Sieltä se sitten saapui: kesäloman viimeinen päivä. Ulkona sataa vettä, mikä sopii mulle kyllä ihan hyvin. Tälle päivälle ei ole erityisiä suunnitelmia, enkä edes aikonut mennä ulos, joten antaa sataa. Eilen juhlistin Tanskaan muuttoni 11:ttä vuosipäivää kasaamalla punalehtisen japaninvaahterabonsain ja hoksasin, että olen nyt asunut Tanskassa neljänneksen elämästäni. Aika uskomatonta.
Kesälomaan mahtui pitkälti kaikkea sitä, mitä siltä kaipasin. Ensimmäinen viikko meni remonttihommissa, ja saimme kodinhoitohuoneen seinät ja katon maalattua ennen kuin Suomen vieraat saapuivat. Ostin ja pelasin läpi myös jo pitempään himoitsemani Clair Obscur: Expedition 33:n, joka oli huikea kokemus. Jos joku vielä jossain ajattelee, etteivät videopelit voi olla taidetta, kannustan lämpimästi tutustumaan.
Toinen viikko meni vieraiden kanssa, ensin Lego Housessa ja Legolandissa, sitten vierailemassa M:n äidin luona ja sitten vain täällä kotona. Oli kiva nähdä äitiä, isää ja siskon perhettä, ja myös päästä näyttämään taloa, jonka kanssa värkkääminen on ollut isoin osa meidän elämää huhtikuusta lähtien. Nyt se alkaa olla loppusuoralla, vaikka maalaushommia onkin vielä vähän jäljellä, ja pari muuta hommaa odottaa vuoroaan. Omakotitalossa tosin tekemisen määrä lienee vakio, joten hommia riittänee myös vastaisuudessa.
Tämä viimeinen viikko meni palautuessa, vaatehuoneen seiniä/kattoa maalatessa, leffoja katsoessa, sarjakuvia lukiessa, Legoja rakennellessa ja kaikenlaisen muun kivan parissa. Talon ja sen puutarhan myötä olen myös ensimmäistä kertaa elämässäni kiinnostunut seuraamaan ympärilläni kasvavia kasveja. On ollut jännittävää nähdä, millaisia kukkia puutarhaan kulloinkin puhkeaa, ja miten omenat, luumut ja persikat (!) alkavat pikkuhiljaa kypsyä. Ei musta vielä viherpeukaloa saa, mutta jos sen verran oppisi, että voi pitää ympäristöstään huolta, niin se olisi jo jotain.
Tätä kaikkea varjostaa kuitenkin huoli siitä, ettei entinen kämppä osoita vieläkään mitään myymisen merkkejä. Vaihdoimme kesäloman aikana asunnonvälittäjää ja kämppä on ollut viikon verran taas myynnissä muutaman viikon tauon jälkeen, mutta kiinnostuneita ostajia ei ole näköpiirissä. Pitää yrittää olla kärsivällinen ja antaa uudelle välittäjälle aikaa, mutta kyllä tämä tuntuu tosi turhauttavalta. Pahimmassa tapauksessa joudumme luopumaan uudesta talosta ja muuttamaan takaisin entiseen, jos sitä ei saada myytyä. Jo pelkästään ajatus siitä tuntuu hirveältä, vaikka kaipa siitäkin selvittäisiin. Täytyy vain toivoa, ettei siihen jouduta.
Huomenna siis koittaa paluu arkeen ja ainakin nyt tuntuu siltä, että akut ovat latautuneet tarpeeksi loman aikana. Mieleen juolahtelee uusia ideoita ja ajatus syksyn projekteista tuntuu ennemmin jännittävältä kuin kuormittavalta. Ennen lomaa olin sen verran väsynyt, että tällaiset tuntemukset ovat sekä lupaavia että huojentavia. Jos tuon suurimman huolenaiheen saisi vielä pois päiväjärjestyksestä, niin ei paremmasta väliä.