Tag: stress Page 1 of 2

Vuoden viimeinen päivä

By E

On December 31, 2025

Kun blogia päivittää n. puolivuosittain, ehtii välissä tapahtua kauheasti asioita, joista ei tule kerrottua mitään. Kerrotaan nyt kuitenkin se tärkein: vanha kämppä saatiin myytyä. Ei tietenkään lähimainkaan siihen hintaan, mikä sille alun perin määriteltiin ensimmäisen kiinteistönvälittäjän toimesta, eikä edes siihen, millä lähdettiin toisen kiinteistönvälittäjän kanssa liikkeelle, mutta kuitenkin sellaiseen, jonka kanssa voidaan ihan hyvin elää. Uudet omistajat saivat avaimet käteen jo marraskuun puolella, mutta varsinainen luovutuspäivä on huomenna. Kävin jo nettipankin puolella varmistamassa, että kauppasumma on siirtynyt myyntitilille, josta se kohta katoaa kattamaan sekä myydyn kämpän lainan että osan uuden talon pankkilainaosuudesta, ja loput lähtee säästötililtä, mutta menköön. Sen jälkeen maksetaan nimittäin vain yhtä lainaa, ja se on juhlimisen arvoinen asia, se.

Tämä meidän koti on ihana, joten vaikka siihen päädyttiin lopulta sijoittamaan enemmän rahaa ja stressiä kuin ostohetkellä osattiin odottaa, on se jo nyt ollut kaiken sen arvoinen. En ole saanut aikaiseksi ottaa tuoreempia kuvia, joten tässä olohuone sellaisena kuin se oli vielä kesäkuussa, kun olimme juuri saaneet verhot ja sohvan paikoilleen:

Sittemmin tuolit ovat saaneet uudet, eriväriset huput, mutta muuten huoneessa näyttää edelleen aika pitkälti tältä. Tässä vielä parempi kuva lampusta, joka on mun lempiyksityiskohta koko tilassa:

Joululomalla saatiin myös maalaushommat viimein päätökseen, kun viimeisetkin ovenkarmit saivat uuden värin pintaan. Päädyttiin maalaamaan melkein kaikki pinnat talossa, lukuun ottamatta vessojen seiniä ja kattoa, jotka nekin halutaan kyllä maalata jossain kohtaa, mutta ei nyt (eikä kyllä ensi vuonnakaan).

Vuoden 2025 viimeinen päivä on myös meidän 12. vuosipäivä, jota juhlistetaan tänä vuonna korkkaamalla joululahjaksi saatu lautapeli ja nauttimalla kuplivaa ja erinäisiä naposteltavia, kunnes illan kruunaa kotiin tilattu sushi. En usko, että tänäkään vuonna jaksetaan pysyä hereillä keskiyöhön asti, mutta eiköhän naapuruston rakettikakofonia herätä meidät viimeistään silloin. (Täytyy yrittää muistaa laittaa korvatulpat nukkumaan mennessä.) Huomenna mennään anoppilaan, jossa valmistetaan porukalla perinteinen uudenvuodenpäivän juhla-ateria: alkuruoaksi ostereita ja pääruokana hummereita ja kotitekoista pastaa ihanalla sitruunakastikkeella. Sillä on hyvä aloittaa uusi vuosi, joka on toivottavasti tätä vuotta rauhallisempi ja vakaampi, niin omassa elämässä kuin maailmallakin. No joo, tuskinpa on, mutta aina saa toivoa!

Kesäloman satoa

By E

On July 30, 2025

In Life, Suomeksi

Sieltä se sitten saapui: kesäloman viimeinen päivä. Ulkona sataa vettä, mikä sopii mulle kyllä ihan hyvin. Tälle päivälle ei ole erityisiä suunnitelmia, enkä edes aikonut mennä ulos, joten antaa sataa. Eilen juhlistin Tanskaan muuttoni 11:ttä vuosipäivää kasaamalla punalehtisen japaninvaahterabonsain ja hoksasin, että olen nyt asunut Tanskassa neljänneksen elämästäni. Aika uskomatonta.

Kesälomaan mahtui pitkälti kaikkea sitä, mitä siltä kaipasin. Ensimmäinen viikko meni remonttihommissa, ja saimme kodinhoitohuoneen seinät ja katon maalattua ennen kuin Suomen vieraat saapuivat. Ostin ja pelasin läpi myös jo pitempään himoitsemani Clair Obscur: Expedition 33:n, joka oli huikea kokemus. Jos joku vielä jossain ajattelee, etteivät videopelit voi olla taidetta, kannustan lämpimästi tutustumaan.

Toinen viikko meni vieraiden kanssa, ensin Lego Housessa ja Legolandissa, sitten vierailemassa M:n äidin luona ja sitten vain täällä kotona. Oli kiva nähdä äitiä, isää ja siskon perhettä, ja myös päästä näyttämään taloa, jonka kanssa värkkääminen on ollut isoin osa meidän elämää huhtikuusta lähtien. Nyt se alkaa olla loppusuoralla, vaikka maalaushommia onkin vielä vähän jäljellä, ja pari muuta hommaa odottaa vuoroaan. Omakotitalossa tosin tekemisen määrä lienee vakio, joten hommia riittänee myös vastaisuudessa.

Tämä viimeinen viikko meni palautuessa, vaatehuoneen seiniä/kattoa maalatessa, leffoja katsoessa, sarjakuvia lukiessa, Legoja rakennellessa ja kaikenlaisen muun kivan parissa. Talon ja sen puutarhan myötä olen myös ensimmäistä kertaa elämässäni kiinnostunut seuraamaan ympärilläni kasvavia kasveja. On ollut jännittävää nähdä, millaisia kukkia puutarhaan kulloinkin puhkeaa, ja miten omenat, luumut ja persikat (!) alkavat pikkuhiljaa kypsyä. Ei musta vielä viherpeukaloa saa, mutta jos sen verran oppisi, että voi pitää ympäristöstään huolta, niin se olisi jo jotain.

Tätä kaikkea varjostaa kuitenkin huoli siitä, ettei entinen kämppä osoita vieläkään mitään myymisen merkkejä. Vaihdoimme kesäloman aikana asunnonvälittäjää ja kämppä on ollut viikon verran taas myynnissä muutaman viikon tauon jälkeen, mutta kiinnostuneita ostajia ei ole näköpiirissä. Pitää yrittää olla kärsivällinen ja antaa uudelle välittäjälle aikaa, mutta kyllä tämä tuntuu tosi turhauttavalta. Pahimmassa tapauksessa joudumme luopumaan uudesta talosta ja muuttamaan takaisin entiseen, jos sitä ei saada myytyä. Jo pelkästään ajatus siitä tuntuu hirveältä, vaikka kaipa siitäkin selvittäisiin. Täytyy vain toivoa, ettei siihen jouduta.

Huomenna siis koittaa paluu arkeen ja ainakin nyt tuntuu siltä, että akut ovat latautuneet tarpeeksi loman aikana. Mieleen juolahtelee uusia ideoita ja ajatus syksyn projekteista tuntuu ennemmin jännittävältä kuin kuormittavalta. Ennen lomaa olin sen verran väsynyt, että tällaiset tuntemukset ovat sekä lupaavia että huojentavia. Jos tuon suurimman huolenaiheen saisi vielä pois päiväjärjestyksestä, niin ei paremmasta väliä.

Epävarmuuksia

By E

On January 12, 2025

In Life, Suomeksi

Nukuin viime yönä viikon ensimmäiset täydet yöunet. Nukun yleensä aika hyvin, mutta joskus stressi saa aikaan väliheräämisen aamuyöllä, josta sitten torkahtelen herätyskelloon asti. Tämä viikko on ollut kuitenkin aivan poikkeuksellisen huonouninen, koska heräämisiä on ollut useita per yö ja niistä on ollut vaikea nukahtaa uudelleen. Osansa teki varmaan vuoden ensimmäinen työviikko, sillä joululomaa edelsi aika turbulentti jakso, johon sisältyi monenlaisia muutoksia työpaikalla, ja jännitti vähän mennä takaisin loman jälkeen. Työviikko meni kuitenkin varsin hyvin ja siihen osui monenlaisia mukavia asioita, jotka valavat toivoa tulevaisuuteen. Siksi luulenkin, että kämppäprojekti on se varsinainen syy huonoon nukkumiseen.

Valmistelimme asuntoa koko viikon ajan perjantaina tapahtuneeseen valokuvaamiseen, sillä ei riittänyt, että kämppä oli siisti, vaan sen piti olla lähestulkoon kliininen. Tavaraa lähti eri pinnoilta pois niin paljon, että yläkerran yhteiseen työhuoneeseen pesiytyi kaiku, eikä mikään huone oikeastaan tunnu enää siltä niin kuin täällä asuisi joku oikea ihminen. No joo, vähän liioittelen, mutta silti. Mulla oli joku ihmeellinen epävarmuus siitä, että oliko kämppä nyt varmasti “oikealla tavalla” laitettu, vai olisiko pitänyt piilottaa vielä enemmän tavaraa, vai menikö jo liiankin persoonattomaksi. Toivoin kovasti, että valokuvaaja olisi antanut siltä osin jotain palautetta, mutta eipä se taida kuulua työnkuvaan. Hän napsi kuvat nopeasti ja lähti, ja nyt pitää vain toivoa, että niistä tuli hyvät.

Ensi viikolla myynnin on tarkoitus alkaa, ensin ilman maksettua mainontaa parin viikon ajan ja sitten todennäköisesti mainonnan kanssa. En yhtään tiedä mitä odottaa, kun ei tällaista ole tullut tehtyä aiemmin. Tuleeko yleisöryntäys, muutama kiinnostunut vai pelkkää hiljaisuutta. Me ostimme tämän asunnon aikanaan ennen kuin se ehti edes kunnolla myyntiin, koska se sattui vapautumaan juuri ennen kuin kävimme katsomassa toista saman rivitalon kämppää, joka taas myytiin nenämme edestä. Mutta se oli yli kahdeksan vuotta sitten, joten eipä siitä voi juuri päätellä mitään.

Asuntomme on kyllä hyvässä kunnossa, mutta kun kartoitimme mm. kodinkoneiden ikää myynti-ilmoitusta varten, tajusimme, ettemme ole vaihtaneet muuta kuin jääkaapin täällä asumisen aikana, koska mikään muu ei ole koskaan mennyt rikki. Koska keittiökin on alkuperäinen, ostaja haluaisi varmasti laittaa sen uusiksi jo ihan pelkän iän vuoksi. Yläkerta on meillä myös vähän epätavallinen, koska kahden pienen makuuhuoneen sijaan halusimme ison yhteisen työhuoneen, joten yhdistimme huoneet. Nämä rivitaloasunnot ja tämä asuinalue sopivat erinomaisesti ensimmäistä kotiaan ostaville lapsiperheille, joten sellaiset ostajat saattaisivat mieluummin haluta ne kaksi pientä makuuhuonetta.

No, eipä se pohtimalla miksikään muutu. Ensi viikolla nähdään, miten homma lähtee käynnistymään. Ei muuta kuin peukut pystyyn, että kämpästä päästään kunnialla (ja mahdollisimman nopeasti) eroon ja että prospektiivinen ostaja on ostokseensa tyytyväinen. Ja että hyvät yöunet tulivat jäädäkseen.

Aina ei voi voittaa

By E

On August 7, 2017

In Life, Suomeksi

Kesän kolme lomaviikkoa tulivat ja menivät, joten tänään koitti paluu töihin ja tavalliseen arkeen. Tässä vaiheessa voinee rehellisyyden nimissä todeta, ettei loma ollut mitenkään erityisen onnistunut tapaus tällä kertaa, vaikka se alkoikin lupaavasti isolla perhereissulla Suomeen. M:n äiti täytti 60 vuotta alkuvuodesta, ja jo viime vuonna hän ilmoitti, ettei aio pitää juhlia vaan tarjoaisi mieluummin koko perheelle (eli M:n vanhemmat, veli ja me kaksi) lomamatkan jonnekin yhdessä. He olivat jo pitkään halunneet käydä Suomessa, mutta sopivaa hetkeä ei ollut löytynyt, joten päätimme tehdä yhteisen matkan, jonka aikana viettäisimme aikaa myös Suomen perheeni kanssa.

Reissu olikin kaikin puolin oikein onnistunut, ja siihen sisältyi niin rentouttavaa mökkeilyä kuin kulttuuritarjontaakin sekä mukavaa oleskelua Raahessa ja yhden päivän visiitit Ouluun ja Helsinkiin. Vietimme paljon aikaa äidin ja isän kanssa, tapasimme muutakin sukua, Oulussa näin rakasta ystäväpariskuntaa ja Helsingissä kävimme Korkeasaaressa, jossa en ole käynyt sitten lapsuuden. Ainoa harmistuttava asia oli se, että isä-parka oli flunssassa melkein koko reissun ajan, ja siitä ehkä arvaattekin, mikä loppulomassa meni pieleen. Saavuttuamme kotiin toisen lomaviikon maanantaina aamupäivästä M alkoi varsin nopeasti niiskuttamaan, ja tiistaihin mennessä päällä oli jo kunnon flunssa.

No, siinä sitä sitten kärvisteltiin koko se viikko, ja kolmaskin lomaviikko meni toipumisen seilatessa edestakaisin. Yhden paremman päivän jälkeen seurasi toinen huonompi, ja sitten taas parani vähän vain huonontuakseen seuraavana päivänä. Kaikki suunnitelmamme peruuntuivat yksi toisensa jälkeen, koska minnekään lähtemisestä ei vaan tullut mitään siinä kunnossa. Onneksi en kuitenkaan itse sairastunut, ja meneehän se loma sisälläkin ollessa… No, viimeisenä viikonloppuna pääsimme kuitenkin ulos syömään ja elokuviin, ja toki kahteen viikkoon mahtui monenlaisia muitakin mukavia hetkiä, vaikka suunnitellut menot eivät toteutuneetkaan. Ensi vuonna otetaan vahinko takaisin ja tehdään lomasta aivan erityisen hyvä – tai ainakin siihen pyritään.

Tämänpäiväistä paluuta töihin varjosti hitusen aamuinen havainto yön aikana tyhjenneestä pyörän takakumista, mutta onneksi työpaikalleni ei ole meiltä pitkä matka, joten olin vain hitusen myöhässä. Töissä oli todella hektistä mutta myös ihanaa, joten kyllä tässä on akut latautuneet loman pettymyksistä huolimatta. Näillä siis eteenpäin, ja koska meillä on molemmilla vielä lomapäiviä jäljellä, jossain vaiheessa loppuvuotta tai ensi kevättä voi vielä ottaa pitemmän pätkän vapaata tai useamman pitkän viikonlopun, joten ei hätä ole tämän näköinen.

Tilannepäivitys

By E

On April 30, 2017

In Life, Musings, Suomeksi

Purin äsken viimeisen pahvilaatikon. Se oli sellainen ärsyttävä “paljon erilaista paperisälää ja yksittäisiä epämääräisiä esineitä, joille ei oikein vaan ole mitään paikkaa” -laatikko, mutta nyt se on purettu, paperit on arkistoitu ja jopa suurimmalle osalle sälästä löytyi joku paikka. (Toistaiseksi) viimeinen puuttuva huonekalu saapuu huomenna ja ensi keskiviikkona meidän pitäisi saada myös uudet pimennysverhot, joiden avulla on tarkoitus päästä eroon aurinkoisten päivien aika tujusta diskoefektistä työhuoneessa, josta saamme kiittää muuten niin ihanan pirteitä oransseja verhoja. Viimeisetkin kattolamput ovat löytäneet oikeat paikkansa ja kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että muutto on miltei valmis (no, taulujen ripustamista lukuun ottamatta). Eihän tässä vierähtänytkään kuin puoli vuotta sitä työstäessä.

Toissaviikon loma tuli todellakin tarpeeseen. Ensimmäinen puolikas meni kauheassa stressinpurkutilassa kykenemättä rentoutumaan, ja öiden Technicolor-unet olivat kyllä aivan omaa luokkaansa sekavuudessaan ja eläväisyydessään. Toinen puoli lomasta oli jo rauhallisempaa, kun pystyin viimein päästämään irti loputtomien To do -listojen toteuttamisesta, minkä myötä unimaailmakin rauhoittui. Loman viimeisenä päivänä heräsin kuitenkin kurkkukipuisena ja kuume humahtikin saman tien 39 asteen tuolle puolen. Voi miten tyypillistä. Olin koko sen viikon sairauslomalla ja käytännössä nukuin ensimmäiset neljä päivää miltei kokonaan, kun en muutakaan jaksanut. Sitten kuume alkoi onneksi laskea ja uskaltauduin töihin, joskin tämäkin viikko meni kokonaisuudessaan toipilaana. Vielä nyt, tasan kaksi viikkoa sairastumisen jälkeen, kurkkuun sattuu vähän eikä ääni ole aivan ennallaan, mutta en usko, että tässä tarvitsee enää kauaa kärvistellä. En tiedä oliko kyseessä influenssa vai vain todella tuju flunssa, mutta toivottavasti ei tule uudestaan.

Olen huomannut tulleeni allergiseksi ylenmääräiselle tavaralle ja sille, jos tavarat eivät ole oikeilla paikoillaan (tai vielä pahempaa, niille ei ole oikeaa paikkaa). Onneksi M on myöskin siistin kodin ystävä, joten asiasta ei yleensä tule ongelmaa, mutta tämä venynyt muutto on selkeästi pahentanut tilannetta. Ylipäänsä luulen, että nyt tekisi hyvää opetella tulemaan toimeen vähän rennommalla otteella stressaamisen välttämiseksi. Ylenmääräinen neuroottisuus lienee oire pitkittyneestä stressistä, joka ei varmaan ihan sillä puolentoista viikon lomalla vielä hellittänyt otettaan, mutta olo on joka tapauksessa parempi kuin mitä se oli vielä kuukausi sitten. Kaipaan uusia, fiksuja rutiineja päivään työnteon lisäksi, ja ylipäänsä haluan päästä tilanteeseen, missä virtaa riittää velvoitteiden lisäksi muuhunkin elämään. Siinäpä opettelemista tälle keväälle.

Jaksaa, jaksaa (remontti, osa 5)

By E

On March 19, 2017

In Life, Suomeksi

Tässä osassa mukaudumme suunnitelmien muutokseen. M sairastui keskiviikkona flunssaan, mikä tietenkin kariutti aikeemme käydä rautakaupassa hakemassa pyöristävää listaa lattian kynnystä varten. Ensimmäisenä sairaspäivänään hän kuitenkin tapetoi urhoollisesti sen ainoan seinänpätkän, jota ei saatu viime viikonloppuna tehtyä valmiiksi, koska piti odotella betonin kuivumista. Lauantaihin mennessä flunssa oli jo selkeästi paranemaan päin, joten tartuimme härkää sarvista ja aloimme maalata suunnitellusti.

Homma meni hyvin siihen asti, että ensimmäisen kerroksen valmistuttua tajusimme, ettei maalia mitenkään olisi tarpeeksi toista saati sitten kolmatta kerrosta varten. Lisäksi maalin kuivuessa kävi selväksi, ettei kyseessä sittenkään tainnut olla aivan sama maali kuin millä seinät ja katto on aiemmin maalattu. Kyseessä oli ns. jämämaali, jonka saimme M:n vanhempien varastosta, ja se on kyllä hyvin lähellä seinien alkuperäistä maalia, mutta sävy on hitusen kylmempi ja mielestäni se kiiltää aavistuksen enemmän. Kyse voi toki olla auringon vaikutuksesta vanhaan maalipintaan ja ehkä betonipölyäkin on sen verran jäljellä, että seinät ja katto vaikuttavat mattapintaisemmilta kuin uusi maalipinta. No, oli miten oli, aivan saumattomaan lopputulokseen ei tällä maalilla päästä.

Näin ollen nyt on edessä uuden maalin osto, ja mietinnässä onkin, että pitäisikö yrittää hankkia vähän mattapintaisempaa maalia vai jatkaa samalla kuin millä nyt aloitettiin. Lopputulos on joka tapauksessa se, ettei maalaus tule tänä viikonloppuna valmiiksi, ja kaiken muun hyvän lisäksi heräsin tänä aamuna itse väsyneenä ja flunssaisena. Jee.

No, näillä mennään kun ei muutakaan ole. Koska eilinen remonttipäivä jäi vähän tyngäksi maalin loputtua, pesin remonttihuoneen kammottavan pölyiset ja muutenkin likaiset ikkunat, jotta saisimme hommia sitä kautta vähän enemmän eteenpäin. Haaveilin peseväni tänään loput kämpän ikkunat, mutta nyt ulkona sataa vettä ja lienee parempi muutenkin keskittyä lepäämiseen, jotta flunssa ei äityisi turhaan pahemmaksi.

Ärsyttää.

Oviaukon korvaava seinä ulkopuolelta (yksi kerros maalia)

Oviaukon korvaava seinä ulkopuolelta (yksi maalikerros)

Oviaukon korvaava seinä sisäpuolelta (yksi maalikerros)

Ulkoseinän sauma (kaksi maalikerrosta)

Katon sauma (kaksi maalikerrosta)

Remontti siis jatkuu ensi viikonloppuna, ja ehkäpä se tulee silloin jopa valmiiksi. Ensi viikon torstaina tapahtuu kuitenkin jotain, jota olen odottanut jo pitkään ja jolle olen varannut perjantain lomapäivän kokonaisuudessaan, oli flunssa tai ei. Silloin nimittäin kauan odotettu Mass Effect -pelisarjan seuraava osa pamahtaa Euroopan markkinoille, ja sarjaa alusta asti seuranneen suurfanin koneelta se toki jo löytyy esiladattuna, joten tämä tyttö aikoo sukeltaa Andromeda-galaksin syövereihin heti perjantaina herättyään. Vähän ankean virallisen julkaisutrailerin sijaan linkkaan itselleni enemmän kolahtaneeseen vanhempaan traileriin, jossa näkyy sekä peliä itseään, sen tekoa että minua kiinnostavampi naispuolinen pelihahmovaihtoehto (pelissä voi pelata joko Sara tai Scott Ryderia, joista molemmat ovat pelissä joka tapauksessa):

Edistysaskelia (remppa, osa 4)

By E

On March 12, 2017

In Life, Suomeksi

Voi väsymys. Koko tämä viikko meni uupumuksen vallassa jopa siinä määrin, että mietin, olenko tulossa kipeäksi. Töissäkin väsytti niin, ettei työnteosta meinannut tulla mitään, vaikka mielestäni nukuin yöt ihan normaalisti. Asiaan vaikutti varmasti edelleen jatkuva vapaa-ajan puute, mikä tarkoittaa sitä, etteivät akut lataudu missään vaiheessa kunnolla, mutta nyt alkaa onneksi loppu jo häämöttää.

Viime viikonloppuna revimme alas vanhat tapetit sekä paklasimme seinät ja katon sauman M:n isän suosiollisella avustuksella. Eilinen meni M:n äidin synttäreillä, mutta tänään saimme täytettyä ulkoseinän isot reiät betonilla ja tapetoitua kaikki muut seinät. Tai no, M:n isä sai, koska meitä ei juuri päästetty puikkoihin, mutta oli miten oli. Ensi viikon aikana pitää vielä paklata ja tapetoida ulkoseinä sekä hankkia ja kiinnittää lattian kynnykseen pyöristävät kulmalistat, koska se on tällä hetkellä aivan liian teräväkulmainen. Ensi viikonloppu puolestaan on varattu maalaushommille, jotka toivottavasti saadaan tehtyä lauantain ja sunnuntain aikana kokonaisuudessaan. Sen jälkeisellä viikolla pyrimme hommaamaan sähkömiehen paikalle, jotta huoneeseen saadaan taas sähköt, minkä jälkeen varsinainen remontointi on ainakin toistaiseksi ohi.

Oviaukon korvaava seinä ulkopuolelta

Oviaukon korvaava seinä sisäpuolelta

Ulkoseinän sauma

Katon sauma

Hommat eivät tietenkään siihen lopu, mutta muuttuvat siinä mielessä mukavammiksi, että pääsemme viimein muuttamaan huoneeseen. Toisin sanoen luvassa on vähemmän sotkuista työtä ja alituista siivoamista, ja enemmän asioiden järjestelemistä oikeille paikoilleen. Lisäksi minulla on muutama vapaapäivä vielä käyttämättä, joten olen ottanut viikkojen 12 ja 13 perjantait vapaiksi, ja sitä seuraavan viikon päätteeksi alkaakin se kauan kaivattu pääsiäisloma, johon mennessä Kaiken Pitää Olla Valmista. Toistaiseksi näyttää siltä, että niin voi jopa käydä.

Aina ei pysty

By E

On December 11, 2016

In Life, Suomeksi

Viime viikkoja on leimannut pitkälti “kaksi askelta eteenpäin, yksi taaksepäin”, koska mitä ikinä onkin yritetty tehdä, aina on tullut joku mutka matkaan. Ei silti, haasteista on kyllä selvitty, mutta välillä on myös ahdistanut aivan tosissaan. Lopulta aiemmin tällä viikolla tuli päivä, jolloin multa yksinkertaisesti loppui voimat. Purskahdin itkuun kesken päivällisen ilman mitään sen järkevämpää syytä, koska olin vain niin järjettömän uupunut. Siinä sitten istuin ja itkin ja sörkin ruokaani haarukalla samalla kun toinen yritti kovasti halata ja lohduttaa. Sitten onneksi helpotti.

Seuraavana päivänä kollegat hoitivat vaativammat asiakaspalveluhommat, jotta sain keskittyä kiireelliseen ja pahasti keskeneräiseen projektiin edes yhden päivän ilman jatkuvia keskeytyksiä. Illalla oli hauskat pikkujoulut, joissa jaksoin olla juuri niin pitkään kuin oli tälle viikonlopulle sopivaa, ja lauantaina pääsin viimein kauan odottamaani kotiprojektiin kiinni, eli purin loput kirjat, sarjakuvat, DVD:t ja CD:t muuttolaatikoista ja järjestelin ne upouusiin (ja ihaniin!) kirjahyllyihin. Lopputulos on juuri sellainen kuin halusin, ja vielä on tilaa uusillekin tulokkaille, joten tein tänään sanalla sanoen valtavan toivelistan siskoni aiemmin vinkkaamaan Book Depositoryyn. En ole voinut hankkia uutta kirjallisuutta yli kahteen vuoteen, koska tilaa ei yksinkertaisesti ollut, mutta tästedes kirjat ja sarjakuvat saavat taas tulla.

Ylipäänsä viikonlopun jälkeen olo on paljon inhimillisempi. Töissä on ollut kovasti kiirettä ja entistäkin kiireisemmät kaksi joulunalusviikkoa on vielä edessä, mutta onneksi meillä on mahtava tiimi, jonka jäsenet tukevat toinen toistaan aina kun tarvetta on, ja monesti vaikkei niin olisikaan. Tiistaina puolestaan alkaa viimein se kauan odotettu remontti, joka todennäköisesti aiheuttaa meille harmaita hiuksia tavalla tai toisella, mutta ainakin pääsemme sen suhteen alkuun ennen joulua. Olisipa kiva saada se loppuunkin ennen vuodenvaihdetta, mutta ehkä tässä vaiheessa ei kannata toivoa liikoja…

Vielä kun selviän joulusta hengissä, niin eiköhän tämä tästä.

Askel askeleelta

By E

On October 15, 2016

In Life, Musings, Suomeksi

Viimeisen puolentoista viikon jakso oli kokonaisuudessaan todella uuvuttava, koska mitään ei tuntunut tapahtuvan. Vanhaan asuntoon ei mahtunut enää lisää täysiä pahvilaatikoita, joten en voinut pakata enempää, ja odotimme yhden rakennusfirman remonttitarjousta päivätolkulla vain saadaksemme sellaisen, joka ei lopulta vastannut sitä mitä tarvitsimme. Saimme sittemmin kyllä tehtyä siihen tarvittavat korjaukset, mutta joka tapauksessa remontin valmistuminen olisi aikaisintaan joulukuun alussa.

Olemme sopineet nykyisen vuokranantajan kanssa avainten luovutuksesta marraskuun loppuun mennessä, ja tällä välillä ainoat mahdolliset muuttoviikonloput ovat joko ensi viikolla tai siitä kolmen tai neljän viikon päästä johtuen M:n vanhempien lomamatkasta ja M:n työmatkasta, joten kaiken tämän huomioon ottaen valinnan teko oli aika itsestään selvää. Vaikka itse muuttaminen on toki fyysisesti raskasta, on se silti ainakin minun mielenlaadulleni sopivampaa puuhaa kuin pelkkä odottelu ja jatkuva epävarmuus.

Niinpä remppa tulee sitten kun tulee, mutta me muutamme ensi viikonloppuna. Näin vältymme enemmältä tuskalliselta odottelulta, joka ei välttämättä kuitenkaan johtaisi siihen, että pääsisimme muuttamaan “valmiiseen” asuntoon. Alkuperäinen toiveemme oli, että saisimme muuton mahdollisimman valmiiksi kerralla ilman että joutuisimme elämään sitomattomien langanpätkien kanssa viikko- tai peräti kuukausikaupalla muuton jälkeen, mutta milloinpa asiat menisivät täysin suunnitellusti. Aikaisen muuton nurja puoli on se, että joudumme jättämään yläkerran toimistohuoneet tyhjiksi siihen asti, että saamme viimein jonkun repimään alas niiden välisen seinän ja muuraamaan toisen oviaukon umpeen, mutta onneksi alakerrassa on tarpeeksi tilaa kirjoituspöydille sun muulle, koska kirjahyllyt on vielä hankkimatta…

Ensimmäinen lasti jo pakattuja laatikoita vietiin uudelle asunnolle tänään M:n vanhempien suosiollisella avustuksella, ja lisäksi he käyttivät meitä Ikeassa, josta irtosi mukaan muutama kaluste ja muuta rompetta, jolle tulee pian käyttöä. Huomenna menemme kahdestaan asunnolle laittamaan kalusteita kasaan ja purkamaan ne laatikot, joiden sisällölle on jo olemassa paikka. Ensi lauantaina tehdään varsinainen muuttorutistus, jonka jäljiltä meidän on tarkoitus jäädä uuteen asuntoon asumaan. Tässä välillä pakataan kaikki mitä suinkin pystytään, jotta lauantai menisi mahdollisimman sujuvasti.

Parin viime viikon aikana Tanskaan tuli myös ihan selkeä syksy aiemman lämpimän syyskesän sijaan. Nyt kylmä tuuli puhaltaa luihin ja ytimiin eikä aurinkoa näy kuin satunnaisesti repaleisten pilvien välistä. Luulen, että harmaa sää on myös osasyy jatkuvaan väsymykseen, vaikka tietenkin suurin syy on elämäntilanteessa. Vaan stressistä huolimatta sydänalassa läikähti lämpimästi kun laitoin vasta ostamamme kynnysmaton uuden asunnon oven eteen juuri ennen kuin ensimmäinen pahvilaatikko ehti kantajansa käsissä ovelle asti. Meidän oma koti. Hyvä tästä tulee.

Helkkari

By E

On September 29, 2016

In Life, Suomeksi

Koko tämän prosessin ajan etenkin kollegoilta on tullut kommenttia tyyliin “voi miten hauskaa ja jännittävää”, ja tänään viimein joku kysyi jopa, että olemmeko kenties jo muuttaneet. No ei olla, eikä toistaiseksi myöskään ole ollut erityisen hauskaa, joskin välillä kyllä jännittävää. Tai ainakin huomattavan stressaavaa. En oikein jaksa ymmärtää, miten kenenkään mielestä käytännössä elinikäisen lainan ottaminen, remontin suunnitteleminen ja toteuttaminen sekä muuttaminen voi olla “hauskaa”. Missään tapauksessa se ei ainakaan ole nopeaa, joten tässä vaiheessa varsinaisesta muuttamisesta voi vain haaveilla. Sikäli kun siinä on jotain haaveiltavaa ylipäänsä.

No joo. Kunhan tässä kiukuttelen kun koko ajan väsyttää ja jatkuvasti tulee eteen jotain sitomattomia langanpäitä, joiden viimeistelemisestä kummallakaan meistä ei ole mitään hajua. Ympärillä on lauma kaikenlaisia asiantuntijoita, joille tämä kaikki on varmasti niin arkipäiväistä, ettei kenellekään tule edes mieleen, ettei meille olisi kaikki selvää. Ja toki olemme kyselleet sen minkä olemme tajunneet kysyä, mutta jotenkin vain tuntuu, että tämä kaikki olisi onnistunut paljon vähemmällä stressaamisella jos joku olisi heti alussa istuttanut meidät alas ja sanonut, että tässä lista niistä asioista mitä asuntoa ostaessa pitää tehdä, ja tässä aikajana siitä, mihin voitte varautua kussakin kohdassa. Sen sijaan meille tulee jatkuvasti yhteydenottoja sieltä sun täältä eikä ainakaan meillä ole minkäänlaista pitävää kokonaiskuvaa siitä, missä kulloinkin ollaan menossa.

Avaimet saadaan käteen siis joko huomenna tai ylihuomenna, lähteestä riippuen. Huomenna me emme niitä voi ottaa vastaan, koska silloin jo solmittu asunnonomistajan vakuutus raukeaa, sillä sen alkamispäivämäärä on 1. lokakuuta. Meidän käsityksemme mukaan avainten luovutus sovittiin lauantaille klo 12, mutta ilmeisesti kiinteistönvälittäjän käsitys asiasta on erilainen, ja tässä sitä nyt sitten torstai-iltana kello 20:45 istutaan ja mietitään, että mitäköhän huomenna tapahtuu.

Kävi miten kävi, ensi viikolla on ensimmäinen tapaaminen ainakin yhden potentiaalisen remonttifirman kanssa, ja sen jälkeen pääsemme toivottavasti siihen pisteeseen, että varsinaisen muuttoajankohdan uskaltaa lyödä lukkoon. Ehkä. Jos hyvin käy.

Mainitsinko, että aavistuksen verran stressaa?