Category: Life Page 1 of 4

Epävarmuuksia

By E

On January 12, 2025

Nukuin viime yönä viikon ensimmäiset täydet yöunet. Nukun yleensä aika hyvin, mutta joskus stressi saa aikaan väliheräämisen aamuyöllä, josta sitten torkahtelen herätyskelloon asti. Tämä viikko on ollut kuitenkin aivan poikkeuksellisen huonouninen, koska heräämisiä on ollut useita per yö ja niistä on ollut vaikea nukahtaa uudelleen. Osansa teki varmaan vuoden ensimmäinen työviikko, sillä joululomaa edelsi aika turbulentti jakso, johon sisältyi monenlaisia muutoksia työpaikalla, ja jännitti vähän mennä takaisin loman jälkeen. Työviikko meni kuitenkin varsin hyvin ja siihen osui monenlaisia mukavia asioita, jotka valavat toivoa tulevaisuuteen. Siksi luulenkin, että kämppäprojekti on se varsinainen syy huonoon nukkumiseen.

Valmistelimme asuntoa koko viikon ajan perjantaina tapahtuneeseen valokuvaamiseen, sillä ei riittänyt, että kämppä oli siisti, vaan sen piti olla lähestulkoon kliininen. Tavaraa lähti eri pinnoilta pois niin paljon, että yläkerran yhteiseen työhuoneeseen pesiytyi kaiku, eikä mikään huone oikeastaan tunnu enää siltä niin kuin täällä asuisi joku oikea ihminen. No joo, vähän liioittelen, mutta silti. Mulla oli joku ihmeellinen epävarmuus siitä, että oliko kämppä nyt varmasti “oikealla tavalla” laitettu, vai olisiko pitänyt piilottaa vielä enemmän tavaraa, vai menikö jo liiankin persoonattomaksi. Toivoin kovasti, että valokuvaaja olisi antanut siltä osin jotain palautetta, mutta eipä se taida kuulua työnkuvaan. Hän napsi kuvat nopeasti ja lähti, ja nyt pitää vain toivoa, että niistä tuli hyvät.

Ensi viikolla myynnin on tarkoitus alkaa, ensin ilman maksettua mainontaa parin viikon ajan ja sitten todennäköisesti mainonnan kanssa. En yhtään tiedä mitä odottaa, kun ei tällaista ole tullut tehtyä aiemmin. Tuleeko yleisöryntäys, muutama kiinnostunut vai pelkkää hiljaisuutta. Me ostimme tämän asunnon aikanaan ennen kuin se ehti edes kunnolla myyntiin, koska se sattui vapautumaan juuri ennen kuin kävimme katsomassa toista saman rivitalon kämppää, joka taas myytiin nenämme edestä. Mutta se oli yli kahdeksan vuotta sitten, joten eipä siitä voi juuri päätellä mitään.

Asuntomme on kyllä hyvässä kunnossa, mutta kun kartoitimme mm. kodinkoneiden ikää myynti-ilmoitusta varten, tajusimme, ettemme ole vaihtaneet muuta kuin jääkaapin täällä asumisen aikana, koska mikään muu ei ole koskaan mennyt rikki. Koska keittiökin on alkuperäinen, ostaja haluaisi varmasti laittaa sen uusiksi jo ihan pelkän iän vuoksi. Yläkerta on meillä myös vähän epätavallinen, koska kahden pienen makuuhuoneen sijaan halusimme ison yhteisen työhuoneen, joten yhdistimme huoneet. Nämä rivitaloasunnot ja tämä asuinalue sopivat erinomaisesti ensimmäistä kotiaan ostaville lapsiperheille, joten sellaiset ostajat saattaisivat mieluummin haluta ne kaksi pientä makuuhuonetta.

No, eipä se pohtimalla miksikään muutu. Ensi viikolla nähdään, miten homma lähtee käynnistymään. Ei muuta kuin peukut pystyyn, että kämpästä päästään kunnialla (ja mahdollisimman nopeasti) eroon ja että prospektiivinen ostaja on ostokseensa tyytyväinen. Ja että hyvät yöunet tulivat jäädäkseen.

Joululomakooste

By E

On January 5, 2025

In Life, Suomeksi

Meillä oli tällä kertaa kaksi viikkoa joululomaa, joka päättyy tänään. Sen kunniaksi päätin kirjata ylös, mitä kaikkea tässä on tapahtunut ennen kuin arki vie taas mukanaan…

Ensimmäisenä viikonloppuna leivottiin perinteiset chocolate chip cookiesit äidin aikoinaan Amerikasta tuomalla reseptillä. Suurin osa niistä lähti mukaan Suomeen, mutta osa annettiin lahjaksi M:n äidille ja (pieni) osa jäi meille itsellemme odottamaan kotiinpaluuta joulun jälkeen. Toki viikonloppuna myös pakattiin, sillä varhain maanantaina lähdimme reissuun. Tällä kertaa mukaan lähti myös M:n äiti I, joka saapui omin neuvoin Aarhusiin ja jonka yhytimme varttia vaille seitsemän bussiasemalla, josta Flix-bussi kuljetti meidät neljässä tunnissa Kööpenhaminan lentokentälle. Mun hartain toiveeni oli nukkua bussissa, mikä onnistuikin aika hyvin, joten suurin osa matka-ajasta meni unten mailla. (Sateisia) maisemia tuli katseltua lähinnä Kööpenhaminan päässä.

Lentokentällä kaikki sujui mielestäni tavallista sutjakammin. Ainoastaan turvatarkastukseen piti vähän jonottaa, mutta muistan paljon pitempiäkin jonoja vuosien varrelta. Edes M:ää ei vedetty syrjään satunnaislisätarkastusta varten kuten yleensä. Kävimme kentällä syömässä ja taivuttelin M:n syömään kanssani, vaikkei sillä ollut juurikaan nälkä siinä kohtaa (eikä I:llä senkään vertaa, joten en edes yrittänyt). Se oli matkan ainoa mahdollisuus lämpimään ruokaan eikä tuntunut kivalta syödä yksin, ja toisaalta tiedän itsestäni sen, että tankkaus on olennainen osa matkustamisen edes osittaista sietämistä. Syömisen jälkeen läksimme portille, jossa boardaus oli alkamaisillaan. Koneeseen nousu kävi sujuvasti, mutta oli vähän myöhässä aikataulusta, joten konekin pääsi lähtemään vähän myöhässä.

Ensimmäisen lennon Kööpenhaminasta Helsinkiin nukuin melkein kokonaan, joskin heräsin kyllä juomaan perinteisen mustikkamehun tarjoilun saavuttua kohdallemme. Sen jälkeen jatkoin nukkumista. Heräsin vähän ennen laskeutumista ja hämmästyksekseni vieressäni istuva kasvoiltaan kovin kalpea M piteli kädessään oksennuspussia, jossa selkeästi oli tavaraa sisällä. Mitä hittoa? Olemme matkustaneet M:n kanssa Suomeen vähintään kerran vuodessa ja usein kahdestikin viimeisen 11 vuoden aikana (koronavuosia lukuun ottamatta), joten mulla on aika hyvä käsitys siitä, miten meidän matkustamiset sujuu, eikä sillä ole kyllä koskaan ollut minkäänlaista matkapahoinvointia. Kerta se on toki ensimmäinenkin. Helsingin kentällä hankkiuduimme pussista eroon ja hakeuduimme seuraavan lennon lähtöportille, sillä välilasku oli lyhyt ja olimme jo valmiiksi aikataulusta jäljessä.

Lento Helsingistä Ouluun oli kuitenkin sekin myöhässä ja myöhästyi vielä lisää sitten kun olimme jo koneen kyydissä, sillä odottelimme muita matkustavia aika pitkään. Lento itsessään meni sikäli paremmin, että M selvisi oksentamatta, mutta oli kuitenkin selkeän pahoinvoiva. En tiedä mistä se lopulta johtui, sillä se meni kyllä ohi kun pääsimme Raaheen ja saimme nukuttua yön yli, joten en tiedä, oliko se oikeasti Kööpenhaminan kentän ruokailusta johtuvaa, mutta ei se varmaan myöskään auttanut asiaa. My bad.

Vietimme Raahessa kolme kokonaista päivää hyvissä joulutunnelmissa. Siskoni perhe oli siellä myös, ja aattoa vietettiin lisäksi parin perhetuttupariskunnan kanssa. Herkullista ruokaa oli tavalliseen tapaan runsaasti ja pukkikin piti meitä selvästi kiltteinä, koska saimme mieluisia lahjoja juuri sopivissa määrin. Sää suosi aattona pikkupakkasen merkeissä ja luntakin oli mukavasti, mutta seuraavina päivinä keli lämpeni plussan puolelle ja kaikkialla oli niin liukasta, että jätimme kävelyt suosiolla väliin. Olimme suunnitelleet käyvämme katsomassa vanhan Raahen joulukalenteri-ikkunat, mutta se jäi tekemättä. Kivaa oli silti.

Perjantaina käytiin isän suosiollisella kuskauksella Raahen mainiossa Karhun kirjassa ja paperissa ostamassa tarpeellista tavaraa ennen kuin lähdettiin kohti Oulunsalon kenttää puolenpäivän aikaan. Lentoaikataulut pitivät enimmäkseen, joskin Helsinkiin laskeutunut sankka sumu myöhästytti ensimmäistä lentoa vähän. Kävimme Helsingin Finnair Loungessa syömässä ja rentoutumassa ennen toista lentoa, eikä M:n pahoinvoinnista ollut onneksi paluumatkalla jälkeäkään. Kööpenhaminan päässä matkalaukut tulivat varsin nopeasti, mikä oli hyvä, sillä Aarhusiin matkaavia junia oli tarjolla vain yksi tunnissa. Ehdimme seuraavaan mahdolliseen ja loppukotimatka meni ilman yllätyksiä. Saavuimme kotiin vähän yhdentoista jälkeen illalla väsyneinä mutta onnellisina. Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut reissu pienistä vastoinkäymisistä huolimatta.

Talonosto varmistui maanantaina ollessamme bussissa kohti Kööpenhaminaa, kun pankki sai oman osuutensa hoidettua. M oli kovasti sitä mieltä, ettei siinä ollut mitään jännittämistä, mutta jännitin silti, joten oli suuri helpotus, kun viimein näin pankkitililtä, että käsirahan ensimmäinen osuus oli siirretty sieltä pois. Se tarkoitti peruuttamattomasti sitä, että meidän oma harkinta-aikamme oli tullut päätökseen.

Olimme suunnitelleet jo etukäteen, että palattuamme Suomesta ottaisimme pikimmiten yhteyttä kiinteistönvälittäjään, jotta saisimme laitettua nykyisen asuntomme myyntiin mahdollisimman nopeasti. Reissun jälkeinen viikonloppu meni palautuessa, mutta laitoimme siinä sivussa alulle myös erinäisiä kämpänjärjestelyprojekteja myyntiä silmälläpitäen. Maanantaina sovittiin treffit kiinteistönvälittäjän kanssa torstaille, eli ensimmäiselle arkipäivälle uudenvuoden jälkeen. Välipäivinä siivottiin kämpästä pois erinäisiä kertyneitä kasoja, joista osa koostui kirjoista ja kaikenlaisesta muusta loppusijoituspaikkaansa etsivästä tarpeellisesta tavarasta, mutta osa oli vain pois heitettävää. M pesi uunin, kuurasi suihkun kaakelit ja teki pieniä korjauksia siellä täällä. Minä järjestelin kasoja ja kävin läpi omia romppeitani, kuten esim. kosmetiikkavaraston, josta löytyi kaikenlaisia kivettyneitä kynsilakkoja ja iankaikkisia huulipunia, joista ei ollut vaikea luopua.

Uuden vuoden aattoa (ja meidän 11. vuosipäivää) vietettiin kahdestaan perinteiseen tapaan. Syötiin kotiin tilattua sushia ja juotiin kuohuvaa, ja mentiin nukkumaan ennen pahimman rakettipaukkeen alkamista. Uudenvuodenpäivänä vierailtiin Hadstenissa, jossa laitettiin porukalla perinteinen osteri- ja hummeri-illallinen yhdessä I:n, Mikkelin veljen ja tämän tyttöystävän kanssa. (M ja veljensä K ovat vastuussa ostereiden kuuraamisesta ja avaamisesta, minä vastaan hummereiden valmistelutyöstä ja I tekee pastan ja kastikkeen sekä kokoaa osterit ja paistaa ne ja hummerit. K:n tyttöystävä oli ensimmäistä kertaa mukana, joten hänelle jäi pöydän kattaminen.)

Torstaina kiinteistönvälittäjä tuli käymään, kävi läpi myyntiprosessin eri vaiheita ja teki tarjouksen asunnon myynnistä. Päädyimme tähän nimenomaiseen kiinteistönvälittäjään siksi, että hän möi meille aikanaan tämän kämpän ja koska M:n työpaikan kautta saamme juuri tästä firmasta melkoisen siivun alennusta. Loppuviikko meni pitkälti siivouksen merkeissä ja M kävi perjantaina vielä I:n luona jeesaamassa kattoremonttiin liittyvän ullakon tyhjennyksen kanssa. Nyt meidän kämppä alkaa olla siinä kunnossa, että ensi viikolla tänne uskaltaa päästää valokuvaajan ja muita myyntiin liittyviä asianomaisia, ja sitten tätä pitääkin pitää ns. näyttelykunnossa siihen asti, että ostaja löytyy. Ajatus vieraiden päästämisestä tänne tirkistelemään meidän elämää lähinnä ahdistaa, mutta eipä tätä muutenkaan saa myytyä. Ei auta muu kuin toivoa, että homma hoituisi mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti.

Uusi talo tuntuu vieläkin melkoiselta kangastukselta. En tiedä missä kohtaa muuttoajatus alkaa oikeasti tuntua todelta, vaikka sen eteen tehdäänkin jo nyt töitä. Ehkä sitten, kun varsinainen muuttopäivä lyödään lukkoon, tai kun ollaan jo niin lähellä, että tavaroita kannattaa alkaa pakata. Vielä tässä kohtaa huhtikuuhun tuntuu olevan iäisyys. Toisaalta tälle vuodelle on ihan yllättäen kertynyt jo monta muutakin odotettavaa asiaa. Saimme kesällä isän puolen sukulaisilta häälahjaksi Ticketmasterin lahjakortin, jonka käytimme nyt loman aikana, kun oli aikaa tutkailla tarjontaa. Ostoslistalle päätyivät liput Harry Potter -elokuvamusiikin konserttiin helmikuussa sekä toiset mokomat kesäkuiseen Stingin konserttiin. Meillä on varsin erilaiset musiikkimaut näin yleisesti ottaen, joten oli hitusen haasteellista löytää jotain, joka sopisi kummallekin, mutta onnistuipa kuitenkin!

Lisäksi käytimme I:ltä joululahjaksi saamamme hotellilahjakortin Hindsgavl Slot -kartanoon, johon menemme viettämään ensimmäistä hääpäiväämme touko-kesäkuun taitteessa. Alun perin oli tarkoitus mennä siinä kohtaa häämatkalle Pariisiin, mutta talon osto ja muutto vievät sen verran varallisuutta ja varmasti voimavarojakin, että päätimme siirtää sen ensi vuoteen. Kesälle on toivon mukaan tulossa myös perhevisiitti Suomesta, sillä alustavissa suunnitelmissa on käydä äidin, isän ja siskoni perheen kanssa Legolandissa vihdoin ja viimein (siitä on puhuttu vuosikausia). Näin ollen emme todennäköisesti ole itse menossa Suomeen tänä vuonna ollenkaan, mikä sinänsä sopii meille ihan hyvin, koska lomaa täytyy käyttää muuttoon, joten kesäloma jäänee tavallista lyhyemmäksi.

To stubborn dreams

By E

On December 14, 2024

In In English, Life

There’s something to be said about having something to look forward to. A strange energy of anticipation, even when the something will require a lot of effort to manifest.

We’ve been vaguely interested in the idea of buying a house for a few years now. One of us would bring it up, we’d look at house ads for a while, maybe even go see something that looked interesting, but that would be the end of it. The thought was too big, too stressful for a long time. There were too many other changes in our lives, M switching jobs, me switching roles. But it was a stubborn dream that would keep resurfacing, and maybe that’s how you know it’s worth pursuing.

We’ve loved living in our current apartment. It has a great floor plan for us, it’s compact but there’s a fair amount of space for two people and it’s situated conveniently. The neighbours have by and large been fine, although there have been some exceptions through the years. Mostly we don’t hear them at all. The things we’ve missed the most are a more private yard that we’d actually feel comfortable using, some more storage space and a larger living room we could fit more people in than just ourselves. M has dreamt of a larger shed/workshop where he would have space to maintain our bicycles in warmth. I’ve dreamt of a small gym so I could rekindle my erstwhile passion for moving my body.

The obstacle we’ve run into time and time again is that no one builds houses for people like us, and we’re way too picky for our own good. We want big rooms, both for a shared study and the gym, or at least the ability to combine two rooms if necessary. The kitchen layout is important to get right as well. In our current one, we just get in each other’s way constantly when trying to cook together. We want a small yard that feels private, but often yards are way too big for us and at least somewhat open. Obviously, there is a price range to consider as well, and yet we want a house that is relatively close to the city centre and our work places. Decent public transportation connections would be a definite plus as well, considering we don’t own a car (and don’t want to). Oh, and we don’t want to build from scratch, or work on a fixer-upper. Oh, no.

Recently, we decided it was time to take this house dream a bit more seriously. We had the apartment evaluated by a realtor, talked to our bank about a loan and went to see some more houses. On one weekend, we went to see four, and I had the highest hopes for number three (which turned out to be the least attractive of the bunch, as it happens), but it was number four that ended up captivating me. It was a lovely house, but we’d seen lovely houses before, so it wasn’t just that. As soon as we entered, I had a feeling, and that feeling reminded me a great deal of the feeling I had when we went to see our current apartment for the first time. It felt like a house I could see us living in, and be happy. It sounds ridiculous, I know, but that’s genuinely what it felt like. It had its issues, of course, but I never expected us to find something that would be flawless. As we were leaving, the realtor asked what we thought, and I said I liked it, and M immediately said he wasn’t sold at all. We said our goodbyes and went home.

We talked about it a fair bit in the evening. It was important for me to find out whether he genuinely didn’t like the house, or whether it was more about the whole idea of moving that put him off. He needed some time to think about it, so we slept on it. In the morning he said we should go for it. So we did.

Fast forward a few weeks, in which we figured out what we wanted to offer, made the offer, got a counter offer, accepted that, then got the paperwork and went through it, signed, waited with baited breath to hear back, and then yesterday, the sellers signed. Now we have until December 23rd at 23:59 to change our minds, but I don’t think we will. We’ve made a plan for everything, and that plan includes a lot of practicalities, but also some tangible steps to make our dreams a reality. We’ll receive the keys on the 1st of April. I can’t wait.

Kyllä tämä tästä

By E

On August 26, 2019

In Life, Musings, Suomeksi

Välillä itku tulee, varoittamatta. Useimmiten pyöräillessä töihin tai töistä kotiin, kun ajatukset vapautuvat annetuista raameista. Välillä kun joku kysyy jotain kuulumisista ja kerron. Aina en jaksa kertoa.

En osaa oikein olla surun kanssa. Ärsyttää, kun ei jaksa samalla tavalla kuin normaalisti. Tuntuu kummalliselta, enkä jaksa itseäni. En tahdo kokea näitä reaktioita. Mutta samalla kaikki elämä on viiltävän kaunista. Aurinkoiset päivät ja sininen taivas, vihreät pellot ja sillan ali virtaava vesi. Eläimet ja ihmiset. Jokainen hengenveto.

Tälle kesälle kasaantui kaksi menetystä ja yksi läheltä piti, joka alkaa oireilla kunnolla vasta nyt, melkein viikko tapahtuneen jälkeen. En usko, että näistä mikään olisi yksin saanut minua näin tolaltani, mutta niitä oli kolme, ja nähtävästi kolme oli liikaa. Mutta ei minulla ole hätää. Tästä selvitään kyllä. Tarvitsen vain vähän aikaa hengitellä.

Viimeinen elossa ollut isovanhempani nukkui pois 1.7. Olimme jo muutenkin menossa Suomeen, koska 12.7. oli tarkoitus juhlia mummun 100-vuotispäiviä, mutta sen sijaan vietettiinkin hautajaisia. Siskoni ja serkkuni (ja monet muut) puhuivat muistotilaisuudessa kauniisti, mutta minä en osaa sanoittaa suruani suuressa seurueessa. Sen sijaan kannoin arkkua. Se sopi suruuni paremmin.

Mummu eli täyden elämän, johon ei olisi enää juuri enempää mahtunut. Ikävöin juttuhetkiämme, sitä kun makoilimme yhdessä mummun sängyllä ja kerroimme kaikki kuulumiset puolin ja toisin. Hän jaksoi aina olla kiinnostunut ja toisaalta kertoi myös mielellään omista tekemisistään. Kaipaan mummua, mutta samalla ymmärrän, että aika tuli täyteen. Se sai tulla.

M:n isä sairastui syöpään ensimmäisen kerran miltei 14 vuotta sitten, mutta hoidoilla se parani. Reilu vuosi sitten se kuitenkin uusi, ja tällä kertaa se tuli jäädäkseen. Hän menehtyi siihen kotonaan 2.8. vain 63-vuotiaana. “Pitkällisen sairauden murtamana”, sanotaan, mutta L ei murtunut. Aivan loppuun asti hän oli oma itsensä, jaksoi vitsailla ja viettää aikaa kanssamme sen verran kuin vointinsa puolesta saattoi.

Hän oli mukana suunnittelemassa oman hautapaikkansa ja etsimässä sopivaa päivämäärää, jolloin me jäljelle jäävät voisimme ensi vuonna mennä katsomaan kiertävää komediaesitystä, joka on ollut perheen perinteenä jo vuosia. Rakastamme kaikki sushia, joten viimeisen kerran, kun olimme yhdessä koko porukalla, hän tarjosi meille sushilounaan ja istui kanssamme samassa pöydässä niin pitkään kuin jaksoi, vaikkei ollut enää päiväkausiin voinut syödä itse mitään kiinteää.

Syöpä vei L:n meiltä liian aikaisin, eikä hän ollut valmis lähtemään ennen kuin oli aivan pakko. Tämä suru on erilaista kuin mummun menetys, koska edessä olisi voinut olla vielä vuosia, vuosikymmeniäkin elämää.

Hautajaiset ovat jo takanapäin ja viime lauantaina kävimme perheen kesken laskemassa uurnan hautaan. Hyvästejä hyvästien perään, mutta oikeasti niitä sanotaan vielä pitkään.

M:n kanssa emme juurikaan soittele, vaan laitamme yleensä aina viestiä. Puhelut on varattu vakaville asioille, mutta jostain syystä en ymmärtänyt huolestua, kun hän soitti viime viikon tiistaina tultuani töistä kotiin. Sitten vasta, kun hän sanoi olevansa ihan kunnossa, mutta olleensa onnettomuudessa.

Hän oli tulossa pyörällä töistä kotiin, kun auto tuli risteykseen kolmion takaa ja ajoi hänen päälleen. Ei kovin lujaa, onneksi, ja hänkin oli ehtinyt vähän hidastaa, mutta auton keula osui kuitenkin pyörän eturenkaaseen ja mies lensi maahan. Vammat jäivät onneksi kohtuullisen vähäisiksi: kärjistään katkenneet kulmahampaat toisella puolella, jonkin verran naarmuja ja ruhjeita siellä täällä, vuotava asfaltti-ihottuma oikeassa kämmensyrjässä ja pahasti mustelmilla oleva vasen käsi, joka ei vieläkään oikein jaksa kannatella mitään, mutta taipuu kuitenkin kaikkiin tarpeellisiin suuntiin.

Pyörästä meni eturengas, osa ohjaustangosta ja toinen jarru, mutta sen voi korjata. Hampaatkin on korjattu tänään. Mustelmat alkavat jo haalistua, oikean käden ruhje ei kaipaa enää suojaa päälleen ja vasen käsikin on joka päivä parempi. Aivan järkyttävän hyvä tuuri, ettei käynyt pahempaa. Ettei tullut kolmansia hautajaisia parin kuukauden sisällä.

Vastaan kun kysytään, mutta juuri nyt en jaksa olla itse yhteydessä. Menen aamulla töihin, teen minkä pystyn, tulen iltapäivällä kotiin. Teemme yhdessä ruokaa, katsomme illalla telkkaria, juttelemme välillä enemmän ja välillä vähemmän. Kosketamme paljon. Välillämme vallitsee ymmärrys siitä, että voimavarat ovat aika vähissä molemmin puolin ja siksi kaikki on vähän tavallista hitaampaa. Toimin pitkälti autopilotilla paitsi silloin, kun itku tulee, varoittamatta.

Hyvä, että tulee. Vaikka ärsyttää.

Aina ei voi voittaa

By E

On August 7, 2017

In Life, Suomeksi

Kesän kolme lomaviikkoa tulivat ja menivät, joten tänään koitti paluu töihin ja tavalliseen arkeen. Tässä vaiheessa voinee rehellisyyden nimissä todeta, ettei loma ollut mitenkään erityisen onnistunut tapaus tällä kertaa, vaikka se alkoikin lupaavasti isolla perhereissulla Suomeen. M:n äiti täytti 60 vuotta alkuvuodesta, ja jo viime vuonna hän ilmoitti, ettei aio pitää juhlia vaan tarjoaisi mieluummin koko perheelle (eli M:n vanhemmat, veli ja me kaksi) lomamatkan jonnekin yhdessä. He olivat jo pitkään halunneet käydä Suomessa, mutta sopivaa hetkeä ei ollut löytynyt, joten päätimme tehdä yhteisen matkan, jonka aikana viettäisimme aikaa myös Suomen perheeni kanssa.

Reissu olikin kaikin puolin oikein onnistunut, ja siihen sisältyi niin rentouttavaa mökkeilyä kuin kulttuuritarjontaakin sekä mukavaa oleskelua Raahessa ja yhden päivän visiitit Ouluun ja Helsinkiin. Vietimme paljon aikaa äidin ja isän kanssa, tapasimme muutakin sukua, Oulussa näin rakasta ystäväpariskuntaa ja Helsingissä kävimme Korkeasaaressa, jossa en ole käynyt sitten lapsuuden. Ainoa harmistuttava asia oli se, että isä-parka oli flunssassa melkein koko reissun ajan, ja siitä ehkä arvaattekin, mikä loppulomassa meni pieleen. Saavuttuamme kotiin toisen lomaviikon maanantaina aamupäivästä M alkoi varsin nopeasti niiskuttamaan, ja tiistaihin mennessä päällä oli jo kunnon flunssa.

No, siinä sitä sitten kärvisteltiin koko se viikko, ja kolmaskin lomaviikko meni toipumisen seilatessa edestakaisin. Yhden paremman päivän jälkeen seurasi toinen huonompi, ja sitten taas parani vähän vain huonontuakseen seuraavana päivänä. Kaikki suunnitelmamme peruuntuivat yksi toisensa jälkeen, koska minnekään lähtemisestä ei vaan tullut mitään siinä kunnossa. Onneksi en kuitenkaan itse sairastunut, ja meneehän se loma sisälläkin ollessa… No, viimeisenä viikonloppuna pääsimme kuitenkin ulos syömään ja elokuviin, ja toki kahteen viikkoon mahtui monenlaisia muitakin mukavia hetkiä, vaikka suunnitellut menot eivät toteutuneetkaan. Ensi vuonna otetaan vahinko takaisin ja tehdään lomasta aivan erityisen hyvä – tai ainakin siihen pyritään.

Tämänpäiväistä paluuta töihin varjosti hitusen aamuinen havainto yön aikana tyhjenneestä pyörän takakumista, mutta onneksi työpaikalleni ei ole meiltä pitkä matka, joten olin vain hitusen myöhässä. Töissä oli todella hektistä mutta myös ihanaa, joten kyllä tässä on akut latautuneet loman pettymyksistä huolimatta. Näillä siis eteenpäin, ja koska meillä on molemmilla vielä lomapäiviä jäljellä, jossain vaiheessa loppuvuotta tai ensi kevättä voi vielä ottaa pitemmän pätkän vapaata tai useamman pitkän viikonlopun, joten ei hätä ole tämän näköinen.

Introvertti suosittelee

By E

On May 3, 2017

In Life, Suomeksi

Nyt tuli tehtyä sellainen hankinta, että on pakko hehkuttaa, mutta ensin on syytä hieman taustoittaa. Töissä meillä on avokonttori, jonka jaan tanskalaisten, norjalaisten ja ruotsalaisten asiakaspalvelijakollegojeni, tiimin enemmän tai vähemmän virallisen vetäjän sekä lähimmän esimiehemme kanssa. Lisäksi samassa suuressa huoneessa on IT-puolen pojat, joista ei usein kuulu päivän mittaan mitään. Kollegoista sen sijaan kuuluu etenkin puhelinten soidessa mutta muutenkin, koska olemme aika puheliasta ja välillä riehakastakin porukkaa. Sanottakoon heti alkuun, että tykkään kollegoistani valtavasti, ja enimmäkseen meillä on älyttömän hauskaa keskenämme.

Sitten se mutta. Ensinnäkin olen aika vahvasti introvertti tapaus, eli lataudun yksin ollessani ja käytän virtaa silloin kun olen muiden ihmisten seurassa. Toisekseen teen asiakaspalvelun lisäksi huomattavan paljon työtä erilaisten tekstien kanssa, eli suurimman osan päivästä käännän tekstejä tanskasta suomeksi, ja siihen päälle teen keskittymistä vaativaa AdWords-optimointia ja muuta mainontaan liittyvää duunia. Näin ollen häly käy välillä hermoille, kun pitäisi saada keskittyä kunnolla. Alusta asti minulla on ollut työn puolesta käytössä kohtuullisen hyvät kuulokkeet, joiden kautta voi kuunnella musiikkia työn ohessa ja jotka myös blokkaavat jonkin verran taustahälyä, mutta olen monesti miettinyt, etteivät ne silti ehkä ole parhaat mahdolliset apuvälineet tilanteeseeni.

Niinpä tein vähän taustatutkimusta, säästin rahaa ja viimeisimmän palkan pamahtaessa tilille laitoin viimein tilauksen menemään. Eilen sain käsiini ihanat, hopeanväriset Bose QuietComfort 35 -kuulokkeet, ja tänään kokeilin niitä ensimmäistä kertaa töissä. Ero aiempaan oli aivan uskomaton. Vastamelu yhdistettynä hyvään musiikkiin sai kollegojen puheensorinan haipumaan jonnekin tajuntani ulottumattomiin aina kun kuulokkeet olivat päässä. Käytin niitä miltei koko päivän lounasta ja yhtä puolen tunnin palaveria lukuun ottamatta, ja päivän päätteeksi akkua oli edelleen jäljellä 90%. Ne ovat niin mukavat ettei niiden pitäminen haittaa yhtään, ja parhainta kaikesta, päivän päätteeksi olin aivan yhtä virkeä kuin päivän aloittaessani. Normaali iltapäivän väsähdys jäi kokonaan tulematta, en hyppinyt neuroottisesti eri työtehtävien välillä jatkuvasti niin kuin usein tahtoo tapahtua, ja sain paljon aikaan.

Ainoa ongelma kuulokkeiden kanssa oli se, etten saanut niitä millään yhdistettyä työläppäriini Bluetoothin kautta, vaan päädyin kuuntelemaan musiikkia kännykän kautta koko päivän. Pitää vielä yrittää säätää läppärin asetusten kanssa jossain vaiheessa, josko saisin ongelman ratkaistua, mutta eipä tuosta suurta vaivaa ollut. Langattomat kuulokkeet kulkevat näppärästi mukana ja jos akku sattuu loppumaan, voi ne kytkeä johdolla kiinni kännykkään tai tietokoneeseen, jolloin ne toimivat tavallisina kuulokkeina ilman vastamelutoimintoa. Lisäksi niissä on mikrofoni, joten jos puhelin sattuu soimaan, voi siihen vastata kuulokkeissa olevalla painikkeella ilman että niitä tarvitsee ottaa pois puhelun ajaksi.

Ei voi muuta sanoa kuin että suosittelen lämpimästi. Kalliithan ne kyllä on, mutta minulle ainakin kevyesti hintansa arvoiset.

Tilannepäivitys

By E

On April 30, 2017

In Life, Musings, Suomeksi

Purin äsken viimeisen pahvilaatikon. Se oli sellainen ärsyttävä “paljon erilaista paperisälää ja yksittäisiä epämääräisiä esineitä, joille ei oikein vaan ole mitään paikkaa” -laatikko, mutta nyt se on purettu, paperit on arkistoitu ja jopa suurimmalle osalle sälästä löytyi joku paikka. (Toistaiseksi) viimeinen puuttuva huonekalu saapuu huomenna ja ensi keskiviikkona meidän pitäisi saada myös uudet pimennysverhot, joiden avulla on tarkoitus päästä eroon aurinkoisten päivien aika tujusta diskoefektistä työhuoneessa, josta saamme kiittää muuten niin ihanan pirteitä oransseja verhoja. Viimeisetkin kattolamput ovat löytäneet oikeat paikkansa ja kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että muutto on miltei valmis (no, taulujen ripustamista lukuun ottamatta). Eihän tässä vierähtänytkään kuin puoli vuotta sitä työstäessä.

Toissaviikon loma tuli todellakin tarpeeseen. Ensimmäinen puolikas meni kauheassa stressinpurkutilassa kykenemättä rentoutumaan, ja öiden Technicolor-unet olivat kyllä aivan omaa luokkaansa sekavuudessaan ja eläväisyydessään. Toinen puoli lomasta oli jo rauhallisempaa, kun pystyin viimein päästämään irti loputtomien To do -listojen toteuttamisesta, minkä myötä unimaailmakin rauhoittui. Loman viimeisenä päivänä heräsin kuitenkin kurkkukipuisena ja kuume humahtikin saman tien 39 asteen tuolle puolen. Voi miten tyypillistä. Olin koko sen viikon sairauslomalla ja käytännössä nukuin ensimmäiset neljä päivää miltei kokonaan, kun en muutakaan jaksanut. Sitten kuume alkoi onneksi laskea ja uskaltauduin töihin, joskin tämäkin viikko meni kokonaisuudessaan toipilaana. Vielä nyt, tasan kaksi viikkoa sairastumisen jälkeen, kurkkuun sattuu vähän eikä ääni ole aivan ennallaan, mutta en usko, että tässä tarvitsee enää kauaa kärvistellä. En tiedä oliko kyseessä influenssa vai vain todella tuju flunssa, mutta toivottavasti ei tule uudestaan.

Olen huomannut tulleeni allergiseksi ylenmääräiselle tavaralle ja sille, jos tavarat eivät ole oikeilla paikoillaan (tai vielä pahempaa, niille ei ole oikeaa paikkaa). Onneksi M on myöskin siistin kodin ystävä, joten asiasta ei yleensä tule ongelmaa, mutta tämä venynyt muutto on selkeästi pahentanut tilannetta. Ylipäänsä luulen, että nyt tekisi hyvää opetella tulemaan toimeen vähän rennommalla otteella stressaamisen välttämiseksi. Ylenmääräinen neuroottisuus lienee oire pitkittyneestä stressistä, joka ei varmaan ihan sillä puolentoista viikon lomalla vielä hellittänyt otettaan, mutta olo on joka tapauksessa parempi kuin mitä se oli vielä kuukausi sitten. Kaipaan uusia, fiksuja rutiineja päivään työnteon lisäksi, ja ylipäänsä haluan päästä tilanteeseen, missä virtaa riittää velvoitteiden lisäksi muuhunkin elämään. Siinäpä opettelemista tälle keväälle.

Loma

By E

On April 7, 2017

In Life, Musings, Suomeksi

Kevät alkaa olla jo aika pitkällä ja ihanat valkoiset kukat kukkivat puissa. Silmua pukkaa joka paikkaan ja meidänkin pihalla kasvaa ainakin kolmenlaisia kukkia. Tänään pyöräilin töistä kotiin ilman hanskoja eikä palellut yhtään.

Jäin juuri lomalle. Seuraavan reilun viikon ajan aion:

Viettää laatuaikaa rakkaani kanssa, koska päiviimme tulee vihdoin mahtumaan muutakin kuin remonttia ja stressiä.
Syödä mm. pääsiäismunia, sushia, tavallista herkullisempaa aamiaista ja juoda kuplivaa.
Rentoutua oikein olan takaa.
Olla ajattelematta ja/tai ajatella mukavia asioita.
Lukea kirjaa.
Pelata.
Käydä kävelyllä, elokuvissa, ehkä myös katsomassa eläimiä.
Tehdä uudelleenjärjestelyä kotona.
Olla hiljaa ja/tai yksin silloin kun huvittaa.
Nauttia elämästä.

Voi olla, että teen jotain muutakin, tai ehkä jotain jää tekemättä. Aivan sama. Just nyt en jaksa olla vastuussa mistään, eikä onneksi tarvikaan.

Lopussa kiitos seisoo (remontti, osa 6)

By E

On April 2, 2017

In Life, Suomeksi

Aiemmin keväällä pyhästi vannoin, etten käyttäisi lomapäiviä remontin tekoon, mutta perjantain lomapäivän vietin siitä huolimatta suojaten remppahuoneen lattiaa pahvilla ja teipillä sekä maalaten erinäisiä puuosia valkoiseksi. Saman päivän iltana maalattiin toinen kerros yhteisvoimin M:n palattua töistä, ja lauantaina M maalasi katon ja minä fiksailin seinien maalipintaa tasaisemmaksi sieltä täältä. Lauantaina iltapäivällä irrotettiin suojateipit vaihtelevalla menestyksellä, sillä joissain kohdissa maali oli päässyt vuotamaan teipin reunan yli ja muutamissa kohdissa teippi itsessään repi maalia irti liian tuoreelta pinnalta. Ei muuta kuin rappaamaan veitsillä maalitahroja irti lattiasta, missä menikin aikaa ihan mukavasti. Sitten vielä korjasimme teipin runnomat maalipinnat kuntoon, minkä jälkeen julistimme varsinaisen remontin päättyneeksi.

Tänään M laittoi jo kauan sitten hankitut verhotangot paikoilleen, joten nyt on viimein kaikissa kämpän ikkunoissa verhot. Myös lamppu saatiin kiinnitettyä kattoon, minkä jälkeen siivottiin kaikki remontin jäljet sekä imuroitiin ja pestiin lattia. Työpöytiä ei voitu vielä viedä yläkertaan suunnitelmista huolimatta, koska sielläpä ei olekaan tämänhetkiseen nettiliittymään sopivia pistokkeita… Mitä ei tietenkään edes tullut mieleen tarkistaa aiemmin. Ei muuta kuin selvittelemään voiko nykyinen palveluntarjoaja toimittaa liittymän TV-pistokkeen kautta vai pitääkö vaihtaa palveluntarjoajaa. No, M selvittää asiaa huomenna oman lomapäivänsä aikana, joten jospa pääsisimme muuttohommiin vielä ennen varsinaisen pääsiäisloman alkua. Ainakin toivossa on hyvä elää.

Joka tapauksessa itse huone on nyt valmis, mikä on valtavan suuri helpotus. Näin jälkikäteen voi sanoa, että olemme oppineet suuren määrän uusia asioita, joista suurimman osan kantapään kautta. Olemme molemmat tyytyväisiä lopputulokseen (vaikka kattovalo paljastaakin ikävällä tavalla katon epätasaisuudet), eikä kumpikaan halua enää ikinä remontoida yhtään mitään. Toivottavasti ei ihan lähiaikoina tarvikaan.

Pitemmittä puheitta, tässä lisää kehnoja valokuvia, joissa oli pakko olla kattolamppu päällä, koska muuten ei enää valo riittänyt:

Ulkoseinä (vasen puoli)

Ulkoseinä (oikea puoli)

Oviseinä

Jaksaa, jaksaa (remontti, osa 5)

By E

On March 19, 2017

In Life, Suomeksi

Tässä osassa mukaudumme suunnitelmien muutokseen. M sairastui keskiviikkona flunssaan, mikä tietenkin kariutti aikeemme käydä rautakaupassa hakemassa pyöristävää listaa lattian kynnystä varten. Ensimmäisenä sairaspäivänään hän kuitenkin tapetoi urhoollisesti sen ainoan seinänpätkän, jota ei saatu viime viikonloppuna tehtyä valmiiksi, koska piti odotella betonin kuivumista. Lauantaihin mennessä flunssa oli jo selkeästi paranemaan päin, joten tartuimme härkää sarvista ja aloimme maalata suunnitellusti.

Homma meni hyvin siihen asti, että ensimmäisen kerroksen valmistuttua tajusimme, ettei maalia mitenkään olisi tarpeeksi toista saati sitten kolmatta kerrosta varten. Lisäksi maalin kuivuessa kävi selväksi, ettei kyseessä sittenkään tainnut olla aivan sama maali kuin millä seinät ja katto on aiemmin maalattu. Kyseessä oli ns. jämämaali, jonka saimme M:n vanhempien varastosta, ja se on kyllä hyvin lähellä seinien alkuperäistä maalia, mutta sävy on hitusen kylmempi ja mielestäni se kiiltää aavistuksen enemmän. Kyse voi toki olla auringon vaikutuksesta vanhaan maalipintaan ja ehkä betonipölyäkin on sen verran jäljellä, että seinät ja katto vaikuttavat mattapintaisemmilta kuin uusi maalipinta. No, oli miten oli, aivan saumattomaan lopputulokseen ei tällä maalilla päästä.

Näin ollen nyt on edessä uuden maalin osto, ja mietinnässä onkin, että pitäisikö yrittää hankkia vähän mattapintaisempaa maalia vai jatkaa samalla kuin millä nyt aloitettiin. Lopputulos on joka tapauksessa se, ettei maalaus tule tänä viikonloppuna valmiiksi, ja kaiken muun hyvän lisäksi heräsin tänä aamuna itse väsyneenä ja flunssaisena. Jee.

No, näillä mennään kun ei muutakaan ole. Koska eilinen remonttipäivä jäi vähän tyngäksi maalin loputtua, pesin remonttihuoneen kammottavan pölyiset ja muutenkin likaiset ikkunat, jotta saisimme hommia sitä kautta vähän enemmän eteenpäin. Haaveilin peseväni tänään loput kämpän ikkunat, mutta nyt ulkona sataa vettä ja lienee parempi muutenkin keskittyä lepäämiseen, jotta flunssa ei äityisi turhaan pahemmaksi.

Ärsyttää.

Oviaukon korvaava seinä ulkopuolelta (yksi kerros maalia)

Oviaukon korvaava seinä ulkopuolelta (yksi maalikerros)

Oviaukon korvaava seinä sisäpuolelta (yksi maalikerros)

Ulkoseinän sauma (kaksi maalikerrosta)

Katon sauma (kaksi maalikerrosta)

Remontti siis jatkuu ensi viikonloppuna, ja ehkäpä se tulee silloin jopa valmiiksi. Ensi viikon torstaina tapahtuu kuitenkin jotain, jota olen odottanut jo pitkään ja jolle olen varannut perjantain lomapäivän kokonaisuudessaan, oli flunssa tai ei. Silloin nimittäin kauan odotettu Mass Effect -pelisarjan seuraava osa pamahtaa Euroopan markkinoille, ja sarjaa alusta asti seuranneen suurfanin koneelta se toki jo löytyy esiladattuna, joten tämä tyttö aikoo sukeltaa Andromeda-galaksin syövereihin heti perjantaina herättyään. Vähän ankean virallisen julkaisutrailerin sijaan linkkaan itselleni enemmän kolahtaneeseen vanhempaan traileriin, jossa näkyy sekä peliä itseään, sen tekoa että minua kiinnostavampi naispuolinen pelihahmovaihtoehto (pelissä voi pelata joko Sara tai Scott Ryderia, joista molemmat ovat pelissä joka tapauksessa):