Tag: move Page 1 of 2

Epävarmuuksia

By E

On January 12, 2025

Nukuin viime yönä viikon ensimmäiset täydet yöunet. Nukun yleensä aika hyvin, mutta joskus stressi saa aikaan väliheräämisen aamuyöllä, josta sitten torkahtelen herätyskelloon asti. Tämä viikko on ollut kuitenkin aivan poikkeuksellisen huonouninen, koska heräämisiä on ollut useita per yö ja niistä on ollut vaikea nukahtaa uudelleen. Osansa teki varmaan vuoden ensimmäinen työviikko, sillä joululomaa edelsi aika turbulentti jakso, johon sisältyi monenlaisia muutoksia työpaikalla, ja jännitti vähän mennä takaisin loman jälkeen. Työviikko meni kuitenkin varsin hyvin ja siihen osui monenlaisia mukavia asioita, jotka valavat toivoa tulevaisuuteen. Siksi luulenkin, että kämppäprojekti on se varsinainen syy huonoon nukkumiseen.

Valmistelimme asuntoa koko viikon ajan perjantaina tapahtuneeseen valokuvaamiseen, sillä ei riittänyt, että kämppä oli siisti, vaan sen piti olla lähestulkoon kliininen. Tavaraa lähti eri pinnoilta pois niin paljon, että yläkerran yhteiseen työhuoneeseen pesiytyi kaiku, eikä mikään huone oikeastaan tunnu enää siltä niin kuin täällä asuisi joku oikea ihminen. No joo, vähän liioittelen, mutta silti. Mulla oli joku ihmeellinen epävarmuus siitä, että oliko kämppä nyt varmasti “oikealla tavalla” laitettu, vai olisiko pitänyt piilottaa vielä enemmän tavaraa, vai menikö jo liiankin persoonattomaksi. Toivoin kovasti, että valokuvaaja olisi antanut siltä osin jotain palautetta, mutta eipä se taida kuulua työnkuvaan. Hän napsi kuvat nopeasti ja lähti, ja nyt pitää vain toivoa, että niistä tuli hyvät.

Ensi viikolla myynnin on tarkoitus alkaa, ensin ilman maksettua mainontaa parin viikon ajan ja sitten todennäköisesti mainonnan kanssa. En yhtään tiedä mitä odottaa, kun ei tällaista ole tullut tehtyä aiemmin. Tuleeko yleisöryntäys, muutama kiinnostunut vai pelkkää hiljaisuutta. Me ostimme tämän asunnon aikanaan ennen kuin se ehti edes kunnolla myyntiin, koska se sattui vapautumaan juuri ennen kuin kävimme katsomassa toista saman rivitalon kämppää, joka taas myytiin nenämme edestä. Mutta se oli yli kahdeksan vuotta sitten, joten eipä siitä voi juuri päätellä mitään.

Asuntomme on kyllä hyvässä kunnossa, mutta kun kartoitimme mm. kodinkoneiden ikää myynti-ilmoitusta varten, tajusimme, ettemme ole vaihtaneet muuta kuin jääkaapin täällä asumisen aikana, koska mikään muu ei ole koskaan mennyt rikki. Koska keittiökin on alkuperäinen, ostaja haluaisi varmasti laittaa sen uusiksi jo ihan pelkän iän vuoksi. Yläkerta on meillä myös vähän epätavallinen, koska kahden pienen makuuhuoneen sijaan halusimme ison yhteisen työhuoneen, joten yhdistimme huoneet. Nämä rivitaloasunnot ja tämä asuinalue sopivat erinomaisesti ensimmäistä kotiaan ostaville lapsiperheille, joten sellaiset ostajat saattaisivat mieluummin haluta ne kaksi pientä makuuhuonetta.

No, eipä se pohtimalla miksikään muutu. Ensi viikolla nähdään, miten homma lähtee käynnistymään. Ei muuta kuin peukut pystyyn, että kämpästä päästään kunnialla (ja mahdollisimman nopeasti) eroon ja että prospektiivinen ostaja on ostokseensa tyytyväinen. Ja että hyvät yöunet tulivat jäädäkseen.

Joululomakooste

By E

On January 5, 2025

In Life, Suomeksi

Meillä oli tällä kertaa kaksi viikkoa joululomaa, joka päättyy tänään. Sen kunniaksi päätin kirjata ylös, mitä kaikkea tässä on tapahtunut ennen kuin arki vie taas mukanaan…

Ensimmäisenä viikonloppuna leivottiin perinteiset chocolate chip cookiesit äidin aikoinaan Amerikasta tuomalla reseptillä. Suurin osa niistä lähti mukaan Suomeen, mutta osa annettiin lahjaksi M:n äidille ja (pieni) osa jäi meille itsellemme odottamaan kotiinpaluuta joulun jälkeen. Toki viikonloppuna myös pakattiin, sillä varhain maanantaina lähdimme reissuun. Tällä kertaa mukaan lähti myös M:n äiti I, joka saapui omin neuvoin Aarhusiin ja jonka yhytimme varttia vaille seitsemän bussiasemalla, josta Flix-bussi kuljetti meidät neljässä tunnissa Kööpenhaminan lentokentälle. Mun hartain toiveeni oli nukkua bussissa, mikä onnistuikin aika hyvin, joten suurin osa matka-ajasta meni unten mailla. (Sateisia) maisemia tuli katseltua lähinnä Kööpenhaminan päässä.

Lentokentällä kaikki sujui mielestäni tavallista sutjakammin. Ainoastaan turvatarkastukseen piti vähän jonottaa, mutta muistan paljon pitempiäkin jonoja vuosien varrelta. Edes M:ää ei vedetty syrjään satunnaislisätarkastusta varten kuten yleensä. Kävimme kentällä syömässä ja taivuttelin M:n syömään kanssani, vaikkei sillä ollut juurikaan nälkä siinä kohtaa (eikä I:llä senkään vertaa, joten en edes yrittänyt). Se oli matkan ainoa mahdollisuus lämpimään ruokaan eikä tuntunut kivalta syödä yksin, ja toisaalta tiedän itsestäni sen, että tankkaus on olennainen osa matkustamisen edes osittaista sietämistä. Syömisen jälkeen läksimme portille, jossa boardaus oli alkamaisillaan. Koneeseen nousu kävi sujuvasti, mutta oli vähän myöhässä aikataulusta, joten konekin pääsi lähtemään vähän myöhässä.

Ensimmäisen lennon Kööpenhaminasta Helsinkiin nukuin melkein kokonaan, joskin heräsin kyllä juomaan perinteisen mustikkamehun tarjoilun saavuttua kohdallemme. Sen jälkeen jatkoin nukkumista. Heräsin vähän ennen laskeutumista ja hämmästyksekseni vieressäni istuva kasvoiltaan kovin kalpea M piteli kädessään oksennuspussia, jossa selkeästi oli tavaraa sisällä. Mitä hittoa? Olemme matkustaneet M:n kanssa Suomeen vähintään kerran vuodessa ja usein kahdestikin viimeisen 11 vuoden aikana (koronavuosia lukuun ottamatta), joten mulla on aika hyvä käsitys siitä, miten meidän matkustamiset sujuu, eikä sillä ole kyllä koskaan ollut minkäänlaista matkapahoinvointia. Kerta se on toki ensimmäinenkin. Helsingin kentällä hankkiuduimme pussista eroon ja hakeuduimme seuraavan lennon lähtöportille, sillä välilasku oli lyhyt ja olimme jo valmiiksi aikataulusta jäljessä.

Lento Helsingistä Ouluun oli kuitenkin sekin myöhässä ja myöhästyi vielä lisää sitten kun olimme jo koneen kyydissä, sillä odottelimme muita matkustavia aika pitkään. Lento itsessään meni sikäli paremmin, että M selvisi oksentamatta, mutta oli kuitenkin selkeän pahoinvoiva. En tiedä mistä se lopulta johtui, sillä se meni kyllä ohi kun pääsimme Raaheen ja saimme nukuttua yön yli, joten en tiedä, oliko se oikeasti Kööpenhaminan kentän ruokailusta johtuvaa, mutta ei se varmaan myöskään auttanut asiaa. My bad.

Vietimme Raahessa kolme kokonaista päivää hyvissä joulutunnelmissa. Siskoni perhe oli siellä myös, ja aattoa vietettiin lisäksi parin perhetuttupariskunnan kanssa. Herkullista ruokaa oli tavalliseen tapaan runsaasti ja pukkikin piti meitä selvästi kiltteinä, koska saimme mieluisia lahjoja juuri sopivissa määrin. Sää suosi aattona pikkupakkasen merkeissä ja luntakin oli mukavasti, mutta seuraavina päivinä keli lämpeni plussan puolelle ja kaikkialla oli niin liukasta, että jätimme kävelyt suosiolla väliin. Olimme suunnitelleet käyvämme katsomassa vanhan Raahen joulukalenteri-ikkunat, mutta se jäi tekemättä. Kivaa oli silti.

Perjantaina käytiin isän suosiollisella kuskauksella Raahen mainiossa Karhun kirjassa ja paperissa ostamassa tarpeellista tavaraa ennen kuin lähdettiin kohti Oulunsalon kenttää puolenpäivän aikaan. Lentoaikataulut pitivät enimmäkseen, joskin Helsinkiin laskeutunut sankka sumu myöhästytti ensimmäistä lentoa vähän. Kävimme Helsingin Finnair Loungessa syömässä ja rentoutumassa ennen toista lentoa, eikä M:n pahoinvoinnista ollut onneksi paluumatkalla jälkeäkään. Kööpenhaminan päässä matkalaukut tulivat varsin nopeasti, mikä oli hyvä, sillä Aarhusiin matkaavia junia oli tarjolla vain yksi tunnissa. Ehdimme seuraavaan mahdolliseen ja loppukotimatka meni ilman yllätyksiä. Saavuimme kotiin vähän yhdentoista jälkeen illalla väsyneinä mutta onnellisina. Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut reissu pienistä vastoinkäymisistä huolimatta.

Talonosto varmistui maanantaina ollessamme bussissa kohti Kööpenhaminaa, kun pankki sai oman osuutensa hoidettua. M oli kovasti sitä mieltä, ettei siinä ollut mitään jännittämistä, mutta jännitin silti, joten oli suuri helpotus, kun viimein näin pankkitililtä, että käsirahan ensimmäinen osuus oli siirretty sieltä pois. Se tarkoitti peruuttamattomasti sitä, että meidän oma harkinta-aikamme oli tullut päätökseen.

Olimme suunnitelleet jo etukäteen, että palattuamme Suomesta ottaisimme pikimmiten yhteyttä kiinteistönvälittäjään, jotta saisimme laitettua nykyisen asuntomme myyntiin mahdollisimman nopeasti. Reissun jälkeinen viikonloppu meni palautuessa, mutta laitoimme siinä sivussa alulle myös erinäisiä kämpänjärjestelyprojekteja myyntiä silmälläpitäen. Maanantaina sovittiin treffit kiinteistönvälittäjän kanssa torstaille, eli ensimmäiselle arkipäivälle uudenvuoden jälkeen. Välipäivinä siivottiin kämpästä pois erinäisiä kertyneitä kasoja, joista osa koostui kirjoista ja kaikenlaisesta muusta loppusijoituspaikkaansa etsivästä tarpeellisesta tavarasta, mutta osa oli vain pois heitettävää. M pesi uunin, kuurasi suihkun kaakelit ja teki pieniä korjauksia siellä täällä. Minä järjestelin kasoja ja kävin läpi omia romppeitani, kuten esim. kosmetiikkavaraston, josta löytyi kaikenlaisia kivettyneitä kynsilakkoja ja iankaikkisia huulipunia, joista ei ollut vaikea luopua.

Uuden vuoden aattoa (ja meidän 11. vuosipäivää) vietettiin kahdestaan perinteiseen tapaan. Syötiin kotiin tilattua sushia ja juotiin kuohuvaa, ja mentiin nukkumaan ennen pahimman rakettipaukkeen alkamista. Uudenvuodenpäivänä vierailtiin Hadstenissa, jossa laitettiin porukalla perinteinen osteri- ja hummeri-illallinen yhdessä I:n, Mikkelin veljen ja tämän tyttöystävän kanssa. (M ja veljensä K ovat vastuussa ostereiden kuuraamisesta ja avaamisesta, minä vastaan hummereiden valmistelutyöstä ja I tekee pastan ja kastikkeen sekä kokoaa osterit ja paistaa ne ja hummerit. K:n tyttöystävä oli ensimmäistä kertaa mukana, joten hänelle jäi pöydän kattaminen.)

Torstaina kiinteistönvälittäjä tuli käymään, kävi läpi myyntiprosessin eri vaiheita ja teki tarjouksen asunnon myynnistä. Päädyimme tähän nimenomaiseen kiinteistönvälittäjään siksi, että hän möi meille aikanaan tämän kämpän ja koska M:n työpaikan kautta saamme juuri tästä firmasta melkoisen siivun alennusta. Loppuviikko meni pitkälti siivouksen merkeissä ja M kävi perjantaina vielä I:n luona jeesaamassa kattoremonttiin liittyvän ullakon tyhjennyksen kanssa. Nyt meidän kämppä alkaa olla siinä kunnossa, että ensi viikolla tänne uskaltaa päästää valokuvaajan ja muita myyntiin liittyviä asianomaisia, ja sitten tätä pitääkin pitää ns. näyttelykunnossa siihen asti, että ostaja löytyy. Ajatus vieraiden päästämisestä tänne tirkistelemään meidän elämää lähinnä ahdistaa, mutta eipä tätä muutenkaan saa myytyä. Ei auta muu kuin toivoa, että homma hoituisi mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti.

Uusi talo tuntuu vieläkin melkoiselta kangastukselta. En tiedä missä kohtaa muuttoajatus alkaa oikeasti tuntua todelta, vaikka sen eteen tehdäänkin jo nyt töitä. Ehkä sitten, kun varsinainen muuttopäivä lyödään lukkoon, tai kun ollaan jo niin lähellä, että tavaroita kannattaa alkaa pakata. Vielä tässä kohtaa huhtikuuhun tuntuu olevan iäisyys. Toisaalta tälle vuodelle on ihan yllättäen kertynyt jo monta muutakin odotettavaa asiaa. Saimme kesällä isän puolen sukulaisilta häälahjaksi Ticketmasterin lahjakortin, jonka käytimme nyt loman aikana, kun oli aikaa tutkailla tarjontaa. Ostoslistalle päätyivät liput Harry Potter -elokuvamusiikin konserttiin helmikuussa sekä toiset mokomat kesäkuiseen Stingin konserttiin. Meillä on varsin erilaiset musiikkimaut näin yleisesti ottaen, joten oli hitusen haasteellista löytää jotain, joka sopisi kummallekin, mutta onnistuipa kuitenkin!

Lisäksi käytimme I:ltä joululahjaksi saamamme hotellilahjakortin Hindsgavl Slot -kartanoon, johon menemme viettämään ensimmäistä hääpäiväämme touko-kesäkuun taitteessa. Alun perin oli tarkoitus mennä siinä kohtaa häämatkalle Pariisiin, mutta talon osto ja muutto vievät sen verran varallisuutta ja varmasti voimavarojakin, että päätimme siirtää sen ensi vuoteen. Kesälle on toivon mukaan tulossa myös perhevisiitti Suomesta, sillä alustavissa suunnitelmissa on käydä äidin, isän ja siskoni perheen kanssa Legolandissa vihdoin ja viimein (siitä on puhuttu vuosikausia). Näin ollen emme todennäköisesti ole itse menossa Suomeen tänä vuonna ollenkaan, mikä sinänsä sopii meille ihan hyvin, koska lomaa täytyy käyttää muuttoon, joten kesäloma jäänee tavallista lyhyemmäksi.

To stubborn dreams

By E

On December 14, 2024

In In English, Life

There’s something to be said about having something to look forward to. A strange energy of anticipation, even when the something will require a lot of effort to manifest.

We’ve been vaguely interested in the idea of buying a house for a few years now. One of us would bring it up, we’d look at house ads for a while, maybe even go see something that looked interesting, but that would be the end of it. The thought was too big, too stressful for a long time. There were too many other changes in our lives, M switching jobs, me switching roles. But it was a stubborn dream that would keep resurfacing, and maybe that’s how you know it’s worth pursuing.

We’ve loved living in our current apartment. It has a great floor plan for us, it’s compact but there’s a fair amount of space for two people and it’s situated conveniently. The neighbours have by and large been fine, although there have been some exceptions through the years. Mostly we don’t hear them at all. The things we’ve missed the most are a more private yard that we’d actually feel comfortable using, some more storage space and a larger living room we could fit more people in than just ourselves. M has dreamt of a larger shed/workshop where he would have space to maintain our bicycles in warmth. I’ve dreamt of a small gym so I could rekindle my erstwhile passion for moving my body.

The obstacle we’ve run into time and time again is that no one builds houses for people like us, and we’re way too picky for our own good. We want big rooms, both for a shared study and the gym, or at least the ability to combine two rooms if necessary. The kitchen layout is important to get right as well. In our current one, we just get in each other’s way constantly when trying to cook together. We want a small yard that feels private, but often yards are way too big for us and at least somewhat open. Obviously, there is a price range to consider as well, and yet we want a house that is relatively close to the city centre and our work places. Decent public transportation connections would be a definite plus as well, considering we don’t own a car (and don’t want to). Oh, and we don’t want to build from scratch, or work on a fixer-upper. Oh, no.

Recently, we decided it was time to take this house dream a bit more seriously. We had the apartment evaluated by a realtor, talked to our bank about a loan and went to see some more houses. On one weekend, we went to see four, and I had the highest hopes for number three (which turned out to be the least attractive of the bunch, as it happens), but it was number four that ended up captivating me. It was a lovely house, but we’d seen lovely houses before, so it wasn’t just that. As soon as we entered, I had a feeling, and that feeling reminded me a great deal of the feeling I had when we went to see our current apartment for the first time. It felt like a house I could see us living in, and be happy. It sounds ridiculous, I know, but that’s genuinely what it felt like. It had its issues, of course, but I never expected us to find something that would be flawless. As we were leaving, the realtor asked what we thought, and I said I liked it, and M immediately said he wasn’t sold at all. We said our goodbyes and went home.

We talked about it a fair bit in the evening. It was important for me to find out whether he genuinely didn’t like the house, or whether it was more about the whole idea of moving that put him off. He needed some time to think about it, so we slept on it. In the morning he said we should go for it. So we did.

Fast forward a few weeks, in which we figured out what we wanted to offer, made the offer, got a counter offer, accepted that, then got the paperwork and went through it, signed, waited with baited breath to hear back, and then yesterday, the sellers signed. Now we have until December 23rd at 23:59 to change our minds, but I don’t think we will. We’ve made a plan for everything, and that plan includes a lot of practicalities, but also some tangible steps to make our dreams a reality. We’ll receive the keys on the 1st of April. I can’t wait.

Tilannepäivitys

By E

On April 30, 2017

In Life, Musings, Suomeksi

Purin äsken viimeisen pahvilaatikon. Se oli sellainen ärsyttävä “paljon erilaista paperisälää ja yksittäisiä epämääräisiä esineitä, joille ei oikein vaan ole mitään paikkaa” -laatikko, mutta nyt se on purettu, paperit on arkistoitu ja jopa suurimmalle osalle sälästä löytyi joku paikka. (Toistaiseksi) viimeinen puuttuva huonekalu saapuu huomenna ja ensi keskiviikkona meidän pitäisi saada myös uudet pimennysverhot, joiden avulla on tarkoitus päästä eroon aurinkoisten päivien aika tujusta diskoefektistä työhuoneessa, josta saamme kiittää muuten niin ihanan pirteitä oransseja verhoja. Viimeisetkin kattolamput ovat löytäneet oikeat paikkansa ja kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että muutto on miltei valmis (no, taulujen ripustamista lukuun ottamatta). Eihän tässä vierähtänytkään kuin puoli vuotta sitä työstäessä.

Toissaviikon loma tuli todellakin tarpeeseen. Ensimmäinen puolikas meni kauheassa stressinpurkutilassa kykenemättä rentoutumaan, ja öiden Technicolor-unet olivat kyllä aivan omaa luokkaansa sekavuudessaan ja eläväisyydessään. Toinen puoli lomasta oli jo rauhallisempaa, kun pystyin viimein päästämään irti loputtomien To do -listojen toteuttamisesta, minkä myötä unimaailmakin rauhoittui. Loman viimeisenä päivänä heräsin kuitenkin kurkkukipuisena ja kuume humahtikin saman tien 39 asteen tuolle puolen. Voi miten tyypillistä. Olin koko sen viikon sairauslomalla ja käytännössä nukuin ensimmäiset neljä päivää miltei kokonaan, kun en muutakaan jaksanut. Sitten kuume alkoi onneksi laskea ja uskaltauduin töihin, joskin tämäkin viikko meni kokonaisuudessaan toipilaana. Vielä nyt, tasan kaksi viikkoa sairastumisen jälkeen, kurkkuun sattuu vähän eikä ääni ole aivan ennallaan, mutta en usko, että tässä tarvitsee enää kauaa kärvistellä. En tiedä oliko kyseessä influenssa vai vain todella tuju flunssa, mutta toivottavasti ei tule uudestaan.

Olen huomannut tulleeni allergiseksi ylenmääräiselle tavaralle ja sille, jos tavarat eivät ole oikeilla paikoillaan (tai vielä pahempaa, niille ei ole oikeaa paikkaa). Onneksi M on myöskin siistin kodin ystävä, joten asiasta ei yleensä tule ongelmaa, mutta tämä venynyt muutto on selkeästi pahentanut tilannetta. Ylipäänsä luulen, että nyt tekisi hyvää opetella tulemaan toimeen vähän rennommalla otteella stressaamisen välttämiseksi. Ylenmääräinen neuroottisuus lienee oire pitkittyneestä stressistä, joka ei varmaan ihan sillä puolentoista viikon lomalla vielä hellittänyt otettaan, mutta olo on joka tapauksessa parempi kuin mitä se oli vielä kuukausi sitten. Kaipaan uusia, fiksuja rutiineja päivään työnteon lisäksi, ja ylipäänsä haluan päästä tilanteeseen, missä virtaa riittää velvoitteiden lisäksi muuhunkin elämään. Siinäpä opettelemista tälle keväälle.

Lopussa kiitos seisoo (remontti, osa 6)

By E

On April 2, 2017

In Life, Suomeksi

Aiemmin keväällä pyhästi vannoin, etten käyttäisi lomapäiviä remontin tekoon, mutta perjantain lomapäivän vietin siitä huolimatta suojaten remppahuoneen lattiaa pahvilla ja teipillä sekä maalaten erinäisiä puuosia valkoiseksi. Saman päivän iltana maalattiin toinen kerros yhteisvoimin M:n palattua töistä, ja lauantaina M maalasi katon ja minä fiksailin seinien maalipintaa tasaisemmaksi sieltä täältä. Lauantaina iltapäivällä irrotettiin suojateipit vaihtelevalla menestyksellä, sillä joissain kohdissa maali oli päässyt vuotamaan teipin reunan yli ja muutamissa kohdissa teippi itsessään repi maalia irti liian tuoreelta pinnalta. Ei muuta kuin rappaamaan veitsillä maalitahroja irti lattiasta, missä menikin aikaa ihan mukavasti. Sitten vielä korjasimme teipin runnomat maalipinnat kuntoon, minkä jälkeen julistimme varsinaisen remontin päättyneeksi.

Tänään M laittoi jo kauan sitten hankitut verhotangot paikoilleen, joten nyt on viimein kaikissa kämpän ikkunoissa verhot. Myös lamppu saatiin kiinnitettyä kattoon, minkä jälkeen siivottiin kaikki remontin jäljet sekä imuroitiin ja pestiin lattia. Työpöytiä ei voitu vielä viedä yläkertaan suunnitelmista huolimatta, koska sielläpä ei olekaan tämänhetkiseen nettiliittymään sopivia pistokkeita… Mitä ei tietenkään edes tullut mieleen tarkistaa aiemmin. Ei muuta kuin selvittelemään voiko nykyinen palveluntarjoaja toimittaa liittymän TV-pistokkeen kautta vai pitääkö vaihtaa palveluntarjoajaa. No, M selvittää asiaa huomenna oman lomapäivänsä aikana, joten jospa pääsisimme muuttohommiin vielä ennen varsinaisen pääsiäisloman alkua. Ainakin toivossa on hyvä elää.

Joka tapauksessa itse huone on nyt valmis, mikä on valtavan suuri helpotus. Näin jälkikäteen voi sanoa, että olemme oppineet suuren määrän uusia asioita, joista suurimman osan kantapään kautta. Olemme molemmat tyytyväisiä lopputulokseen (vaikka kattovalo paljastaakin ikävällä tavalla katon epätasaisuudet), eikä kumpikaan halua enää ikinä remontoida yhtään mitään. Toivottavasti ei ihan lähiaikoina tarvikaan.

Pitemmittä puheitta, tässä lisää kehnoja valokuvia, joissa oli pakko olla kattolamppu päällä, koska muuten ei enää valo riittänyt:

Ulkoseinä (vasen puoli)

Ulkoseinä (oikea puoli)

Oviseinä

Remppa, osa 3

By E

On February 17, 2017

In Life, Suomeksi

Puolentoista kuukauden hiljaiselon jälkeen voin ilokseni todeta, että remppa etenee jälleen! Tammikuussa ei tosiaan tapahtunut sillä saralla yhtään mitään, sillä etsimme kuumeisesti uutta remontoijaa, joka voisi hoitaa homman loppuun. Lopulta sellainen onneksi löytyi, ja toissapäivänä ovelle ilmaantui ammattimies, joka poisti ensin viimeisenkin seinänkappaleen todella siististi pois, sitten peitti katon reiän ja lopuksi myös lattian ammottavan aukon. Ja sitten se vielä siivosi suurimman osan kuvottavasta betonipölystä pois! Ihana, ihana mies. Tänä viikonloppuna meitä odottaa silti siivoustalkoot, sillä kaikki pinnat on pestävä ennen kuin voimme tehdä huoneelle muuta (ja muualtakin on syytä pestä, koska kaikki pöly ei lähde pelkällä imurilla), mutta vihdoinkin pääsimme sentään ison askeleen eteenpäin.

Siivouksen jälkeen tarvitsemme sähkömiehen, joka hoitaa huoneeseen sähköt takaisin, piilottaa seinistä törröttävät sähköjohdot ja toivottavasti fiksaa myös pari muuta juttua, jotka eivät varsinaisesti liity remppahuoneeseen. Ja sitten on meidän vuoromme alkaa kunnolla hommiin! Kaikki murtuneet pinnat pitää paklata sileiksi, seinät pitää tapetoida ja sitten kaikki uudet pinnat pitää maalata. Kun kaikki tämä on tehty, voimme viimein muuttaa huoneeseen. Se tarkoittaa työpöytien ja tietokoneiden raahaamista alakerran olkkarista yläkertaan, yhden osissa olevan laatikoston kokoamista ja kaikkien vaatekaappien järjestämistä uudelleen. Loput muutosta jäljellä olevat pahvilaatikot voi viimein siinä vaiheessa purkaa, ja remppahuoneeseen voidaan laittaa jo hankitut verhotangot ja verhot. Ai, ja tietenkin kattolamppu pitää asentaa paikoilleen.

Alakertaan jää iso tyhjä tila kun työpöydät muuttavat yläkertaan, joten sitten on viimein tilaa hankkia TV-taso ja kauan kaivattu TV, mikä tarkoittaa myös muiden kalusteiden järjestämistä uudelleen lopullisille paikoilleen. Johan tässä tulikin elettyä kohta kolme vuotta ilman telkkaria, joten saa nähdä miltä tanskalainen TV-tarjonta edes näyttää… Jospa sitä tulisi jopa katsottua, että oppisi paremmin kieltä. Sitten kun kaikkien huoneiden kalustus alkaa olla oikeilla paikoillaan voi myös taulut laittaa seinille. Olkkariin täytyy vielä hankkia kattolamppu, sillä tähän asti olemme pärjänneet minun työpöytäni lampulla, joka tietenkin muuttaa yläkertaan työpöydän mukana.

Kun kaikki tämä on tehty, voi sanoa, että muutto on valmis. Olemme sopineet, että pääsiäislomaan mennessä kaiken on oltava valmista, jotta saamme viimein loman, jonka aikana voi oikeasti rentoutua. Sitä odotellessa on toki vielä paljon tehtävää, mutta jo tässä vaiheessa olo on paljon parempi kuin vielä alkuviikosta, koska vihdoin jotain tapahtuu! Nyt sormet ristiin ja peukut pystyyn, että enää ei tule esteitä tai edes hidasteita matkalle.

Uusi vuosi (ja remppa, osa 2)

By E

On January 1, 2017

In Life, Suomeksi

Joulusta selvittiin hengissä, vaikka välillä peräti 19 hengen yhtäaikainen läsnäolo meinasi vähän ahdistaa henkeä. Rakkaita kaikki, mutta omat sosiaaliset resurssit ovat olleet vähissä viime aikoina. Kaikin puolin mukava joulu joka tapauksessa, ja kotiinpaluun jälkeen vietimme yhden lepopäivän (no melkein, koska verokortin ajan tasalle saattaminen oli pakko tehdä ennen vuoden vaihdetta), jonka jälkeen lepo onkin ollut vähissä. Vuokrasimme rautakaupasta työmaakäyttöön soveltuvan imurin, jolla imuroimme alkuhankaluuksien* jälkeen kaikki kämpän isommat pinnat, eli käytännössä lattiat ja kaappien päälliset. Ja sitten ne myös pestiin kaikkialta muualta paitsi itse remonttihuoneesta, koska aika ja luonnonvalo loppuivat kesken. Betonipölyä on toki asunnossa edelleen, mutta huomattavasti vähemmän kuin aiemmin. Ensi viikon lauantaina on tarkoitus pestä remonttihuoneen katto, seinät, ikkunat ja lattiat, ja varmaan myös kämpän muut ikkunat, jos vaan aika antaa myöden. Tältä huoneessa näyttää juuri nyt:

Huone ovelta päin

Katto ovelta päin

Suljettu oviaukko

Eilen vietimme neljättä vuosipäiväämme käymällä elokuvissa katsomassa erinomaisen Arrivalin ja hakemalla aiemmin tilatut sushit suosikkiravintolastamme kotipakettiin. Sitten puuhattiin olohuoneen ikkunoihin vihdoin ja viimein kauan kaivatut verhot, jotka tuovat kodikkuutta ja ennen kaikkea yksityisyyttä alakertaan. Siinä menikin hulppeat kolmisen tuntia ja pari poranterää, koska ilmeisesti ihan kaikki betoniseinät täällä on raudoitettu, mikä saa aikaan mukavan jännityselementin aina kun niihin porataan reikiä. Operaation jälkeen avattiin pullo kuohuvaa ja vallattiin sohva, missä loppuilta sujuikin sangen mukavasti muun maailman paukutellessa raketteja jossain verhojen tuolla puolen.

Tänään vietetään viimeistä “loma”päivää ennen paluuta arkeen, ja ajattelin purkaa joulukoristeet pois jos vain millään jaksan, kun nekin ovat kaikki betonipölyssä, joten ne pitää myös siivota ennen pois pakkaamista. Ja sitten on se yksi pöytäliina, jonka sotkin steariinilla pari viikkoa sitten enkä jaksanut tehdä asialle mitään… Ai, ja vessat pitäisi pestä. Onneksi illalla päästään valmiiden lihapatojen ääreen, sillä aina vuoden ensimmäisenä päivänä anoppilassa juhlitaan perheporukalla. Luvassa ostereita, hummeria ja lasikaupalla kuohuvaa. Kyllä, kiitos!

—

*Imuria noutaessaan M kysyi ihan varta vasten pölypussista ja sai vastaukseksi, että se on imurin sisällä ja pitää vain tyhjentää ennen imurin palauttamista. Miesparka raahasi imurin tarvikkeineen kotiin bussilla (meillä ei ole omaa autoa), ja täällä huomasimme, ettei sen sisällä mitään pussia ollut. Puhelinsoitto rautakauppaan paljasti, että pussi olisi pitänyt ostaa erikseen noudon yhteydessä, mutta ilmeisesti kohdalle osunut asiakaspalvelija ei sitä tiennyt. Ei muuta kuin pussin ostoon pyörällä, ja lopulta vuokra-aikaa olikin jäljellä enää nelisen tuntia sinä vaiheessa kun pääsimme imuroimaan… Vähän korpesi.

Remppa, osa 1

By E

On December 12, 2016

In Life, Suomeksi

Yksi suurimmista kämppäihastukseen johtaneista asioista oli meille sopiva pohjaratkaisu, jossa ei juuri hukkaneliöitä ole. Inhoan kaikenlaisia käytäviä, joten vaikka kaksikerroksinen asunto tuo tiettyjä haasteita arkipäivään, se kuitenkin mahdollistaa pohjaratkaisun, jossa ei käytännössä ole yhtään käytävää, vaikka huoneita onkin useampia.Tykkäsimme molemmat alakerran avarasta keittiöstä ja olohuoneesta, joiden välissä on vain puolikas yläosastaan avonaiseksi jätetty seinä, kun taas yläkerrassa on kolme makuuhuonetta ja vessa/suihku.

Olimme kuitenkin sitä mieltä, että haluamme yläkertaan yhteisen huoneen, jossa on tilaa molempien tietokoneille. Olemme molemmat varsinaisia tietokoneolmeja, eli suuri osa vapaa-ajasta tulee vietettyä koneen ääressä erinäisiin tietokoneisiin liittyvien harrastusten parissa. M ohjelmoi niin töissä kuin kotonakin (joskin eri juttuja), ja minä harrastan aktiivisesti pelaamista. Olemme molemmat omalla tavallamme introverttejä, joten meille passiivinen yhdessäolo on elinehto, vaikka toki aktiivinen yhdessäolokin on tärkeää. Niinpä päätimme, että jos suinkin mahdollista, yhdistäisimme yläkerran kaksi pienempää makuuhuonetta yhdeksi alakerran olohuoneen kokoiseksi avaraksi tilaksi, jonne mahtuisi tietokonepöytien lisäksi myös hylly(jä), vaatekaappi sun muuta tarpeellista.

Pohjaratkaisu

Alkuperäinen toive oli tehdä remontti ennen muuttoa, mutta siitä ei tullut mitään, koska emme löytäneet remontille tekijöitä ajoissa. Sitten tulikin pikamuutto olosuhteiden pakosta, ja sen jälkeen paljon muuta stressattavaa, kunnes lopulta saimme palattua potentiaalisten remontintekijöiden etsintään. Huomenna meille tulee viimein pari fiksulta vaikuttavaa ammattilaista, joiden on tarkoitus repiä alas tuo punaisella nuolella merkitty seinä ja rakentaa vähän uutta oikeanpuoleisen oviaukon peitoksi. Toistaiseksi olemme sopineet ainoastaan varsinaisesta purkutyöstä ja oviaukon peittämisestä, mutta sitten kun ne on tehty, saamme samoilta remonttimiehiltä toivottavasti myös tarjouksen puuttuvan lattian rakentamisesta puretun seinän tilalle. Maalaustyöt teemme lopuksi itse, kunhan kaikki muu on valmista.

Jää nähtäväksi miten projekti sujuu ja kuinka kauan siinä lopulta menee, mutta ainakin pääsemme vihdoinkin alkuun.

Aina ei pysty

By E

On December 11, 2016

In Life, Suomeksi

Viime viikkoja on leimannut pitkälti “kaksi askelta eteenpäin, yksi taaksepäin”, koska mitä ikinä onkin yritetty tehdä, aina on tullut joku mutka matkaan. Ei silti, haasteista on kyllä selvitty, mutta välillä on myös ahdistanut aivan tosissaan. Lopulta aiemmin tällä viikolla tuli päivä, jolloin multa yksinkertaisesti loppui voimat. Purskahdin itkuun kesken päivällisen ilman mitään sen järkevämpää syytä, koska olin vain niin järjettömän uupunut. Siinä sitten istuin ja itkin ja sörkin ruokaani haarukalla samalla kun toinen yritti kovasti halata ja lohduttaa. Sitten onneksi helpotti.

Seuraavana päivänä kollegat hoitivat vaativammat asiakaspalveluhommat, jotta sain keskittyä kiireelliseen ja pahasti keskeneräiseen projektiin edes yhden päivän ilman jatkuvia keskeytyksiä. Illalla oli hauskat pikkujoulut, joissa jaksoin olla juuri niin pitkään kuin oli tälle viikonlopulle sopivaa, ja lauantaina pääsin viimein kauan odottamaani kotiprojektiin kiinni, eli purin loput kirjat, sarjakuvat, DVD:t ja CD:t muuttolaatikoista ja järjestelin ne upouusiin (ja ihaniin!) kirjahyllyihin. Lopputulos on juuri sellainen kuin halusin, ja vielä on tilaa uusillekin tulokkaille, joten tein tänään sanalla sanoen valtavan toivelistan siskoni aiemmin vinkkaamaan Book Depositoryyn. En ole voinut hankkia uutta kirjallisuutta yli kahteen vuoteen, koska tilaa ei yksinkertaisesti ollut, mutta tästedes kirjat ja sarjakuvat saavat taas tulla.

Ylipäänsä viikonlopun jälkeen olo on paljon inhimillisempi. Töissä on ollut kovasti kiirettä ja entistäkin kiireisemmät kaksi joulunalusviikkoa on vielä edessä, mutta onneksi meillä on mahtava tiimi, jonka jäsenet tukevat toinen toistaan aina kun tarvetta on, ja monesti vaikkei niin olisikaan. Tiistaina puolestaan alkaa viimein se kauan odotettu remontti, joka todennäköisesti aiheuttaa meille harmaita hiuksia tavalla tai toisella, mutta ainakin pääsemme sen suhteen alkuun ennen joulua. Olisipa kiva saada se loppuunkin ennen vuodenvaihdetta, mutta ehkä tässä vaiheessa ei kannata toivoa liikoja…

Vielä kun selviän joulusta hengissä, niin eiköhän tämä tästä.

Jo melkein koti

By E

On November 6, 2016

In Life, Musings, Suomeksi

Aika rientää kun on paljon tekemistä. Uusi koti on nyt siinä vaiheessa, että melkein kaikki vanhat lamput on jo katossa, mutta yhdessäkään ikkunassa ei vielä ole verhoja. Makuuhuoneessa sen sijaan on iso Ikean pahvilaatikko nojaamassa ikkunaa vasten, että edes jossain kehtaa vaihtaa vaatteet ilman että koko naapurusto pääsee seuraamaan. Eilen käytiin siivoamassa vanha kämppä siihen kuntoon, ettei sinne tarvitse enää mennä ennen kuin lopputarkastukseen luovuttamaan avaimet. Tämä uusikin kaipaisi jo siivousta, mutta ajattelin lykätä sitä vielä vähän, kun blogi ei ole päivittynyt niin pitkään aikaan…

Asettumisen suhteen on tehty suunnilleen kaikki mitä tällä hetkellä on tehtävissä, mutta puolentoista viikon päästä pitäisi tulla pari kirjahyllyä, minkä jälkeen pääsen viimein purkamaan pahvilaatikkokasaa, joka asuu tällä hetkellä portaiden alla ja vähän sohvan vieressäkin. Ajatus on ilahduttava myös siksi, että sitä kautta toivottavasti myös olohuoneen äänieristys paranee, sillä naapurissa on kolme varsin vilkasta lapsukaista, joiden riehakkaat leikit ja portaissa ravaaminen kuuluu näppärästi seinistä läpi vähän väliä. Se portaissa ravaaminen kieltämättä kyllä vähän ihmetyttääkin, koska itse onnistuin tulemaan loppupään portaat jo kertaalleen selälläni alas (note to self, villasukilla ovat aika liukkaat), enkä todellakaan juossut. Lopputuloksena mahtavat mustelmat, mutta onneksi ei mitään sen pysyvämpää. Ehkä niillä on liukuesteet. Ehkä meilläkin pitäisi olla.

M lähti aiemmin tänään reissun päälle kohti Belgiaa, jossa sillä on viikon mittainen konferenssi, mikä siis tarkoittaa sitä, että istuskelen täällä keskenäni aika paljon ensi viikon aikana. Tässäpä tulee uusi koti testattua myös yksinolon suhteen. Eilen vanhaa kämppää puunatessa kävi mielessä, että miten se olikaan niin pieni verrattuna uuteen, ja miten ihmeessä meidän kaikki kamat mahtui sinne. Ja ennen kaikkea, miten se ei tuntunut niin pieneltä ennen kuin päätettiin muuttaa sieltä pois? Koska olihan siellä ahdasta, ihan varmasti. Täällä uudessa on kaksi huonetta vielä melkein kokonaan käyttämättä, eikä siitä toistaiseksi ole juuri ollut haittaa paitsi säilytystilan suhteen. Toki joitain kalusteita on vielä hankkimatta, mutta silti. Vaan onkohan tämä niin iso, että yksin ollessa ei ole enää kotoisaa?

Tänne on kiva tulla töiden jälkeen. Asiaan vaikuttaa varmasti myös se, että työmatka lyheni alle kahteen kilometriin, mikä on ilo polkea huonommallakin säällä, mutta ei se ole ainoa syy. Pala palalta tämä tuntuu omemmalta, vaikka paljon tässä on vielä tekemistä. Kämpän äänet alkaa pikkuhiljaa tulla tutuiksi, ettei joka risahdusta tarvitse säpsähtää. Akvaarionomainen näkyvyys alakertaan kahdesta suunnasta häiritsee jonkin verran edelleen, mutta loppujen lopuksi vähemmän kuin alkun perin pelkäsin, ja ikkunaverhoilla se korjaantuu jossain vaiheessa joka tapauksessa. Ja astianpesukone! Tuo maailman mahtavin keksintö, joka on mullistanut arkipäivien ajankäyttöni ihan täysin. Miten mahdoinkaan selvitä yli kaksi vuotta ilman?

Mutta tässä paikassa on jotain muutakin, josta en ihan vielä ole saanut kunnolla kiinni. Tai ehkä sain jo silloin kun avainten saamisen jälkeen kävin täällä muutaman kerran yksin mittailemassa seiniä ja suunnittelemassa muuttoa, ja olohuoneen ikkunoista tulvi auringonvaloa sisään niin ettei voinut olla hymyilemättä. Niin kuin olisi kotiinsa tullut.