Kaipaan pitkiä, henkilökohtaisia tekstejä. Instagram ei jaksa kiinnostaa satunnaisselailua pitempään, koska siellä on lähinnä kuvia ja videoita. LinkedIn on liian työelämäkeskeinen. Entisen Twitterin raunioissa jaksoin pysytellä aika pitkään, kunnes vuodenvaihteessa kyllästyin lopullisesti kaiken sen turhanaikaisen vastakkainasettelun ja vastenmielisen trollaamisen edessä ja poistin tilini. Bluesky ja Mastodon ovat satunnaisluennassa, mutta niistä löytyy pääosin lyhyitä välipalatekstejä ja kierrätettyjä meemejä. Toista ääripäätä edustaa puolestaan siskoltani joululahjaksi saamani tilaus Long Play -sivustolle, josta olen joululoman aikana lukenut jo useita pitkiä tekstejä suurella nautinnolla. Ne ovat laadukasta tutkivaa journalismia mielenkiintoisista, mutta monesti aika synkistä teemoista, joten nekään eivät aivan tarjoa sitä mitä huomaan janoavani.
Ikävöin blogien kulta-aikaa, kun netistä löytyi roppakaupalla ihan tavallisten ihmisten kirjoituksia arjestaan, mielenkiinnon kohteistaan, elämäntilanteestaan ja kaikesta muusta tavanomaisesta. Ei sillä, että niistä suurin osa olisi ollut nimenomaan minua kiinnostavia, mutta joukosta löytyi aina muutama, jotka jaksoivat pitää otteessaan ja tarjosivat ikkunan jonkun tutun tai tuntemattoman ajatusmaailmaan. Kyse ei välttämättä tai ainakaan pelkästään ollut siitä, että ne olisivat hurmanneet kirjallisilla ansioillaan, vaan siitä, että kirjoittajalla oli jollain tavalla mielenkiintoinen näkökulma asioihin. Silloin ei vielä törmännyt kovin usein kaupallisiin yhteistöihin eikä varmasti tarvinnut miettiä, että oliko “näppäimistön” takana ihminen vai tekoäly. Tyypit vain kirjoitti, koska niistä tuntui siltä.
Ehkä siksi tekee mieli itsekin kirjoittaa pitkästä aikaa. Mun blogit on alusta lähtien olleet nimenomaan sitä tajunnanvirtaa ja arjen kirjaamista mitä haluaisin muilta lukea. Kummallista kaivata jotain niin banaalia, mutta tässä sitä ollaan. Enpä olisi kyllä 15 vuotta sitten arvannut.
(Kävin tämän kirjoitettuani selaamassa vielä hengissä olevaa Blogit.fi-sivustoa nostalgiapäissäni, josta löytyi heti kättelyssä monta sellaista blogia, jotka eivät pätkääkään kiinnostaneet, joten tää voi nyt olla tällaista “aika kultaa muistot” ‑tyyppistä pohdintaa, joka kertoo lähinnä omasta vanhenemisesta.)