Author: E (Page 2 of 4)

Remppa, osa 3

Puolentoista kuukauden hiljaiselon jälkeen voin ilokseni todeta, että remppa etenee jälleen! Tammikuussa ei tosiaan tapahtunut sillä saralla yhtään mitään, sillä etsimme kuumeisesti uutta remontoijaa, joka voisi hoitaa homman loppuun. Lopulta sellainen onneksi löytyi, ja toissapäivänä ovelle ilmaantui ammattimies, joka poisti ensin viimeisenkin seinänkappaleen todella siististi pois, sitten peitti katon reiän ja lopuksi myös lattian ammottavan aukon. Ja sitten se vielä siivosi suurimman osan kuvottavasta betonipölystä pois! Ihana, ihana mies. Tänä viikonloppuna meitä odottaa silti siivoustalkoot, sillä kaikki pinnat on pestävä ennen kuin voimme tehdä huoneelle muuta (ja muualtakin on syytä pestä, koska kaikki pöly ei lähde pelkällä imurilla), mutta vihdoinkin pääsimme sentään ison askeleen eteenpäin.

Siivouksen jälkeen tarvitsemme sähkömiehen, joka hoitaa huoneeseen sähköt takaisin, piilottaa seinistä törröttävät sähköjohdot ja toivottavasti fiksaa myös pari muuta juttua, jotka eivät varsinaisesti liity remppahuoneeseen. Ja sitten on meidän vuoromme alkaa kunnolla hommiin! Kaikki murtuneet pinnat pitää paklata sileiksi, seinät pitää tapetoida ja sitten kaikki uudet pinnat pitää maalata. Kun kaikki tämä on tehty, voimme viimein muuttaa huoneeseen. Se tarkoittaa työpöytien ja tietokoneiden raahaamista alakerran olkkarista yläkertaan, yhden osissa olevan laatikoston kokoamista ja kaikkien vaatekaappien järjestämistä uudelleen. Loput muutosta jäljellä olevat pahvilaatikot voi viimein siinä vaiheessa purkaa, ja remppahuoneeseen voidaan laittaa jo hankitut verhotangot ja verhot. Ai, ja tietenkin kattolamppu pitää asentaa paikoilleen.

Alakertaan jää iso tyhjä tila kun työpöydät muuttavat yläkertaan, joten sitten on viimein tilaa hankkia TV-taso ja kauan kaivattu TV, mikä tarkoittaa myös muiden kalusteiden järjestämistä uudelleen lopullisille paikoilleen. Johan tässä tulikin elettyä kohta kolme vuotta ilman telkkaria, joten saa nähdä miltä tanskalainen TV-tarjonta edes näyttää… Jospa sitä tulisi jopa katsottua, että oppisi paremmin kieltä. Sitten kun kaikkien huoneiden kalustus alkaa olla oikeilla paikoillaan voi myös taulut laittaa seinille. Olkkariin täytyy vielä hankkia kattolamppu, sillä tähän asti olemme pärjänneet minun työpöytäni lampulla, joka tietenkin muuttaa yläkertaan työpöydän mukana.

Kun kaikki tämä on tehty, voi sanoa, että muutto on valmis. Olemme sopineet, että pääsiäislomaan mennessä kaiken on oltava valmista, jotta saamme viimein loman, jonka aikana voi oikeasti rentoutua. Sitä odotellessa on toki vielä paljon tehtävää, mutta jo tässä vaiheessa olo on paljon parempi kuin vielä alkuviikosta, koska vihdoin jotain tapahtuu! Nyt sormet ristiin ja peukut pystyyn, että enää ei tule esteitä tai edes hidasteita matkalle.

Uusi vuosi (ja remppa, osa 2)

Joulusta selvittiin hengissä, vaikka välillä peräti 19 hengen yhtäaikainen läsnäolo meinasi vähän ahdistaa henkeä. Rakkaita kaikki, mutta omat sosiaaliset resurssit ovat olleet vähissä viime aikoina. Kaikin puolin mukava joulu joka tapauksessa, ja kotiinpaluun jälkeen vietimme yhden lepopäivän (no melkein, koska verokortin ajan tasalle saattaminen oli pakko tehdä ennen vuoden vaihdetta), jonka jälkeen lepo onkin ollut vähissä. Vuokrasimme rautakaupasta työmaakäyttöön soveltuvan imurin, jolla imuroimme alkuhankaluuksien* jälkeen kaikki kämpän isommat pinnat, eli käytännössä lattiat ja kaappien päälliset. Ja sitten ne myös pestiin kaikkialta muualta paitsi itse remonttihuoneesta, koska aika ja luonnonvalo loppuivat kesken. Betonipölyä on toki asunnossa edelleen, mutta huomattavasti vähemmän kuin aiemmin. Ensi viikon lauantaina on tarkoitus pestä remonttihuoneen katto, seinät, ikkunat ja lattiat, ja varmaan myös kämpän muut ikkunat, jos vaan aika antaa myöden. Tältä huoneessa näyttää juuri nyt:

Huone ovelta päin

Huone ovelta päin

Katto ovelta päin

Katto ovelta päin

Suljettu oviaukko

Suljettu oviaukko

Eilen vietimme neljättä vuosipäiväämme käymällä elokuvissa katsomassa erinomaisen Arrivalin ja hakemalla aiemmin tilatut sushit suosikkiravintolastamme kotipakettiin. Sitten puuhattiin olohuoneen ikkunoihin vihdoin ja viimein kauan kaivatut verhot, jotka tuovat kodikkuutta ja ennen kaikkea yksityisyyttä alakertaan. Siinä menikin hulppeat kolmisen tuntia ja pari poranterää, koska ilmeisesti ihan kaikki betoniseinät täällä on raudoitettu, mikä saa aikaan mukavan jännityselementin aina kun niihin porataan reikiä. Operaation jälkeen avattiin pullo kuohuvaa ja vallattiin sohva, missä loppuilta sujuikin sangen mukavasti muun maailman paukutellessa raketteja jossain verhojen tuolla puolen.

Tänään vietetään viimeistä “loma”päivää ennen paluuta arkeen, ja ajattelin purkaa joulukoristeet pois jos vain millään jaksan, kun nekin ovat kaikki betonipölyssä, joten ne pitää myös siivota ennen pois pakkaamista. Ja sitten on se yksi pöytäliina, jonka sotkin steariinilla pari viikkoa sitten enkä jaksanut tehdä asialle mitään… Ai, ja vessat pitäisi pestä. Onneksi illalla päästään valmiiden lihapatojen ääreen, sillä aina vuoden ensimmäisenä päivänä anoppilassa juhlitaan perheporukalla. Luvassa ostereita, hummeria ja lasikaupalla kuohuvaa. Kyllä, kiitos!

*Imuria noutaessaan M kysyi ihan varta vasten pölypussista ja sai vastaukseksi, että se on imurin sisällä ja pitää vain tyhjentää ennen imurin palauttamista. Miesparka raahasi imurin tarvikkeineen kotiin bussilla (meillä ei ole omaa autoa), ja täällä huomasimme, ettei sen sisällä mitään pussia ollut. Puhelinsoitto rautakauppaan paljasti, että pussi olisi pitänyt ostaa erikseen noudon yhteydessä, mutta ilmeisesti kohdalle osunut asiakaspalvelija ei sitä tiennyt. Ei muuta kuin pussin ostoon pyörällä, ja lopulta vuokra-aikaa olikin jäljellä enää nelisen tuntia sinä vaiheessa kun pääsimme imuroimaan… Vähän korpesi.

Pölisee

Betonipölyä on kaikkialla. Ihan joka paikassa. Se tarttuu kaikkeen, se kulkeutuu kaikkialle. Sitä on ilmassa ja pystysuorilla pinnoilla ja vaakasuorilla pinnoilla ja kaltevilla pinnoilla. Ikkunoissa, katossa, seinissä, lattioilla, vaatteissa, silmälaseissa, näppäimistöllä, eilen ostetussa joululahjassa… Niin. Saapa nähdä milloin siitä pääsee lopullisesti eroon.

Pesin tuossa äsken portaat ja remonttihuoneita lähimpänä olevat lattiapinnat. Ei siitä kauheasti ollut apua, mutta sainpa yhden kerroksen tuota saastaa pois viikonlopuksi. Remonttisedät ovat olleet ahkeria ja seinä on nyt purettu siltä osin kuin se oli mahdollista. Sen keskeltä meni odottamattomia sähköjohtoja, jotka piti uudelleensijoittaa, joten sitä varten piti jättää n. 25 cm:n pätkä seinää oven viereen, mutta muuten seinä on historiaa. Toinen oviaukko on peitetty muttei vielä valmis.

Sedät jatkavat maanantaina töitä, mutta uskovat saavansa homman silloin valmiiksi. Sähkömies jatkaa vielä tiistaina jonkin verran, ja sen jälkeen pidetään oletettavasti ainakin joulun yli taukoa. Toivomme saavamme samoilta remonttimiehiltä tarjouksen vielä lattia- ja kattoaukon täyttämisestä, mutta katsotaan mitä ne sanovat sitten kun jo sovittu urakka on valmis. Kovasti ovat tehneet töitä, joten taidan lahjoa ne suklaahippukekseillä, jos sunnuntain leivontasuunnitelmat onnistuvat.

Väsyttää.

Remppa, osa 1

Yksi suurimmista kämppäihastukseen johtaneista asioista oli meille sopiva pohjaratkaisu, jossa ei juuri hukkaneliöitä ole. Inhoan kaikenlaisia käytäviä, joten vaikka kaksikerroksinen asunto tuo tiettyjä haasteita arkipäivään, se kuitenkin mahdollistaa pohjaratkaisun, jossa ei käytännössä ole yhtään käytävää, vaikka huoneita onkin useampia.Tykkäsimme molemmat alakerran avarasta keittiöstä ja olohuoneesta, joiden välissä on vain puolikas yläosastaan avonaiseksi jätetty seinä, kun taas yläkerrassa on kolme makuuhuonetta ja vessa/suihku.

Olimme kuitenkin sitä mieltä, että haluamme yläkertaan yhteisen huoneen, jossa on tilaa molempien tietokoneille. Olemme molemmat varsinaisia tietokoneolmeja, eli suuri osa vapaa-ajasta tulee vietettyä koneen ääressä erinäisiin tietokoneisiin liittyvien harrastusten parissa. M ohjelmoi niin töissä kuin kotonakin (joskin eri juttuja), ja minä harrastan aktiivisesti pelaamista. Olemme molemmat omalla tavallamme introverttejä, joten meille passiivinen yhdessäolo on elinehto, vaikka toki aktiivinen yhdessäolokin on tärkeää. Niinpä päätimme, että jos suinkin mahdollista, yhdistäisimme yläkerran kaksi pienempää makuuhuonetta yhdeksi alakerran olohuoneen kokoiseksi avaraksi tilaksi, jonne mahtuisi tietokonepöytien lisäksi myös hylly(jä), vaatekaappi sun muuta tarpeellista.

Pohjaratkaisu

Pohjaratkaisu

Alkuperäinen toive oli tehdä remontti ennen muuttoa, mutta siitä ei tullut mitään, koska emme löytäneet remontille tekijöitä ajoissa. Sitten tulikin pikamuutto olosuhteiden pakosta, ja sen jälkeen paljon muuta stressattavaa, kunnes lopulta saimme palattua potentiaalisten remontintekijöiden etsintään. Huomenna meille tulee viimein pari fiksulta vaikuttavaa ammattilaista, joiden on tarkoitus repiä alas tuo punaisella nuolella merkitty seinä ja rakentaa vähän uutta oikeanpuoleisen oviaukon peitoksi. Toistaiseksi olemme sopineet ainoastaan varsinaisesta purkutyöstä ja oviaukon peittämisestä, mutta sitten kun ne on tehty, saamme samoilta remonttimiehiltä toivottavasti myös tarjouksen puuttuvan lattian rakentamisesta puretun seinän tilalle. Maalaustyöt teemme lopuksi itse, kunhan kaikki muu on valmista.

Jää nähtäväksi miten projekti sujuu ja kuinka kauan siinä lopulta menee, mutta ainakin pääsemme vihdoinkin alkuun.

Aina ei pysty

Viime viikkoja on leimannut pitkälti “kaksi askelta eteenpäin, yksi taaksepäin”, koska mitä ikinä onkin yritetty tehdä, aina on tullut joku mutka matkaan. Ei silti, haasteista on kyllä selvitty, mutta välillä on myös ahdistanut aivan tosissaan. Lopulta aiemmin tällä viikolla tuli päivä, jolloin multa yksinkertaisesti loppui voimat. Purskahdin itkuun kesken päivällisen ilman mitään sen järkevämpää syytä, koska olin vain niin järjettömän uupunut. Siinä sitten istuin ja itkin ja sörkin ruokaani haarukalla samalla kun toinen yritti kovasti halata ja lohduttaa. Sitten onneksi helpotti.

Seuraavana päivänä kollegat hoitivat vaativammat asiakaspalveluhommat, jotta sain keskittyä kiireelliseen ja pahasti keskeneräiseen projektiin edes yhden päivän ilman jatkuvia keskeytyksiä. Illalla oli hauskat pikkujoulut, joissa jaksoin olla juuri niin pitkään kuin oli tälle viikonlopulle sopivaa, ja lauantaina pääsin viimein kauan odottamaani kotiprojektiin kiinni, eli purin loput kirjat, sarjakuvat, DVD:t ja CD:t muuttolaatikoista ja järjestelin ne upouusiin (ja ihaniin!) kirjahyllyihin. Lopputulos on juuri sellainen kuin halusin, ja vielä on tilaa uusillekin tulokkaille, joten tein tänään sanalla sanoen valtavan toivelistan siskoni aiemmin vinkkaamaan Book Depositoryyn. En ole voinut hankkia uutta kirjallisuutta yli kahteen vuoteen, koska tilaa ei yksinkertaisesti ollut, mutta tästedes kirjat ja sarjakuvat saavat taas tulla.

Ylipäänsä viikonlopun jälkeen olo on paljon inhimillisempi. Töissä on ollut kovasti kiirettä ja entistäkin kiireisemmät kaksi joulunalusviikkoa on vielä edessä, mutta onneksi meillä on mahtava tiimi, jonka jäsenet tukevat toinen toistaan aina kun tarvetta on, ja monesti vaikkei niin olisikaan. Tiistaina puolestaan alkaa viimein se kauan odotettu remontti, joka todennäköisesti aiheuttaa meille harmaita hiuksia tavalla tai toisella, mutta ainakin pääsemme sen suhteen alkuun ennen joulua. Olisipa kiva saada se loppuunkin ennen vuodenvaihdetta, mutta ehkä tässä vaiheessa ei kannata toivoa liikoja…

Vielä kun selviän joulusta hengissä, niin eiköhän tämä tästä.

Jo melkein koti

Aika rientää kun on paljon tekemistä. Uusi koti on nyt siinä vaiheessa, että melkein kaikki vanhat lamput on jo katossa, mutta yhdessäkään ikkunassa ei vielä ole verhoja. Makuuhuoneessa sen sijaan on iso Ikean pahvilaatikko nojaamassa ikkunaa vasten, että edes jossain kehtaa vaihtaa vaatteet ilman että koko naapurusto pääsee seuraamaan. Eilen käytiin siivoamassa vanha kämppä siihen kuntoon, ettei sinne tarvitse enää mennä ennen kuin lopputarkastukseen luovuttamaan avaimet. Tämä uusikin kaipaisi jo siivousta, mutta ajattelin lykätä sitä vielä vähän, kun blogi ei ole päivittynyt niin pitkään aikaan…

Asettumisen suhteen on tehty suunnilleen kaikki mitä tällä hetkellä on tehtävissä, mutta puolentoista viikon päästä pitäisi tulla pari kirjahyllyä, minkä jälkeen pääsen viimein purkamaan pahvilaatikkokasaa, joka asuu tällä hetkellä portaiden alla ja vähän sohvan vieressäkin. Ajatus on ilahduttava myös siksi, että sitä kautta toivottavasti myös olohuoneen äänieristys paranee, sillä naapurissa on kolme varsin vilkasta lapsukaista, joiden riehakkaat leikit ja portaissa ravaaminen kuuluu näppärästi seinistä läpi vähän väliä. Se portaissa ravaaminen kieltämättä kyllä vähän ihmetyttääkin, koska itse onnistuin tulemaan loppupään portaat jo kertaalleen selälläni alas (note to self, villasukilla ovat aika liukkaat), enkä todellakaan juossut. Lopputuloksena mahtavat mustelmat, mutta onneksi ei mitään sen pysyvämpää. Ehkä niillä on liukuesteet. Ehkä meilläkin pitäisi olla.

M lähti aiemmin tänään reissun päälle kohti Belgiaa, jossa sillä on viikon mittainen konferenssi, mikä siis tarkoittaa sitä, että istuskelen täällä keskenäni aika paljon ensi viikon aikana. Tässäpä tulee uusi koti testattua myös yksinolon suhteen. Eilen vanhaa kämppää puunatessa kävi mielessä, että miten se olikaan niin pieni verrattuna uuteen, ja miten ihmeessä meidän kaikki kamat mahtui sinne. Ja ennen kaikkea, miten se ei tuntunut niin pieneltä ennen kuin päätettiin muuttaa sieltä pois? Koska olihan siellä ahdasta, ihan varmasti. Täällä uudessa on kaksi huonetta vielä melkein kokonaan käyttämättä, eikä siitä toistaiseksi ole juuri ollut haittaa paitsi säilytystilan suhteen. Toki joitain kalusteita on vielä hankkimatta, mutta silti. Vaan onkohan tämä niin iso, että yksin ollessa ei ole enää kotoisaa?

Tänne on kiva tulla töiden jälkeen. Asiaan vaikuttaa varmasti myös se, että työmatka lyheni alle kahteen kilometriin, mikä on ilo polkea huonommallakin säällä, mutta ei se ole ainoa syy. Pala palalta tämä tuntuu omemmalta, vaikka paljon tässä on vielä tekemistä. Kämpän äänet alkaa pikkuhiljaa tulla tutuiksi, ettei joka risahdusta tarvitse säpsähtää. Akvaarionomainen näkyvyys alakertaan kahdesta suunnasta häiritsee jonkin verran edelleen, mutta loppujen lopuksi vähemmän kuin alkun perin pelkäsin, ja ikkunaverhoilla se korjaantuu jossain vaiheessa joka tapauksessa. Ja astianpesukone! Tuo maailman mahtavin keksintö, joka on mullistanut arkipäivien ajankäyttöni ihan täysin. Miten mahdoinkaan selvitä yli kaksi vuotta ilman?

Mutta tässä paikassa on jotain muutakin, josta en ihan vielä ole saanut kunnolla kiinni. Tai ehkä sain jo silloin kun avainten saamisen jälkeen kävin täällä muutaman kerran yksin mittailemassa seiniä ja suunnittelemassa muuttoa, ja olohuoneen ikkunoista tulvi auringonvaloa sisään niin ettei voinut olla hymyilemättä. Niin kuin olisi kotiinsa tullut.

Askel askeleelta

Viimeisen puolentoista viikon jakso oli kokonaisuudessaan todella uuvuttava, koska mitään ei tuntunut tapahtuvan. Vanhaan asuntoon ei mahtunut enää lisää täysiä pahvilaatikoita, joten en voinut pakata enempää, ja odotimme yhden rakennusfirman remonttitarjousta päivätolkulla vain saadaksemme sellaisen, joka ei lopulta vastannut sitä mitä tarvitsimme. Saimme sittemmin kyllä tehtyä siihen tarvittavat korjaukset, mutta joka tapauksessa remontin valmistuminen olisi aikaisintaan joulukuun alussa.

Olemme sopineet nykyisen vuokranantajan kanssa avainten luovutuksesta marraskuun loppuun mennessä, ja tällä välillä ainoat mahdolliset muuttoviikonloput ovat joko ensi viikolla tai siitä kolmen tai neljän viikon päästä johtuen M:n vanhempien lomamatkasta ja M:n työmatkasta, joten kaiken tämän huomioon ottaen valinnan teko oli aika itsestään selvää. Vaikka itse muuttaminen on toki fyysisesti raskasta, on se silti ainakin minun mielenlaadulleni sopivampaa puuhaa kuin pelkkä odottelu ja jatkuva epävarmuus.

Niinpä remppa tulee sitten kun tulee, mutta me muutamme ensi viikonloppuna. Näin vältymme enemmältä tuskalliselta odottelulta, joka ei välttämättä kuitenkaan johtaisi siihen, että pääsisimme muuttamaan “valmiiseen” asuntoon. Alkuperäinen toiveemme oli, että saisimme muuton mahdollisimman valmiiksi kerralla ilman että joutuisimme elämään sitomattomien langanpätkien kanssa viikko- tai peräti kuukausikaupalla muuton jälkeen, mutta milloinpa asiat menisivät täysin suunnitellusti. Aikaisen muuton nurja puoli on se, että joudumme jättämään yläkerran toimistohuoneet tyhjiksi siihen asti, että saamme viimein jonkun repimään alas niiden välisen seinän ja muuraamaan toisen oviaukon umpeen, mutta onneksi alakerrassa on tarpeeksi tilaa kirjoituspöydille sun muulle, koska kirjahyllyt on vielä hankkimatta…

Ensimmäinen lasti jo pakattuja laatikoita vietiin uudelle asunnolle tänään M:n vanhempien suosiollisella avustuksella, ja lisäksi he käyttivät meitä Ikeassa, josta irtosi mukaan muutama kaluste ja muuta rompetta, jolle tulee pian käyttöä. Huomenna menemme kahdestaan asunnolle laittamaan kalusteita kasaan ja purkamaan ne laatikot, joiden sisällölle on jo olemassa paikka. Ensi lauantaina tehdään varsinainen muuttorutistus, jonka jäljiltä meidän on tarkoitus jäädä uuteen asuntoon asumaan. Tässä välillä pakataan kaikki mitä suinkin pystytään, jotta lauantai menisi mahdollisimman sujuvasti.

Parin viime viikon aikana Tanskaan tuli myös ihan selkeä syksy aiemman lämpimän syyskesän sijaan. Nyt kylmä tuuli puhaltaa luihin ja ytimiin eikä aurinkoa näy kuin satunnaisesti repaleisten pilvien välistä. Luulen, että harmaa sää on myös osasyy jatkuvaan väsymykseen, vaikka tietenkin suurin syy on elämäntilanteessa. Vaan stressistä huolimatta sydänalassa läikähti lämpimästi kun laitoin vasta ostamamme kynnysmaton uuden asunnon oven eteen juuri ennen kuin ensimmäinen pahvilaatikko ehti kantajansa käsissä ovelle asti. Meidän oma koti. Hyvä tästä tulee.

Helkkari

Koko tämän prosessin ajan etenkin kollegoilta on tullut kommenttia tyyliin “voi miten hauskaa ja jännittävää”, ja tänään viimein joku kysyi jopa, että olemmeko kenties jo muuttaneet. No ei olla, eikä toistaiseksi myöskään ole ollut erityisen hauskaa, joskin välillä kyllä jännittävää. Tai ainakin huomattavan stressaavaa. En oikein jaksa ymmärtää, miten kenenkään mielestä käytännössä elinikäisen lainan ottaminen, remontin suunnitteleminen ja toteuttaminen sekä muuttaminen voi olla “hauskaa”. Missään tapauksessa se ei ainakaan ole nopeaa, joten tässä vaiheessa varsinaisesta muuttamisesta voi vain haaveilla. Sikäli kun siinä on jotain haaveiltavaa ylipäänsä.

No joo. Kunhan tässä kiukuttelen kun koko ajan väsyttää ja jatkuvasti tulee eteen jotain sitomattomia langanpäitä, joiden viimeistelemisestä kummallakaan meistä ei ole mitään hajua. Ympärillä on lauma kaikenlaisia asiantuntijoita, joille tämä kaikki on varmasti niin arkipäiväistä, ettei kenellekään tule edes mieleen, ettei meille olisi kaikki selvää. Ja toki olemme kyselleet sen minkä olemme tajunneet kysyä, mutta jotenkin vain tuntuu, että tämä kaikki olisi onnistunut paljon vähemmällä stressaamisella jos joku olisi heti alussa istuttanut meidät alas ja sanonut, että tässä lista niistä asioista mitä asuntoa ostaessa pitää tehdä, ja tässä aikajana siitä, mihin voitte varautua kussakin kohdassa. Sen sijaan meille tulee jatkuvasti yhteydenottoja sieltä sun täältä eikä ainakaan meillä ole minkäänlaista pitävää kokonaiskuvaa siitä, missä kulloinkin ollaan menossa.

Avaimet saadaan käteen siis joko huomenna tai ylihuomenna, lähteestä riippuen. Huomenna me emme niitä voi ottaa vastaan, koska silloin jo solmittu asunnonomistajan vakuutus raukeaa, sillä sen alkamispäivämäärä on 1. lokakuuta. Meidän käsityksemme mukaan avainten luovutus sovittiin lauantaille klo 12, mutta ilmeisesti kiinteistönvälittäjän käsitys asiasta on erilainen, ja tässä sitä nyt sitten torstai-iltana kello 20:45 istutaan ja mietitään, että mitäköhän huomenna tapahtuu.

Kävi miten kävi, ensi viikolla on ensimmäinen tapaaminen ainakin yhden potentiaalisen remonttifirman kanssa, ja sen jälkeen pääsemme toivottavasti siihen pisteeseen, että varsinaisen muuttoajankohdan uskaltaa lyödä lukkoon. Ehkä. Jos hyvin käy.

Mainitsinko, että aavistuksen verran stressaa?

Elämme jännittäviä aikoja

Vähän hirvittää, jos totta puhutaan. Myyjä allekirjoitti oman osuutensa sopimuksesta maanantaina, jonka jälkeen paperit menivät meidän asianajajamme luettaviksi, ja samoin pankille lähti tiedote tapahtuneesta. Pankilta tuli heti seuraavana päivänä sitoumus lainasummasta, joskin lopulliset yksityiskohdat lyödään lukkoon vasta ensi viikon tapaamisessa. Asianajajalla meni vielä toinen päivä ennen kuin keskiviikkona saimme kuulla, että kaikki on enimmäkseen OK, eikä sopimukseen tarvitse lähteä tekemään muutoksia. Toisin sanoen me olemme ostamassa elämämme ensimmäisen kämpän, ja se kaikki tapahtuu ihan kohta.

Aikuisuuspisteitä tippuu niin että ropisee.

Yksi kollegoistani iloitsi erityisen kovasti puolestamme, ja sanoi jotain, mikä ei ollut tullut itselleni edes mieleen: tämähän tarkoittaa sitä, että asetun pysyvästi Tanskaan! Mutta itselleni asia oli päivänselvä jo tänne lähtiessä, tai ainakin niin päivänselvä kuin tulevaisuudensuunnitelmat koskaan ovat. Tulin tänne rakentamaan elämää ihmisen kanssa, joka on minulle niin sopiva, etten osaa kuvitella sopivampaa. Näiden viimeisen reilun kahden Tanskassa vietetyn vuoden aikana mikään ei ole horjuttanut tuota näkemystä, eikä minulla ole syytä epäillä, ettäkö mieleni tästä muuttuisi vastaisuudessakaan.

Muutto uuteen kämppään on hyvinkin jo pohdinnassa, mutta ensin haluaisimme remontoida sitä jonkin verran, ja sitä pitää vielä selvitellä. Näillä näkymin muutto ajoittuu kuitenkin loka-marraskuun vaihteeseen, jos kaikki menee edes jotakuinkin suunnitellusti. Marraskuu varmaan menee asettumisessa, mutta ehkäpä joulukuussa meillä on jo oma, ihana koti. Tuntuu aika surrealistiselta, mutta niin kai se aina on suurien muutosten osuessa kohdalle.

Kuohuvaa

Haaveilen, että voisin taas kirjoittaa. Englanti ei huvita, koska suomi alkaa olla harvinaista herkkua töiden ulkopuolella, ja kaipaan omaa kieltäni. Pyörittelen ajatusta mielessäni ja palaan aina samaan: Toisaalta harmittaa rajata potentiaalisesti kiinnostuneita lukijatuttuja pois kirjoittamalla suomeksi, mutta toisaalta taas jos en saa kirjoitettua englanniksi ollenkaan, mitä järkeä on pysytellä alkuperäisessä kielivalinnassa? Suo siellä, vetelä täällä. Kompromissi toimi aikoinaan entisessä blogissani, joten miksei tässäkin tapauksessa.

Aiemmin kirjoittaminen tyssäsi tyytymättömyyteen. Sinänsä blogiteksti viikossa oli hyvä ajatus, mutta lopputulos oli enemmän muistilistojen kirjoittamista kuin sellaista tekstiä, jota oikeasti olisin halunnut tuottaa. Toisin sanoen määrä korvasi laadun, eikä se määrä edes ollut loppujen lopuksi kummoinen. Neljä keskinkertaista tekstiä kuukaudessa ei kauheasti lämmitä ketään. Ja niin vierähti melkein puolitoista vuotta ilman ainuttakaan kirjoitusta.

Silläkin uhalla, että tästä tulee juuri sellainen merkintä mitä halusin välttää, tuntuu tarpeelliselta kirjoittaa ylös edes muutama isompi asia, mitä tässä välillä on tapahtunut. Ensinnäkin vaihdoin työpaikkaa helmikuun alussa. Tämä on ollut suurin yksittäinen muutos sen jälkeen kun muutin Tanskaan, ja todella loistava sellainen. Olin kertakaikkisen väsynyt vanhaan työpaikkaani, vaikka työkaverit siellä olivatkin mahtavia, mutta itse työ oli kaikin puolin uuvuttavaa. Nykyisessä työssäni on yhtä lailla mahtavat työkaverit, mutta lisäksi rakastan itse työtä. Voi liioittelematta sanoa, että mielenterveyteni on paljon paremmalla tolalla nyt kuin vuosi sitten.

Toinen suuri muutos on tanskankielen opintojen päättyminen kesäkuun alussa. Kirjallinen osa lopputentistä meni erinomaisesti, mutta suullisessa kompastelin ja pääsin sen melkeinpä rimaa hipoen läpi, jos nyt vähän liioitellaan. Pettymys suulliseen suoritukseeni oli aika kova, mutta sellaista se joskus on, eikä minulla kerta kaikkiaan riittänyt rahkeet enää parempaan. Joka tapauksessa olen onnellinen lisääntyneestä vapaa-ajasta, vaikka kurssikavereita olikin mukava nähdä viikottain. Tanskani on ihan kohtuullisella tolalla, vaikkei sen käyttö olekaan niin sujuvaa kuin mitä toivoin sen tässä vaiheessa olevan. No, ajan kanssa.

Kolmas mullistus on vasta tapahtumaisillaan, muttei ihan vielä lyöty lopullisesti lukkoon. Olemme nimittäin ostamassa ensimmäistä omaa asuntoamme, ja omalta osaltamme paperit on jo allekirjoitettu, mutta vielä joudumme odottamaan myyjän allekirjoitusta ja sen jälkeen asianajajan hyväksyntää. Ensi viikolla tähän aikaan homman pitäisi olla niiltä osin selvä, mutta sitä ennen mitä tahansa voi vielä tapahtua, joten en uskalla innostua liikaa. Jos kaikki menee hyvin, saamme asunnon avaimet käteen lokakuun ensimmäisenä, minkä jälkeen remontoidaan jonkin verran ja sitten koittaa itse muutto. Toivottavasti jouluun mennessä olisimme jo asettuneet…

Syksyllä kaikki kuohuu, sanoi viisas ystäväni F vuosia sitten kutakuinkin juuri näihin aikoihin. Syksyllä on jotenkin aina enemmän virtaa tehdä muutoksia elämään, ja toisaalta monenlaiset uudet alut tahtovat ajoittua loppukesän viileneviin ja tummeneviin päiviin. Tai ehkä se vain tuntuu siltä, koska niin olettaa olevan. Siihen ajankiertoon ehdollistuu koulu- ja opiskeluvuosien aikana, enkä ainakaan itse ole koskaan päässyt siitä irti. Nautin suuresti Tanskan pitkästä syyskesästä, joka taipuu talveksi vasta joskus lokakuun lopussa tai peräti marraskuun puolella. Kaikki kuohuu tänäkin syksynä, ja hyvä niin.

Page 2 of 4

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén