Write Words

Kyllä tämä tästä

By E

On August 26, 2019

Välillä itku tulee, varoittamatta. Useimmiten pyöräillessä töihin tai töistä kotiin, kun ajatukset vapautuvat annetuista raameista. Välillä kun joku kysyy jotain kuulumisista ja kerron. Aina en jaksa kertoa.

En osaa oikein olla surun kanssa. Ärsyttää, kun ei jaksa samalla tavalla kuin normaalisti. Tuntuu kummalliselta, enkä jaksa itseäni. En tahdo kokea näitä reaktioita. Mutta samalla kaikki elämä on viiltävän kaunista. Aurinkoiset päivät ja sininen taivas, vihreät pellot ja sillan ali virtaava vesi. Eläimet ja ihmiset. Jokainen hengenveto.

Tälle kesälle kasaantui kaksi menetystä ja yksi läheltä piti, joka alkaa oireilla kunnolla vasta nyt, melkein viikko tapahtuneen jälkeen. En usko, että näistä mikään olisi yksin saanut minua näin tolaltani, mutta niitä oli kolme, ja nähtävästi kolme oli liikaa. Mutta ei minulla ole hätää. Tästä selvitään kyllä. Tarvitsen vain vähän aikaa hengitellä.

Viimeinen elossa ollut isovanhempani nukkui pois 1.7. Olimme jo muutenkin menossa Suomeen, koska 12.7. oli tarkoitus juhlia mummun 100-vuotispäiviä, mutta sen sijaan vietettiinkin hautajaisia. Siskoni ja serkkuni (ja monet muut) puhuivat muistotilaisuudessa kauniisti, mutta minä en osaa sanoittaa suruani suuressa seurueessa. Sen sijaan kannoin arkkua. Se sopi suruuni paremmin.

Mummu eli täyden elämän, johon ei olisi enää juuri enempää mahtunut. Ikävöin juttuhetkiämme, sitä kun makoilimme yhdessä mummun sängyllä ja kerroimme kaikki kuulumiset puolin ja toisin. Hän jaksoi aina olla kiinnostunut ja toisaalta kertoi myös mielellään omista tekemisistään. Kaipaan mummua, mutta samalla ymmärrän, että aika tuli täyteen. Se sai tulla.

M:n isä sairastui syöpään ensimmäisen kerran miltei 14 vuotta sitten, mutta hoidoilla se parani. Reilu vuosi sitten se kuitenkin uusi, ja tällä kertaa se tuli jäädäkseen. Hän menehtyi siihen kotonaan 2.8. vain 63-vuotiaana. “Pitkällisen sairauden murtamana”, sanotaan, mutta L ei murtunut. Aivan loppuun asti hän oli oma itsensä, jaksoi vitsailla ja viettää aikaa kanssamme sen verran kuin vointinsa puolesta saattoi.

Hän oli mukana suunnittelemassa oman hautapaikkansa ja etsimässä sopivaa päivämäärää, jolloin me jäljelle jäävät voisimme ensi vuonna mennä katsomaan kiertävää komediaesitystä, joka on ollut perheen perinteenä jo vuosia. Rakastamme kaikki sushia, joten viimeisen kerran, kun olimme yhdessä koko porukalla, hän tarjosi meille sushilounaan ja istui kanssamme samassa pöydässä niin pitkään kuin jaksoi, vaikkei ollut enää päiväkausiin voinut syödä itse mitään kiinteää.

Syöpä vei L:n meiltä liian aikaisin, eikä hän ollut valmis lähtemään ennen kuin oli aivan pakko. Tämä suru on erilaista kuin mummun menetys, koska edessä olisi voinut olla vielä vuosia, vuosikymmeniäkin elämää.

Hautajaiset ovat jo takanapäin ja viime lauantaina kävimme perheen kesken laskemassa uurnan hautaan. Hyvästejä hyvästien perään, mutta oikeasti niitä sanotaan vielä pitkään.

M:n kanssa emme juurikaan soittele, vaan laitamme yleensä aina viestiä. Puhelut on varattu vakaville asioille, mutta jostain syystä en ymmärtänyt huolestua, kun hän soitti viime viikon tiistaina tultuani töistä kotiin. Sitten vasta, kun hän sanoi olevansa ihan kunnossa, mutta olleensa onnettomuudessa.

Hän oli tulossa pyörällä töistä kotiin, kun auto tuli risteykseen kolmion takaa ja ajoi hänen päälleen. Ei kovin lujaa, onneksi, ja hänkin oli ehtinyt vähän hidastaa, mutta auton keula osui kuitenkin pyörän eturenkaaseen ja mies lensi maahan. Vammat jäivät onneksi kohtuullisen vähäisiksi: kärjistään katkenneet kulmahampaat toisella puolella, jonkin verran naarmuja ja ruhjeita siellä täällä, vuotava asfaltti-ihottuma oikeassa kämmensyrjässä ja pahasti mustelmilla oleva vasen käsi, joka ei vieläkään oikein jaksa kannatella mitään, mutta taipuu kuitenkin kaikkiin tarpeellisiin suuntiin.

Pyörästä meni eturengas, osa ohjaustangosta ja toinen jarru, mutta sen voi korjata. Hampaatkin on korjattu tänään. Mustelmat alkavat jo haalistua, oikean käden ruhje ei kaipaa enää suojaa päälleen ja vasen käsikin on joka päivä parempi. Aivan järkyttävän hyvä tuuri, ettei käynyt pahempaa. Ettei tullut kolmansia hautajaisia parin kuukauden sisällä.

Vastaan kun kysytään, mutta juuri nyt en jaksa olla itse yhteydessä. Menen aamulla töihin, teen minkä pystyn, tulen iltapäivällä kotiin. Teemme yhdessä ruokaa, katsomme illalla telkkaria, juttelemme välillä enemmän ja välillä vähemmän. Kosketamme paljon. Välillämme vallitsee ymmärrys siitä, että voimavarat ovat aika vähissä molemmin puolin ja siksi kaikki on vähän tavallista hitaampaa. Toimin pitkälti autopilotilla paitsi silloin, kun itku tulee, varoittamatta.

Hyvä, että tulee. Vaikka ärsyttää.

Herättelyä

By E

On November 22, 2018

In Musings, Suomeksi

Leave a reply

Pitkästä aikaa on tehnyt mieli kirjoittaa, mutta en jaksa millään rakentaa siltaa viimeisimmän päivityksen ja tämän välille. Elämä tapahtui, jälleen kerran. Ei siitä sen enempää. Ei huvita myöskään kerrata tämänhetkistä elämäntilannetta, vaan sen sijaan tekee mieleni lainata toisaalta 32 aiheen sarja ja jutella niihin liittyvistä asioista. Seuraa siis omaan napaan tuijottelua!

Avioliittoja

Yksi, joka päättyi sopuisaan eroon jo vuosia sitten, edellisessä elämässä. Menimme naimisiin kuuden vuoden seurustelun jälkeen, vaikka suhteemme oli jo siinä vaiheessa ollut pitkään enemmän ystävyyssuhde kuin parisuhde. Silloin kuitenkin ajattelin, että hän oli se ihminen, jonka kanssa halusin loppuelämäni viettää, vaikka olimme molemmat tietoisia suhteen puutteista. Häät olivat ihanat ja mies kovin rakas, mutta suhde kaatui lopulta siihen, että en enää rakastanut itseäni sellaisena kuin siinä parisuhteessa olin. Enkä sitten enää lopulta häntäkään.

Lapsia

En ole koskaan halunnut lapsia, enkä etenkään olla äiti. Arvostan suunnattomasti niitä äitejä ja isiä, jotka kasvattavat lapsiaan rakkaudella ja rajoilla eheiksi ihmisiksi, mutta en koe vanhemman roolia omakseni enkä halua sitoutua lapsen kasvattamiseen. Jos M olisi halunnut isäksi, olisin ainakin yrittänyt todella kovasti muuttaa mieltäni, mutta koska hänkään ei halua lapsia, on vapaaehtoinen lapsettomuuteni ollut todella helppo valinta. Minusta on mukava seurata siskoni ja serkkujeni lasten kasvua sivusta, mutta minkäänlaista biologisen kellon tikitystä en ole kokenut koskaan.

Lemmikkejä

Lapsena meillä on ollut erinäisiä rakkaita lemmikkejä hamsterista kissoihin, mutta aikuisiällä en ole niitä halunnut itselleni. Tähän liittyy pitkälti sama tunne kuin lasten hankintaankin – en halua sitoutua lemmikkiin. Haluan voida liikkua vapaasti silloin kun siltä tuntuu, enkä koe mitään erityistä tarvetta lemmikin hankintaan. Monet eläimet ovat mielestäni järisyttävän suloisia ja rakastan työmatkaani, jonka varrella on kesäisin lehmiä, vuohia, hevosia ja monenlaisia lintuja, mutta ne eivät ole minun, ja se sopii minulle mainiosti.

Leikkauksia

Yksi suukirurginen toimenpide, jossa poistettiin hammas kirurginveistä käyttäen, joka oli kyllä aika ahdistavaa. Ei se miltään varsinaisesti tuntunut puudutuksen vuoksi, mutta veitsen mennessä suuhun kävi kyllä mielessä, että toivottavasti hammaslääkärillä on vakaa käsi. Sen lisäksi muutama pieni luomenpoisto, mutta ei mitään sen suurempaa.

Tatuointeja

Ei ainuttakaan. Pidän monia tatuointeja upeina (ja vielä useampia kamalina), ja jos kykenisin valitsemaan iholleni kuvan, jota uskoisin rakastavani vielä vuosienkin päästä, olisin varmasti sellaisen jo hankkinut. Mutta ailahtelevaisen itseni tuntien en ole halunnut sitoutua tatuointiinkaan. Tässä on ehkä jo aistittavissa aika perustavaa laatua oleva osa persoonallisuuttani…

Lävistyksiä

Molemmissa korvissa on kaksi reikää, joissa ei kuitenkaan enää nykyisin ole useinkaan koruja. Tykkään kyllä korvakoruista paljon, mutta jo monta vuotta sitten silloiset vakikorut tulehduttivat reiät jatkuvasti ihan yllättäen, enkä saanut millään tulehduksia muuten kuriin kuin ottamalla korut pois. Kokeilin monilla eri koruilla, mutta lopputulos oli aina sama, joten sitten en vaan enää jaksanut säätää niiden kanssa. Nykyisin käytän aina välillä yhden illan verran koruja, jos siltä tuntuu, ja sitten olen taas pitkään ilman.

Muuttoja

Sellaisia, joita muistan… Vain neljä merkittävää. Kai periaatteessa voisi laskea vaihto-oppilasvuoden Venezuelassa, kesätyön Ranskassa ja opiskelijavaihdon Australiassa, mutta ne olivat lopulta kuitenkin vain pitkiä reissuja. Ensimmäinen merkittävä muutto oli Raahesta Ouluun vuonna 2001 kun pääsin opiskelemaan yliopistoon. Eka oma kämppä, joka oli kyllä tosi rakas – tosin vain siihen asti, että vanhempieni kautta tutun vuokraisännän kanssa meni sukset ristiin. Sieltä muutin toiseen Oulun kämppään, jonka rakkaat vanhempani ostivat ja vuokrasivat minulle huomattavan edulliseen hintaan. Siellä asuin siihen asti, että muutin Tanskaan M:n silloiseen vuokrakaksioon, jossa elelimme varsin ahtaasti pari vuotta, kunnes ostimme tämän nykyisen rivarinpätkän reilut kaksi vuotta sitten. Tässä viihdymme hyvin edelleen, vaikka naapurit käyvätkin välillä hermoille.

Ampunut aseella

Aika monenlaisilla, itse asiassa. Erään parhaista ystävistäni isä on aseharrastaja, joten hänen opastuksellaan olemme käyneet ampumassa niin pistooleilla, kivääreillä kuin jopa konekiväärilläkin. Pidän ampumisesta, mutta oikeasti olen sitä mieltä, ettei ole kovinkaan montaa hyvää syytä omistaa aseita. Metsästys lienee niistä ainoa, toki viranomaiskäyttöä lukuun ottamatta. Ylipäänsä haluan elää yhteiskunnassa, jossa aseet ovat poikkeus, ei sääntö.

Ottanut lopputilin

Irtisanouduin edellisestä työpaikastani saatuani tämän nykyisen, mutta siihen ei liittynyt mitään sen kummempaa draamaa. Olen edelleen hyvissä väleissä entisten pomojeni kanssa.

Ollut saaressa

Olen, monestikin. Parhaita saarireissuja ovat varmasti olleet Hailuodon reissut rakkaan ystäväni E:n kanssa. Hänen perheellään on siellä mökki, jossa olemme käyneet monia, monia kertoja parantamassa maailmaa ja löytämässä sielunrauhaa metsästä ja merestä.

Autosi

En ole koskaan omistanut autoa. Olen kyllä ajanut vanhempieni kulloisiakin autoja siitä isovanhemmilta peritystä ruskeasta Mazda-vanhuksesta alkaen, jossa ei toiminut nopeusmittari eikä takapenkillä ollut turvavöitä, koska se oli peräisin ajalta, jolloin laki ei niitä vielä vaatinut… En kuitenkaan pidä ajamisesta ja jos voin valita, menen aina mieluummin pyörällä tai jonkun toisen kyydillä kuin ajan itse autoa. Tanskassa asuessani en ole ajanut autoa kertaakaan, vaikka M:n vanhemmat aina välillä tarjoavatkin siihen mahdollisuutta. Pitäisi varmasti yrittää pitää (vähäisiä) taitoja yllä, mutta täällä pelottavat erityisesti tosi nopeasti liikenteessä sujahtelevat pyöräilijät, joita en millään haluaisi tappaa vahingossa.

Ollut lentokoneessa

Monesti. Aikanaan matkustimme paljon perheen kanssa kun vielä asuin vanhempieni luona, ja sittemminkin lentomatkailua on tullut toki harrastettua. Nykyisin vähintään kerran-kaksi vuodessa tulee lennettyä Suomeen ja takaisin ihan olosuhteiden pakosta. Rakastan erityisesti nousua ja sitä kun lennetään pilvien yläpuolelle. Ylipäänsä olen suuri taivaan ja avaruuden fani, ja aikanaan jopa haaveilin lentäjän ammatista, jotta saisin olla taivaalla enemmän. Vaikka oikeasti ottaisin kyllä paljon mieluummin siivet selkään…

Onko joku itkenyt vuoksesi

On kyllä, niin onnesta kuin sydänsurustakin. Itkeminen on tärkeää.

Ollut rakastunut

Olen ollut niin onnekas, että olen saanut olla rakastunut ja rakastaa monia ihania ihmisiä tähän mennessä. Toistaiseksi vain yksi rakkaus on kestänyt parisuhteen tasolla, mutta jokaisessa niissä oli omat hienot hetkensä. Jokainen rakkaus on myös muuttanut minua. Rakkauden perässä olen mullistanut elämäni kerta toisensa jälkeen, eikä onneksi ainakaan vielä ole tarvinnut isommin katua.

Ollut ambulanssissa

Muistaakseni vain kerran, ja silloinkaan en ollut itse potilaana. Kokemus oli kaikin puolin hirveä, vaikka selvittiinkin säikähdyksellä ja ambulanssin henkilökunta oli ystävällistä ja asiansa osaavaa.

Luistellut

Joo, mutta lähinnä koululiikunnassa ja joskus satunnaisesti muuten. Ei mitään lempipuuhaa.

Surffannut

En ole edes kokeillut. Meri ei ole elementtini.

Ollut risteilyllä

Muistaakseni joskus kauan sitten, mutta ei siitä ole juurikaan muistikuvia. Tulen helposti merisairaaksi, joten sinänsä minkäänlainen veden päällä tapahtuva toiminta ei kauheasti kiinnosta. Risteilyistä tulee lähinnä mieleen buffet-ruokailu ja känninen örvellys – ei kiitos.

Ajanut moottoripyörää

En, enkä ole edes ollut jonkun toisen kyydissä. Mopon ja skootterin kyydissä kylläkin. Moottoripyörät viehättivät viimeksi teininä.

Ratsastanut hevosella

Lapsuudessa, joo. Legenda todella itsepäisestä Poni Ministä elää perheessämme edelleen.

Lähes kuollut

Muutaman kerran olen ollut tilanteessa, josta olen ymmärtänyt jälkeenpäin, että olisi voinut käydä tosi huonosti, mutta en ole koskaan tiedostanut olevani aktiivisessa kuolemanvaarassa. Ylipäänsä oma kuolemani ei ole minua pelottava asia. Sen sijaan läheisteni kuolemaa pelkään hirvittävästi.

Ollut sairaalassa

Muistaakseni potilaana vain kerran, kun sairastuin lapsena kai jonkun ulkomaanmatkan yhteydessä salmonellaan. En pystynyt pitämään mitään sisällä päiväkausiin, joten lopulta jouduin sairaalaan nesteytettäväksi. Muistan pelänneeni, ettei oksennus mahtuisi kaarimaljaan, joten en uskaltanut enää oksentaa. Onneksi ei tarvinnut, ja taisin päästä jo seuraavana päivänä kotiin.

Suosikkihedelmä

Omena. Rakastan omenaa sen kaikissa muodoissa.

Aamu vai ilta

Aamu, mutta vain jos saan herätä silloin kun siltä tuntuu. Viikonloppuaamut ovat silkkaa luksusta, sillä vaikka heräämmekin yleensä viimeistään kahdeksan aikoihin, tuntuu se silti ihan erilaiselta kuin herätyskelloon herääminen arkisin. Aamuisin saan yleensä myös eniten aikaan, tai jos en saa, niin iltapäivä tai ilta harvoin parantavat tilannetta.

Lempiväri

Tunnetusti musta ei ole väri, mutta valitsen sen silti. Pidän kovasti myös petroolinsinisestä ja turkoosin eri sävyistä.

Viimeisin puhelu

Puhelimen muistin mukaan 9.11. vastasin pyöräliikkeestä tulleeseen puheluun pyöräni ollessa siellä huollossa. Tästä näemmekin, ettei puhelimessa puhuminen kuulu juuri arkeeni. Soitan äärimmäisen harvoin itse minnekään ja minulle soitetaan miltei yhtä harvoin. Ylipäänsä olen aika allerginen puhelimelle.

Viimeisin viesti

Juuri äsken M:ltä tuli tekstari töistä, jossa hän on poikkeuksellisesti yövuorossa Black Fridayn vuoksi: “Okay, food was good. :)”. Tämä oli viittaus siihen, että duunipaikka oli tällä kertaa satsannut “oikeaan ruokaan” pitsan sijaan, mikä harmitti häntä etukäteen, mutta ilmeisesti oikea ruoka olikin tällä kertaa yllättänyt positiivisesti.

Nähnyt jonkun kuolevan

Varsinaista kuoleman hetkeä en ole nähnyt. Muistaakseni ensimmäisen kerran näin kuolleen ihmisen 16-vuotiaana Venezuelassa, kun naapurin mummo kuoli, ja siellä on tapana pitää ruumiinvalvojaiset kotona avonaisine arkkuineen. Se oli aika vavahduttava kokemus, vaikka siihen mennessä olin jo menettänyt oman isomummuni ja isän puolen vaarin, joten kuolema sinänsä oli jo tullut vastaan. Toinen kerta oli parikymppisenä, kun läheinen ystäväni T kuoli. Silloin kävimme katsomassa hänen ruumistaan ystävieni kanssa hänen perheensä kutsumana. Hän näytti samalta kuin nukkuessaan, mikä oli aika aavemaista.

Kahvi vai tee

Molemmat. Juon molempia päivittäin ja nautin suunnattomasti.

Paras piirakka

Omenapiirakka, mutta myös mansikka-Brita on jumalaista ja pullataikinaan leivottua mustikkapiirakkaa on täällä ikävä.

Kissa vai koira

Kissa. En ole tippaakaan koiraihminen, vaan pidän todella rasittavana koirien jatkuvaa miellyttämisen halua. Give me my space. Myös kuolaaminen ja etenkin kasvojen nuoleminen ovat kutakuinkin vastenmielisintä ikinä.

Paras vuodenaika

Se ohikiitävä hetki kun kesä taittuu syksyyn, mutta ei vielä muutu synkäksi ja sateiseksi. Kesän kuumuus on rauhoittunut, mutta vielä tarkenee ilman takkia. Lehdet alkavat kellertyä, mutta pysyvät vielä puissa. Illat pimenevät tähtitaivaaksi, mutta aamut ovat valoisia. Ensi vuonna taas!

Aina ei voi voittaa

By E

On August 7, 2017

In Life, Suomeksi

Leave a reply

Kesän kolme lomaviikkoa tulivat ja menivät, joten tänään koitti paluu töihin ja tavalliseen arkeen. Tässä vaiheessa voinee rehellisyyden nimissä todeta, ettei loma ollut mitenkään erityisen onnistunut tapaus tällä kertaa, vaikka se alkoikin lupaavasti isolla perhereissulla Suomeen. M:n äiti täytti 60 vuotta alkuvuodesta, ja jo viime vuonna hän ilmoitti, ettei aio pitää juhlia vaan tarjoaisi mieluummin koko perheelle (eli M:n vanhemmat, veli ja me kaksi) lomamatkan jonnekin yhdessä. He olivat jo pitkään halunneet käydä Suomessa, mutta sopivaa hetkeä ei ollut löytynyt, joten päätimme tehdä yhteisen matkan, jonka aikana viettäisimme aikaa myös Suomen perheeni kanssa.

Reissu olikin kaikin puolin oikein onnistunut, ja siihen sisältyi niin rentouttavaa mökkeilyä kuin kulttuuritarjontaakin sekä mukavaa oleskelua Raahessa ja yhden päivän visiitit Ouluun ja Helsinkiin. Vietimme paljon aikaa äidin ja isän kanssa, tapasimme muutakin sukua, Oulussa näin rakasta ystäväpariskuntaa ja Helsingissä kävimme Korkeasaaressa, jossa en ole käynyt sitten lapsuuden. Ainoa harmistuttava asia oli se, että isä-parka oli flunssassa melkein koko reissun ajan, ja siitä ehkä arvaattekin, mikä loppulomassa meni pieleen. Saavuttuamme kotiin toisen lomaviikon maanantaina aamupäivästä M alkoi varsin nopeasti niiskuttamaan, ja tiistaihin mennessä päällä oli jo kunnon flunssa.

No, siinä sitä sitten kärvisteltiin koko se viikko, ja kolmaskin lomaviikko meni toipumisen seilatessa edestakaisin. Yhden paremman päivän jälkeen seurasi toinen huonompi, ja sitten taas parani vähän vain huonontuakseen seuraavana päivänä. Kaikki suunnitelmamme peruuntuivat yksi toisensa jälkeen, koska minnekään lähtemisestä ei vaan tullut mitään siinä kunnossa. Onneksi en kuitenkaan itse sairastunut, ja meneehän se loma sisälläkin ollessa… No, viimeisenä viikonloppuna pääsimme kuitenkin ulos syömään ja elokuviin, ja toki kahteen viikkoon mahtui monenlaisia muitakin mukavia hetkiä, vaikka suunnitellut menot eivät toteutuneetkaan. Ensi vuonna otetaan vahinko takaisin ja tehdään lomasta aivan erityisen hyvä – tai ainakin siihen pyritään.

Tämänpäiväistä paluuta töihin varjosti hitusen aamuinen havainto yön aikana tyhjenneestä pyörän takakumista, mutta onneksi työpaikalleni ei ole meiltä pitkä matka, joten olin vain hitusen myöhässä. Töissä oli todella hektistä mutta myös ihanaa, joten kyllä tässä on akut latautuneet loman pettymyksistä huolimatta. Näillä siis eteenpäin, ja koska meillä on molemmilla vielä lomapäiviä jäljellä, jossain vaiheessa loppuvuotta tai ensi kevättä voi vielä ottaa pitemmän pätkän vapaata tai useamman pitkän viikonlopun, joten ei hätä ole tämän näköinen.

Äiti

By E

On May 14, 2017

In Musings, Suomeksi

Leave a reply

Äitienpäivästäkin johtuen olen tänään ajatellut äitiäni erityisen paljon. Luin Imagessa olleen kirjailija Karl Ove Knausgårdin kirjoittaman kovin kuvauksellisen ja mietteliään jutun tapaamisestaan neurokirurgi Henry Marshin kanssa, joka herätti monenlaisia ajatuksia. Äitini ei tietääkseni ole koskaan leikannut aivoja, mutta kirurgi hän yhtä kaikki on, joskin nykyisin jo eläkkeellä.

Vanhempieni lääkäriys on aina ollut iso osa perhe-elämäämme, vaikka töiden yksityiskohdat jäivätkin toki töihin. Ei meillä koskaan puhuttu sen kummemmin onnistuneista kuin epäonnistuneistakaan leikkauksista, mutta joskus muistan isän olleen erityisen suojelevainen äitiä kohtaan, kun töissä oli tapahtunut jotain vaikeaa, mistä ei voinut kertoa.

Ei sillä, että äitini olisi suojelua tarvitseva ihminen. Vahvempaa ihmistä on vaikea kuvitella. Luulen perineeni monet suojamuurini ja vakauden käsitellä tunnekuohujani äidiltäni. Äiti on myös huikean positiivinen ihminen, joka jaksaa löytää keinot jatkaa eteenpäin vaikka mitä tulisi eteen. Sitä periksiantamattomuutta ja peruspositiivisuutta uskon perineeni myös. Sosiaalisena kameleonttina äiti tulee toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, ja hänessä on jotain erityistä hurmaavuutta, joka tekee hänestä helposti lähestyttävän ja viehättävän.

Toisaalta häntä on vaikea oppia tuntemaan, sillä äitini ei helposti päästä ihmisiä lähelleen. Samaa piirrettä löytyy minustakin, joten sen ymmärtäminen ei ole ollut vaikeaa. Meidän perheessämme tunnetaan syvästi, mutta ne kuohut ovat useimmiten piilossa, kaukana pinnan alla. Silloin kun ne eivät suostu pysymään siellä, on äitini useimmiten rauhanrakentaja.

Äitini on antanut minulle ja siskolleni vastustamattoman tahdon ja kallisarvoisen tavan kokea maailma rajattomana paikkana. Vanhemmiltani olemme saaneet siivet, jotka kantavat kaikissa tuulissa. Siitä – ja kaikesta muustakin – olen pohjattoman kiitollinen.

Introvertti suosittelee

By E

On May 3, 2017

In Life, Suomeksi

Leave a reply

Nyt tuli tehtyä sellainen hankinta, että on pakko hehkuttaa, mutta ensin on syytä hieman taustoittaa. Töissä meillä on avokonttori, jonka jaan tanskalaisten, norjalaisten ja ruotsalaisten asiakaspalvelijakollegojeni, tiimin enemmän tai vähemmän virallisen vetäjän sekä lähimmän esimiehemme kanssa. Lisäksi samassa suuressa huoneessa on IT-puolen pojat, joista ei usein kuulu päivän mittaan mitään. Kollegoista sen sijaan kuuluu etenkin puhelinten soidessa mutta muutenkin, koska olemme aika puheliasta ja välillä riehakastakin porukkaa. Sanottakoon heti alkuun, että tykkään kollegoistani valtavasti, ja enimmäkseen meillä on älyttömän hauskaa keskenämme.

Sitten se mutta. Ensinnäkin olen aika vahvasti introvertti tapaus, eli lataudun yksin ollessani ja käytän virtaa silloin kun olen muiden ihmisten seurassa. Toisekseen teen asiakaspalvelun lisäksi huomattavan paljon työtä erilaisten tekstien kanssa, eli suurimman osan päivästä käännän tekstejä tanskasta suomeksi, ja siihen päälle teen keskittymistä vaativaa AdWords-optimointia ja muuta mainontaan liittyvää duunia. Näin ollen häly käy välillä hermoille, kun pitäisi saada keskittyä kunnolla. Alusta asti minulla on ollut työn puolesta käytössä kohtuullisen hyvät kuulokkeet, joiden kautta voi kuunnella musiikkia työn ohessa ja jotka myös blokkaavat jonkin verran taustahälyä, mutta olen monesti miettinyt, etteivät ne silti ehkä ole parhaat mahdolliset apuvälineet tilanteeseeni.

Niinpä tein vähän taustatutkimusta, säästin rahaa ja viimeisimmän palkan pamahtaessa tilille laitoin viimein tilauksen menemään. Eilen sain käsiini ihanat, hopeanväriset Bose QuietComfort 35 -kuulokkeet, ja tänään kokeilin niitä ensimmäistä kertaa töissä. Ero aiempaan oli aivan uskomaton. Vastamelu yhdistettynä hyvään musiikkiin sai kollegojen puheensorinan haipumaan jonnekin tajuntani ulottumattomiin aina kun kuulokkeet olivat päässä. Käytin niitä miltei koko päivän lounasta ja yhtä puolen tunnin palaveria lukuun ottamatta, ja päivän päätteeksi akkua oli edelleen jäljellä 90%. Ne ovat niin mukavat ettei niiden pitäminen haittaa yhtään, ja parhainta kaikesta, päivän päätteeksi olin aivan yhtä virkeä kuin päivän aloittaessani. Normaali iltapäivän väsähdys jäi kokonaan tulematta, en hyppinyt neuroottisesti eri työtehtävien välillä jatkuvasti niin kuin usein tahtoo tapahtua, ja sain paljon aikaan.

Ainoa ongelma kuulokkeiden kanssa oli se, etten saanut niitä millään yhdistettyä työläppäriini Bluetoothin kautta, vaan päädyin kuuntelemaan musiikkia kännykän kautta koko päivän. Pitää vielä yrittää säätää läppärin asetusten kanssa jossain vaiheessa, josko saisin ongelman ratkaistua, mutta eipä tuosta suurta vaivaa ollut. Langattomat kuulokkeet kulkevat näppärästi mukana ja jos akku sattuu loppumaan, voi ne kytkeä johdolla kiinni kännykkään tai tietokoneeseen, jolloin ne toimivat tavallisina kuulokkeina ilman vastamelutoimintoa. Lisäksi niissä on mikrofoni, joten jos puhelin sattuu soimaan, voi siihen vastata kuulokkeissa olevalla painikkeella ilman että niitä tarvitsee ottaa pois puhelun ajaksi.

Ei voi muuta sanoa kuin että suosittelen lämpimästi. Kalliithan ne kyllä on, mutta minulle ainakin kevyesti hintansa arvoiset.

Tilannepäivitys

By E

On April 30, 2017

In Life, Musings, Suomeksi

Leave a reply

Purin äsken viimeisen pahvilaatikon. Se oli sellainen ärsyttävä “paljon erilaista paperisälää ja yksittäisiä epämääräisiä esineitä, joille ei oikein vaan ole mitään paikkaa” -laatikko, mutta nyt se on purettu, paperit on arkistoitu ja jopa suurimmalle osalle sälästä löytyi joku paikka. (Toistaiseksi) viimeinen puuttuva huonekalu saapuu huomenna ja ensi keskiviikkona meidän pitäisi saada myös uudet pimennysverhot, joiden avulla on tarkoitus päästä eroon aurinkoisten päivien aika tujusta diskoefektistä työhuoneessa, josta saamme kiittää muuten niin ihanan pirteitä oransseja verhoja. Viimeisetkin kattolamput ovat löytäneet oikeat paikkansa ja kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että muutto on miltei valmis (no, taulujen ripustamista lukuun ottamatta). Eihän tässä vierähtänytkään kuin puoli vuotta sitä työstäessä.

Toissaviikon loma tuli todellakin tarpeeseen. Ensimmäinen puolikas meni kauheassa stressinpurkutilassa kykenemättä rentoutumaan, ja öiden Technicolor-unet olivat kyllä aivan omaa luokkaansa sekavuudessaan ja eläväisyydessään. Toinen puoli lomasta oli jo rauhallisempaa, kun pystyin viimein päästämään irti loputtomien To do -listojen toteuttamisesta, minkä myötä unimaailmakin rauhoittui. Loman viimeisenä päivänä heräsin kuitenkin kurkkukipuisena ja kuume humahtikin saman tien 39 asteen tuolle puolen. Voi miten tyypillistä. Olin koko sen viikon sairauslomalla ja käytännössä nukuin ensimmäiset neljä päivää miltei kokonaan, kun en muutakaan jaksanut. Sitten kuume alkoi onneksi laskea ja uskaltauduin töihin, joskin tämäkin viikko meni kokonaisuudessaan toipilaana. Vielä nyt, tasan kaksi viikkoa sairastumisen jälkeen, kurkkuun sattuu vähän eikä ääni ole aivan ennallaan, mutta en usko, että tässä tarvitsee enää kauaa kärvistellä. En tiedä oliko kyseessä influenssa vai vain todella tuju flunssa, mutta toivottavasti ei tule uudestaan.

Olen huomannut tulleeni allergiseksi ylenmääräiselle tavaralle ja sille, jos tavarat eivät ole oikeilla paikoillaan (tai vielä pahempaa, niille ei ole oikeaa paikkaa). Onneksi M on myöskin siistin kodin ystävä, joten asiasta ei yleensä tule ongelmaa, mutta tämä venynyt muutto on selkeästi pahentanut tilannetta. Ylipäänsä luulen, että nyt tekisi hyvää opetella tulemaan toimeen vähän rennommalla otteella stressaamisen välttämiseksi. Ylenmääräinen neuroottisuus lienee oire pitkittyneestä stressistä, joka ei varmaan ihan sillä puolentoista viikon lomalla vielä hellittänyt otettaan, mutta olo on joka tapauksessa parempi kuin mitä se oli vielä kuukausi sitten. Kaipaan uusia, fiksuja rutiineja päivään työnteon lisäksi, ja ylipäänsä haluan päästä tilanteeseen, missä virtaa riittää velvoitteiden lisäksi muuhunkin elämään. Siinäpä opettelemista tälle keväälle.

Loma

By E

On April 7, 2017

In Life, Musings, Suomeksi

Leave a reply

Kevät alkaa olla jo aika pitkällä ja ihanat valkoiset kukat kukkivat puissa. Silmua pukkaa joka paikkaan ja meidänkin pihalla kasvaa ainakin kolmenlaisia kukkia. Tänään pyöräilin töistä kotiin ilman hanskoja eikä palellut yhtään.

Jäin juuri lomalle. Seuraavan reilun viikon ajan aion:

Viettää laatuaikaa rakkaani kanssa, koska päiviimme tulee vihdoin mahtumaan muutakin kuin remonttia ja stressiä.
Syödä mm. pääsiäismunia, sushia, tavallista herkullisempaa aamiaista ja juoda kuplivaa.
Rentoutua oikein olan takaa.
Olla ajattelematta ja/tai ajatella mukavia asioita.
Lukea kirjaa.
Pelata.
Käydä kävelyllä, elokuvissa, ehkä myös katsomassa eläimiä.
Tehdä uudelleenjärjestelyä kotona.
Olla hiljaa ja/tai yksin silloin kun huvittaa.
Nauttia elämästä.

Voi olla, että teen jotain muutakin, tai ehkä jotain jää tekemättä. Aivan sama. Just nyt en jaksa olla vastuussa mistään, eikä onneksi tarvikaan.

Lopussa kiitos seisoo (remontti, osa 6)

By E

On April 2, 2017

In Life, Suomeksi

Leave a reply

Aiemmin keväällä pyhästi vannoin, etten käyttäisi lomapäiviä remontin tekoon, mutta perjantain lomapäivän vietin siitä huolimatta suojaten remppahuoneen lattiaa pahvilla ja teipillä sekä maalaten erinäisiä puuosia valkoiseksi. Saman päivän iltana maalattiin toinen kerros yhteisvoimin M:n palattua töistä, ja lauantaina M maalasi katon ja minä fiksailin seinien maalipintaa tasaisemmaksi sieltä täältä. Lauantaina iltapäivällä irrotettiin suojateipit vaihtelevalla menestyksellä, sillä joissain kohdissa maali oli päässyt vuotamaan teipin reunan yli ja muutamissa kohdissa teippi itsessään repi maalia irti liian tuoreelta pinnalta. Ei muuta kuin rappaamaan veitsillä maalitahroja irti lattiasta, missä menikin aikaa ihan mukavasti. Sitten vielä korjasimme teipin runnomat maalipinnat kuntoon, minkä jälkeen julistimme varsinaisen remontin päättyneeksi.

Tänään M laittoi jo kauan sitten hankitut verhotangot paikoilleen, joten nyt on viimein kaikissa kämpän ikkunoissa verhot. Myös lamppu saatiin kiinnitettyä kattoon, minkä jälkeen siivottiin kaikki remontin jäljet sekä imuroitiin ja pestiin lattia. Työpöytiä ei voitu vielä viedä yläkertaan suunnitelmista huolimatta, koska sielläpä ei olekaan tämänhetkiseen nettiliittymään sopivia pistokkeita… Mitä ei tietenkään edes tullut mieleen tarkistaa aiemmin. Ei muuta kuin selvittelemään voiko nykyinen palveluntarjoaja toimittaa liittymän TV-pistokkeen kautta vai pitääkö vaihtaa palveluntarjoajaa. No, M selvittää asiaa huomenna oman lomapäivänsä aikana, joten jospa pääsisimme muuttohommiin vielä ennen varsinaisen pääsiäisloman alkua. Ainakin toivossa on hyvä elää.

Joka tapauksessa itse huone on nyt valmis, mikä on valtavan suuri helpotus. Näin jälkikäteen voi sanoa, että olemme oppineet suuren määrän uusia asioita, joista suurimman osan kantapään kautta. Olemme molemmat tyytyväisiä lopputulokseen (vaikka kattovalo paljastaakin ikävällä tavalla katon epätasaisuudet), eikä kumpikaan halua enää ikinä remontoida yhtään mitään. Toivottavasti ei ihan lähiaikoina tarvikaan.

Pitemmittä puheitta, tässä lisää kehnoja valokuvia, joissa oli pakko olla kattolamppu päällä, koska muuten ei enää valo riittänyt:

Ulkoseinä (vasen puoli)

Ulkoseinä (oikea puoli)

Oviseinä

Jaksaa, jaksaa (remontti, osa 5)

By E

On March 19, 2017

In Life, Suomeksi

Leave a reply

Tässä osassa mukaudumme suunnitelmien muutokseen. M sairastui keskiviikkona flunssaan, mikä tietenkin kariutti aikeemme käydä rautakaupassa hakemassa pyöristävää listaa lattian kynnystä varten. Ensimmäisenä sairaspäivänään hän kuitenkin tapetoi urhoollisesti sen ainoan seinänpätkän, jota ei saatu viime viikonloppuna tehtyä valmiiksi, koska piti odotella betonin kuivumista. Lauantaihin mennessä flunssa oli jo selkeästi paranemaan päin, joten tartuimme härkää sarvista ja aloimme maalata suunnitellusti.

Homma meni hyvin siihen asti, että ensimmäisen kerroksen valmistuttua tajusimme, ettei maalia mitenkään olisi tarpeeksi toista saati sitten kolmatta kerrosta varten. Lisäksi maalin kuivuessa kävi selväksi, ettei kyseessä sittenkään tainnut olla aivan sama maali kuin millä seinät ja katto on aiemmin maalattu. Kyseessä oli ns. jämämaali, jonka saimme M:n vanhempien varastosta, ja se on kyllä hyvin lähellä seinien alkuperäistä maalia, mutta sävy on hitusen kylmempi ja mielestäni se kiiltää aavistuksen enemmän. Kyse voi toki olla auringon vaikutuksesta vanhaan maalipintaan ja ehkä betonipölyäkin on sen verran jäljellä, että seinät ja katto vaikuttavat mattapintaisemmilta kuin uusi maalipinta. No, oli miten oli, aivan saumattomaan lopputulokseen ei tällä maalilla päästä.

Näin ollen nyt on edessä uuden maalin osto, ja mietinnässä onkin, että pitäisikö yrittää hankkia vähän mattapintaisempaa maalia vai jatkaa samalla kuin millä nyt aloitettiin. Lopputulos on joka tapauksessa se, ettei maalaus tule tänä viikonloppuna valmiiksi, ja kaiken muun hyvän lisäksi heräsin tänä aamuna itse väsyneenä ja flunssaisena. Jee.

No, näillä mennään kun ei muutakaan ole. Koska eilinen remonttipäivä jäi vähän tyngäksi maalin loputtua, pesin remonttihuoneen kammottavan pölyiset ja muutenkin likaiset ikkunat, jotta saisimme hommia sitä kautta vähän enemmän eteenpäin. Haaveilin peseväni tänään loput kämpän ikkunat, mutta nyt ulkona sataa vettä ja lienee parempi muutenkin keskittyä lepäämiseen, jotta flunssa ei äityisi turhaan pahemmaksi.

Ärsyttää.

Oviaukon korvaava seinä ulkopuolelta (yksi kerros maalia)

Oviaukon korvaava seinä ulkopuolelta (yksi maalikerros)

Oviaukon korvaava seinä sisäpuolelta (yksi maalikerros)

Ulkoseinän sauma (kaksi maalikerrosta)

Katon sauma (kaksi maalikerrosta)

Remontti siis jatkuu ensi viikonloppuna, ja ehkäpä se tulee silloin jopa valmiiksi. Ensi viikon torstaina tapahtuu kuitenkin jotain, jota olen odottanut jo pitkään ja jolle olen varannut perjantain lomapäivän kokonaisuudessaan, oli flunssa tai ei. Silloin nimittäin kauan odotettu Mass Effect -pelisarjan seuraava osa pamahtaa Euroopan markkinoille, ja sarjaa alusta asti seuranneen suurfanin koneelta se toki jo löytyy esiladattuna, joten tämä tyttö aikoo sukeltaa Andromeda-galaksin syövereihin heti perjantaina herättyään. Vähän ankean virallisen julkaisutrailerin sijaan linkkaan itselleni enemmän kolahtaneeseen vanhempaan traileriin, jossa näkyy sekä peliä itseään, sen tekoa että minua kiinnostavampi naispuolinen pelihahmovaihtoehto (pelissä voi pelata joko Sara tai Scott Ryderia, joista molemmat ovat pelissä joka tapauksessa):

Edistysaskelia (remppa, osa 4)

By E

On March 12, 2017

In Life, Suomeksi

Leave a reply

Voi väsymys. Koko tämä viikko meni uupumuksen vallassa jopa siinä määrin, että mietin, olenko tulossa kipeäksi. Töissäkin väsytti niin, ettei työnteosta meinannut tulla mitään, vaikka mielestäni nukuin yöt ihan normaalisti. Asiaan vaikutti varmasti edelleen jatkuva vapaa-ajan puute, mikä tarkoittaa sitä, etteivät akut lataudu missään vaiheessa kunnolla, mutta nyt alkaa onneksi loppu jo häämöttää.

Viime viikonloppuna revimme alas vanhat tapetit sekä paklasimme seinät ja katon sauman M:n isän suosiollisella avustuksella. Eilinen meni M:n äidin synttäreillä, mutta tänään saimme täytettyä ulkoseinän isot reiät betonilla ja tapetoitua kaikki muut seinät. Tai no, M:n isä sai, koska meitä ei juuri päästetty puikkoihin, mutta oli miten oli. Ensi viikon aikana pitää vielä paklata ja tapetoida ulkoseinä sekä hankkia ja kiinnittää lattian kynnykseen pyöristävät kulmalistat, koska se on tällä hetkellä aivan liian teräväkulmainen. Ensi viikonloppu puolestaan on varattu maalaushommille, jotka toivottavasti saadaan tehtyä lauantain ja sunnuntain aikana kokonaisuudessaan. Sen jälkeisellä viikolla pyrimme hommaamaan sähkömiehen paikalle, jotta huoneeseen saadaan taas sähköt, minkä jälkeen varsinainen remontointi on ainakin toistaiseksi ohi.

Oviaukon korvaava seinä ulkopuolelta

Oviaukon korvaava seinä sisäpuolelta

Ulkoseinän sauma

Katon sauma

Hommat eivät tietenkään siihen lopu, mutta muuttuvat siinä mielessä mukavammiksi, että pääsemme viimein muuttamaan huoneeseen. Toisin sanoen luvassa on vähemmän sotkuista työtä ja alituista siivoamista, ja enemmän asioiden järjestelemistä oikeille paikoilleen. Lisäksi minulla on muutama vapaapäivä vielä käyttämättä, joten olen ottanut viikkojen 12 ja 13 perjantait vapaiksi, ja sitä seuraavan viikon päätteeksi alkaakin se kauan kaivattu pääsiäisloma, johon mennessä Kaiken Pitää Olla Valmista. Toistaiseksi näyttää siltä, että niin voi jopa käydä.

Write Words

Kyllä tämä tästä

Herättelyä

Aina ei voi voittaa

Äiti

Introvertti suosittelee

Tilannepäivitys

Loma

Lopussa kiitos seisoo (remontti, osa 6)

Jaksaa, jaksaa (remontti, osa 5)

Edistysaskelia (remppa, osa 4)

Recent Comments

Categories

Archives

Meta