikana viettäisimme aikaa myös Suomen perheeni kanssa.

Reissu olikin kaikin puolin oikein onnistunut, ja siihen sisältyi niin rentouttavaa mökkeilyä kuin kulttuuritarjontaakin sekä mukavaa oleskelua Raahessa ja yhden päivän visiitit Ouluun ja Helsinkiin. Vietimme paljon aikaa äidin ja isän kanssa, tapasimme muutakin sukua, Oulussa näin rakasta ystäväpariskuntaa ja Helsingissä kävimme Korkeasaaressa, jossa en ole käynyt sitten lapsuuden. Ainoa harmistuttava asia oli se, että isä-parka oli flunssassa melkein koko reissun ajan, ja siitä ehkä arvaattekin, mikä loppulomassa meni pieleen. Saavuttuamme kotiin toisen lomaviikon maanantaina aamupäivästä M alkoi varsin nopeasti niiskuttamaan, ja tiistaihin mennessä päällä oli jo kunnon flunssa.

No, siinä sitä sitten kärvisteltiin koko se viikko, ja kolmaskin lomaviikko meni toipumisen seilatessa edestakaisin. Yhden paremman päivän jälkeen seurasi toinen huonompi, ja sitten taas parani vähän vain huonontuakseen seuraavana päivänä. Kaikki suunnitelmamme peruuntuivat yksi toisensa jälkeen, koska minnekään lähtemisestä ei vaan tullut mitään siinä kunnossa. Onneksi en kuitenkaan itse sairastunut, ja meneehän se loma sisälläkin ollessa… No, viimeisenä viikonloppuna pääsimme kuitenkin ulos syömään ja elokuviin, ja toki kahteen viikkoon mahtui monenlaisia muitakin mukavia hetkiä, vaikka suunnitellut menot eivät toteutuneetkaan. Ensi vuonna otetaan vahinko takaisin ja tehdään lomasta aivan erityisen hyvä – tai ainakin siihen pyritään.

Tämänpäiväistä paluuta töihin varjosti hitusen aamuinen havainto yön aikana tyhjenneestä pyörän takakumista, mutta onneksi työpaikalleni ei ole meiltä pitkä matka, joten olin vain hitusen myöhässä. Töissä oli todella hektistä mutta myös ihanaa, joten kyllä tässä on akut latautuneet loman pettymyksistä huolimatta. Näillä siis eteenpäin, ja koska meillä on molemmilla vielä lomapäiviä jäljellä, jossain vaiheessa loppuvuotta tai ensi kevättä voi vielä ottaa pitemmän pätkän vapaata tai useamman pitkän viikonlopun, joten ei hätä ole tämän näköinen.

Introvertti suosittelee

Nyt tuli tehtyä sellainen hankinta, että on pakko hehkuttaa, mutta ensin on syytä hieman taustoittaa. Töissä meillä on avokonttori, jonka jaan tanskalaisten, norjalaisten ja ruotsalaisten asiakaspalvelijakollegojeni, tiimin enemmän tai vähemmän virallisen vetäjän sekä lähimmän esimiehemme kanssa. Lisäksi samassa suuressa huoneessa on IT-puolen pojat, joista ei usein kuulu päivän mittaan mitään. Kollegoista sen sijaan kuuluu etenkin puhelinten soidessa mutta muutenkin, koska olemme aika puheliasta ja välillä riehakastakin porukkaa. Sanottakoon heti alkuun, että tykkään kollegoistani valtavasti, ja enimmäkseen meillä on älyttömän hauskaa keskenämme.

Sitten se mutta. Ensinnäkin olen aika vahvasti introvertti tapaus, eli lataudun yksin ollessani ja käytän virtaa silloin kun olen muiden ihmisten seurassa. Toisekseen teen asiakaspalvelun lisäksi huomattavan paljon työtä erilaisten tekstien kanssa, eli suurimman osan päivästä käännän tekstejä tanskasta suomeksi, ja siihen päälle teen keskittymistä vaativaa AdWords-optimointia ja muuta mainontaan liittyvää duunia. Näin ollen häly käy välillä hermoille, kun pitäisi saada keskittyä kunnolla. Alusta asti minulla on ollut työn puolesta käytössä kohtuullisen hyvät kuulokkeet, joiden kautta voi kuunnella musiikkia työn ohessa ja jotka myös blokkaavat jonkin verran taustahälyä, mutta olen monesti miettinyt, etteivät ne silti ehkä ole parhaat mahdolliset apuvälineet tilanteeseeni.

Niinpä tein vähän taustatutkimusta, säästin rahaa ja viimeisimmän palkan pamahtaessa tilille laitoin viimein tilauksen menemään. Eilen sain käsiini ihanat, hopeanväriset Bose QuietComfort 35 -kuulokkeet, ja tänään kokeilin niitä ensimmäistä kertaa töissä. Ero aiempaan oli aivan uskomaton. Vastamelu yhdistettynä hyvään musiikkiin sai kollegojen puheensorinan haipumaan jonnekin tajuntani ulottumattomiin aina kun kuulokkeet olivat päässä. Käytin niitä miltei koko päivän lounasta ja yhtä puolen tunnin palaveria lukuun ottamatta, ja päivän päätteeksi akkua oli edelleen jäljellä 90%. Ne ovat niin mukavat ettei niiden pitäminen haittaa yhtään, ja parhainta kaikesta, päivän päätteeksi olin aivan yhtä virkeä kuin päivän aloittaessani. Normaali iltapäivän väsähdys jäi kokonaan tulematta, en hyppinyt neuroottisesti eri työtehtävien välillä jatkuvasti niin kuin usein tahtoo tapahtua, ja sain paljon aikaan.

Ainoa ongelma kuulokkeiden kanssa oli se, etten saanut niitä millään yhdistettyä työläppäriini Bluetoothin kautta, vaan päädyin kuuntelemaan musiikkia kännykän kautta koko päivän. Pitää vielä yrittää säätää läppärin asetusten kanssa jossain vaiheessa, josko saisin ongelman ratkaistua, mutta eipä tuosta suurta vaivaa ollut. Langattomat kuulokkeet kulkevat näppärästi mukana ja jos akku sattuu loppumaan, voi ne kytkeä johdolla kiinni kännykkään tai tietokoneeseen, jolloin ne toimivat tavallisina kuulokkeina ilman vastamelutoimintoa. Lisäksi niissä on mikrofoni, joten jos puhelin sattuu soimaan, voi siihen vastata kuulokkeissa olevalla painikkeella ilman että niitä tarvitsee ottaa pois puhelun ajaksi.

Ei voi muuta sanoa kuin että suosittelen lämpimästi. Kalliithan ne kyllä on, mutta minulle ainakin kevyesti hintansa arvoiset.

Aina ei pysty

Viime viikkoja on leimannut pitkälti “kaksi askelta eteenpäin, yksi taaksepäin”, koska mitä ikinä onkin yritetty tehdä, aina on tullut joku mutka matkaan. Ei silti, haasteista on kyllä selvitty, mutta välillä on myös ahdistanut aivan tosissaan. Lopulta aiemmin tällä viikolla tuli päivä, jolloin multa yksinkertaisesti loppui voimat. Purskahdin itkuun kesken päivällisen ilman mitään sen järkevämpää syytä, koska olin vain niin järjettömän uupunut. Siinä sitten istuin ja itkin ja sörkin ruokaani haarukalla samalla kun toinen yritti kovasti halata ja lohduttaa. Sitten onneksi helpotti.

Seuraavana päivänä kollegat hoitivat vaativammat asiakaspalveluhommat, jotta sain keskittyä kiireelliseen ja pahasti keskeneräiseen projektiin edes yhden päivän ilman jatkuvia keskeytyksiä. Illalla oli hauskat pikkujoulut, joissa jaksoin olla juuri niin pitkään kuin oli tälle viikonlopulle sopivaa, ja lauantaina pääsin viimein kauan odottamaani kotiprojektiin kiinni, eli purin loput kirjat, sarjakuvat, DVD:t ja CD:t muuttolaatikoista ja järjestelin ne upouusiin (ja ihaniin!) kirjahyllyihin. Lopputulos on juuri sellainen kuin halusin, ja vielä on tilaa uusillekin tulokkaille, joten tein tänään sanalla sanoen valtavan toivelistan siskoni aiemmin vinkkaamaan Book Depositoryyn. En ole voinut hankkia uutta kirjallisuutta yli kahteen vuoteen, koska tilaa ei yksinkertaisesti ollut, mutta tästedes kirjat ja sarjakuvat saavat taas tulla.

Ylipäänsä viikonlopun jälkeen olo on paljon inhimillisempi. Töissä on ollut kovasti kiirettä ja entistäkin kiireisemmät kaksi joulunalusviikkoa on vielä edessä, mutta onneksi meillä on mahtava tiimi, jonka jäsenet tukevat toinen toistaan aina kun tarvetta on, ja monesti vaikkei niin olisikaan. Tiistaina puolestaan alkaa viimein se kauan odotettu remontti, joka todennäköisesti aiheuttaa meille harmaita hiuksia tavalla tai toisella, mutta ainakin pääsemme sen suhteen alkuun ennen joulua. Olisipa kiva saada se loppuunkin ennen vuodenvaihdetta, mutta ehkä tässä vaiheessa ei kannata toivoa liikoja…

Vielä kun selviän joulusta hengissä, niin eiköhän tämä tästä.

Kuohuvaa

Haaveilen, että voisin taas kirjoittaa. Englanti ei huvita, koska suomi alkaa olla harvinaista herkkua töiden ulkopuolella, ja kaipaan omaa kieltäni. Pyörittelen ajatusta mielessäni ja palaan aina samaan: Toisaalta harmittaa rajata potentiaalisesti kiinnostuneita lukijatuttuja pois kirjoittamalla suomeksi, mutta toisaalta taas jos en saa kirjoitettua englanniksi ollenkaan, mitä järkeä on pysytellä alkuperäisessä kielivalinnassa? Suo siellä, vetelä täällä. Kompromissi toimi aikoinaan entisessä blogissani, joten miksei tässäkin tapauksessa.

Aiemmin kirjoittaminen tyssäsi tyytymättömyyteen. Sinänsä blogiteksti viikossa oli hyvä ajatus, mutta lopputulos oli enemmän muistilistojen kirjoittamista kuin sellaista tekstiä, jota oikeasti olisin halunnut tuottaa. Toisin sanoen määrä korvasi laadun, eikä se määrä edes ollut loppujen lopuksi kummoinen. Neljä keskinkertaista tekstiä kuukaudessa ei kauheasti lämmitä ketään. Ja niin vierähti melkein puolitoista vuotta ilman ainuttakaan kirjoitusta.

Silläkin uhalla, että tästä tulee juuri sellainen merkintä mitä halusin välttää, tuntuu tarpeelliselta kirjoittaa ylös edes muutama isompi asia, mitä tässä välillä on tapahtunut. Ensinnäkin vaihdoin työpaikkaa helmikuun alussa. Tämä on ollut suurin yksittäinen muutos sen jälkeen kun muutin Tanskaan, ja todella loistava sellainen. Olin kertakaikkisen väsynyt vanhaan työpaikkaani, vaikka työkaverit siellä olivatkin mahtavia, mutta itse työ oli kaikin puolin uuvuttavaa. Nykyisessä työssäni on yhtä lailla mahtavat työkaverit, mutta lisäksi rakastan itse työtä. Voi liioittelematta sanoa, että mielenterveyteni on paljon paremmalla tolalla nyt kuin vuosi sitten.

Toinen suuri muutos on tanskankielen opintojen päättyminen kesäkuun alussa. Kirjallinen osa lopputentistä meni erinomaisesti, mutta suullisessa kompastelin ja pääsin sen melkeinpä rimaa hipoen läpi, jos nyt vähän liioitellaan. Pettymys suulliseen suoritukseeni oli aika kova, mutta sellaista se joskus on, eikä minulla kerta kaikkiaan riittänyt rahkeet enää parempaan. Joka tapauksessa olen onnellinen lisääntyneestä vapaa-ajasta, vaikka kurssikavereita olikin mukava nähdä viikottain. Tanskani on ihan kohtuullisella tolalla, vaikkei sen käyttö olekaan niin sujuvaa kuin mitä toivoin sen tässä vaiheessa olevan. No, ajan kanssa.

Kolmas mullistus on vasta tapahtumaisillaan, muttei ihan vielä lyöty lopullisesti lukkoon. Olemme nimittäin ostamassa ensimmäistä omaa asuntoamme, ja omalta osaltamme paperit on jo allekirjoitettu, mutta vielä joudumme odottamaan myyjän allekirjoitusta ja sen jälkeen asianajajan hyväksyntää. Ensi viikolla tähän aikaan homman pitäisi olla niiltä osin selvä, mutta sitä ennen mitä tahansa voi vielä tapahtua, joten en uskalla innostua liikaa. Jos kaikki menee hyvin, saamme asunnon avaimet käteen lokakuun ensimmäisenä, minkä jälkeen remontoidaan jonkin verran ja sitten koittaa itse muutto. Toivottavasti jouluun mennessä olisimme jo asettuneet…

Syksyllä kaikki kuohuu, sanoi viisas ystäväni F vuosia sitten kutakuinkin juuri näihin aikoihin. Syksyllä on jotenkin aina enemmän virtaa tehdä muutoksia elämään, ja toisaalta monenlaiset uudet alut tahtovat ajoittua loppukesän viileneviin ja tummeneviin päiviin. Tai ehkä se vain tuntuu siltä, koska niin olettaa olevan. Siihen ajankiertoon ehdollistuu koulu- ja opiskeluvuosien aikana, enkä ainakaan itse ole koskaan päässyt siitä irti. Nautin suuresti Tanskan pitkästä syyskesästä, joka taipuu talveksi vasta joskus lokakuun lopussa tai peräti marraskuun puolella. Kaikki kuohuu tänäkin syksynä, ja hyvä niin.

Getting Back on Track

I ended up being sick for my entire Easter holiday. M recovered a few days before I did, so he got a few not-quite-so-crappy days at the end of it, but I was sniffling and exhausted all the way until work started again. Needless to say, I was not happy, nor did I take it particularly gracefully. My misery was somewhat alleviated by a generous amount of chocolate eggs, but even those were just a band-aid. Nothing could replace the plans we had had, or the wasted beautiful sunny days during which we stayed indoors out of necessity. I was grumpy all through the next work week as well, since we started the month swamped and understaffed, but my mood got slightly better towards the weekend, and yesterday was already very enjoyable. I won’t get another stab at a proper holiday until July, but at least there are some extra days off sprinkled here and there in April and May, so that’ll help a bit.

Yesterday was the only day I could vote in the Finnish parliamentary elections, so as soon as the Honorary Consulate of Finland opened their doors for voters, we made our way there. After a successful (and blessedly short) voting experience, we headed to the city centre for a delicious sushi lunch and some yummy ice cream. We’d been invited for dinner at M’s parents’ place in the evening, so we spent several enjoyable hours there, after which we came home and pretty much went straight to bed.

Today was mostly about catching up with chores, so I finished the work-related translation assignment I started yesterday, after which we cleaned up the apartment, I did my Danish homework, and finally got to spend some quality leisure time by finishing Tomb Raider, which I really enjoyed. It’s also the only AAA single-player game I’ve managed to finish in several years… Dragon Age: Inquisition is currently gathering (proverbial) dust, as I lost interest fairly early on. There’s a number of other titles installed on my hard drive that I’ve either started but not finished or never even started, so hopefully this will be the start of a new era of being able to focus on a single game long enough to finish it.

It’s been a successful weekend, both in terms of having a good time and getting necessary things done, and I think I’ve finally purged the disappointment of the missed Easter holiday from my system. We’ve also made some (hopefully long-lasting and beneficial) changes in our diet and added some vitamin D supplements into the mix, so hopefully there will be less illness in the future. I’m really looking forward to being able to rely on my normal routines without being constantly interrupted by one calamity after another. Also, the weather seems to be getting warmer all the time, so I think it’s fair to say that spring is finally here and summer may be just around the corner! Can’t wait :)

Spring, Chocolate Eggs, Music!

Like I mentioned in the previous post, this week has been insanely hectic. A part of it was the training of a new colleague at work while still trying to make the end-of-the-month project deadline, which meant I was more tired than usually after workdays. Add in the language course evenings and a couple of other lengthy errands I had to run during the week, and suddenly my days were very long indeed. M was gone the entirety of Monday and Tuesday, and the previous weekend didn’t include much together-time, either, since he was embroiled in a forum update project that took the entire weekend (and wasn’t even completely successful, so it will take even more time in the future). By Friday I was pretty much a wreck.

I decided early on in the week that the weekend would be all about relaxing, and what better way to start it than using the Christmas gift card for champagne brunch for two (from M’s uncle and aunt) in an Italian restaurant on a beautiful Saturday morning! The weather was sunny and gorgeous, so I wore a skirt and a pair of high heels to celebrate spring. The food was delightful, and we had a terrific time. Afterwards we shopped for some Easter eggs for next week, and while my collection isn’t nearly complete yet, we did make a few good discoveries. I fully plan to sample all the different chocolate/marzipan eggs they have here to see which ones I like the best.

The rest of the day went by with both of us lazing about. I played some Guild Wars 2, we watched last week’s episode of Vikings and later a movie (Whiplash). It was just what I needed to let go of the week. Today I might even consider doing something useful… I still have one or two days of work next week, but the rest of it is definitely off, and the language course is also on a break for a week and a half. I’m so looking forward to a little spring break!

In other, completely unrelated news, I’ve been listening to Von Hertzen Brothers’ new album New Day Rising on Spotify. I liked their first album quite a bit, but after that (and especially following one really unimpressive festival gig that left me completely cold) I sort of lost interest in the band altogether. I was really surprised to discover I like the new album a lot. For now it has completely replaced my other recent favourite (Say Lou Lou’s Lucid Dreaming), which continues my current trend of falling in love with female Nordic electro-pop artists for reasons that aren’t entirely clear to me, but hey, if it works.

Building Blocks

This week was really tiring but in many ways less stressful than January was. While it’s a little early to say, I feel like I’ve regained my balance at work. I made a few changes in how I do things and some adjustments in my attitude, and the results have been promising. We’ll see how it goes from here, but at least for the moment I feel better. I also finally bought a gym membership, which means I will try to go at least once a week with a friend from work. Eventually I’m hoping to increase it to twice a week, although the other time will have to be by myself as our work hours don’t coincide well enough at the start of the week. In any case, I’m very excited, because the lack of exercise has really bothered me. Regular exercise does wonders for my moods, but it’s so easy to neglect. I just need to stop letting laziness win. (Of course, yesterday’s workout left me completely crippled today, so it’ll be an adjustment to get started with a regular routine again…)

In other good news, there are now several friends scheduled to come and visit us! My cousin A will take a day off of her mid-February work-related visit to Aarhus to spend with us, which I’m really excited about, because I haven’t seen her in ages, and she’s never even met M yet. One of my dearest friends E will visit sometime in early March (the exact details haven’t been nailed down yet, but that’s the current estimate), and sweet S will spend a long weekend with us in late May. I’m really looking forward to seeing them all, and hopefully we’ll have more visits in the future, too.

As a survival strategy, I’ve found having things to look forward to is the most effective one. That, and taking care of oneself physically. I haven’t done the best job with the latter lately, but I’m hoping to get it right from now on.

Toe-dipping

Okay, so January has been unexpectedly hard. Work has been stressing me out for a number of reasons, but today I got to work from home since we finished our main project a day early, and I had some database work to do that can be done from anywhere with an Internet connection. And it was so relaxing! I could listen to music, there was no one talking around me (and I didn’t have to talk!), and as soon as I was done, the weekend could begin. I wouldn’t want to work from home all the time, but every now and then it is just peachy, and today I think I really needed it.

I’ve been pondering my relationship with my job a lot this month. It has been harder now than it was last year, and there was a moment earlier this week when I genuinely felt like I wanted to give up. Instead I chose to consciously change my attitude towards it, or at least try my damnedest from now on. I have a plan for February now, and hopefully towards the summer things will become easier.

Eventually, however, I do need to decide what I want to do with myself, career-wise. Maybe not this year, but I can’t wait forever with it, either. What I’m doing now is fine for the time being, but it’s not a long-term solution, and I need to find something that could be. (This subject deserves a longer, less vague post, but I’m tired and I’ve stared at the screen way too much today as it is. Plus there’s the fact that I still don’t know how detailed I want to be about work-related things here. Still, I predict more musings about this in the future, so stay tuned!)

34

I used to write a birthday post every year, as a type of “looking back” thing. My birthday is sufficiently close to the start of the year that I could easily make it about summarising the old year, the way people often do at around the start of a new one. I think it’s a nice tradition, and a useful one, too. I forget things so easily, and looking back can give necessary perspective.

So, my 33 was chaotic, to say the least. I don’t remember much of the start of the year. I was looking for a job and had been for half a year by that point, and it seemed like there was no resolution in sight. I was desperately in love with someone who lived far away from me, and sometimes the only thing that seemed to keep me sane was the counter ticking towards our next meeting (which were months apart). I also worked out fairly actively back then, which was another sanity-reinforcing thing in my life.

Things changed abruptly when I applied for a job in Denmark in late June, and was interviewed and accepted in early July. Suddenly I needed to move my entire existence from Finland to Denmark within a month, not to mention move in with someone I knew well, but had only met a handful of times. I couldn’t have done it without the absolutely invaluable (including financial…) help from my parents, and all my dear friends who pitched in as well. That one month was stressful beyond belief, but somehow it all worked out, and by the end of July I had moved to Denmark. The next week I started at my current job.

It has been an adjustment, for sure. The first months were a blur of trying to get all the necessary paperwork taken care of, learning the job, unpacking a life’s worth of things and fitting them into an apartment that already housed someone else’s life, healing hurts (including a nasty infection on my second week here, and a toenail I managed to partially rip off while unpacking things), starting the language course to learn Danish (twice, because they put me in an advanced class first, when I didn’t speak a word yet…), and not least, learning to fit our lives together with M, who has been amazing through it all, I have to say. As has his family, who took me in with open arms.

Eventually things have settled down more. My work contract got renewed at the start of the year, so for now, employment is secure. It’s not a job I want to spend the rest of my life doing, but it sure beats unemployment, and I have a great group of colleagues I enjoy seeing every day. (I got several different happy birthday songs today in Danish, Swedish, Norwegian and even Somali from my colleagues, which was surprising and extremely delightful.) I’m starting to learn Danish, although I still find it very challenging, and it’s going to be a long road before I’m anywhere near fluency. I’ve even taken my first somewhat floundering steps towards physical activity again, after six months of no regular exercise of any kind (besides riding the bike to get from one place to another). And M and I… We fit together. We make each other happier than we are alone, and we’re both pretty happy alone, too.

I miss my friends and family sometimes, but I’m home now. It’s not an entirely familiar home, but it feels right, and I haven’t regretted the choice I made to come here.

As for what I’d like from my 34:

  • Basic fluency in Danish, i.e. the ability to run regular errands and hold a conversation without needing to resort to English much or at all.
  • Regular exercise routine that I find enjoyable and sustainable.
  • More good times with M. I’m especially looking forward to my first Danish summer!
  • Friends’ visits. I already have two scheduled, and hopefully there will be more.
  • Visiting Finland in turn.
  • Learning my way around Aarhus more, so I can find nice places to visit/shop in (and take other people, too), get a library card and other things I still don’t have.

Come what may, I’m looking forward to it!

Of Hopelessness

I’m starting work tomorrow. It’s been a year since I last had a job, and I quite miss it. I have no idea if I’ll enjoy the actual work or not, but at least it offers the opportunity to learn new things, form new social contacts and generally just have routines in each day, and I welcome all that. Not to mention the ability to earn a living, which is obviously extremely important on its own.

If there is one thing I’d like to avoid from now on, it’s unemployment. I don’t know anything quite as soul-sapping as the hollow feeling of browsing job ads one by one, desperately hoping to find something that is even remotely applicable to your own qualifications and coming up empty again and again. Of course, there are the few exceptions when you find something, write an application for it and for a while you feel like you actually accomplished something worthwhile again – only to receive the dreaded “thank you but no thank you” email in your inbox some days or weeks later. Back to square one. Back to feeling utterly worthless.

It spreads everywhere after a while. As the number on your bank account dwindles, you narrow down your choices little by little. No more shopping for anything but the bare necessities, and even those should be a cheap brand or on discount. You don’t really need cheese on your bread, after all. It’s also best to not meet your friends in the city centre, because that means expenses you can’t really afford, or squirming when they offer to pay instead. Buying presents becomes a nightmare, because you can’t really afford anything anyone would want. If anything breaks, you really need to consider whether you can’t actually survive without it. Repairing or replacing it might well be beyond your means. It’s not real deprivation; not yet. It’s just a slow slide towards the tears in society’s fabric where ultimately you’ll end up incapable of affecting your situation anymore. That way lays hunger, mental and physical illness, and isolation.

I didn’t fall that far. I still had options by the time my soon-to-be employer said yes instead of no thank you. You have no idea how grateful of that I am.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén