Month: January 2025

Synttärit sentään!

No joo. Kauhea stressi saada kämppä kuntoon ja hirveä jännitys kun se viimein laitettiin myyntiin ja sitten… Ei yhtään mitään. Ei ainuttakaan yhteydenottoa. Eikä edes mitään tapaa seurata ihmisten kiinnostusta itse ilmoitusta kohtaan, koska se on “pöytälaatikossa”, eikä siis julkisesti nähtävillä. Koko tämän pöytälaatikkojutun piti olla tapa löytää ne ostajat, jotka ovat kiinnostuneita nimenomaan tämän alueen tällaisista asunnoista, mutta nähtävästi sellaisia ei ole. Tai sitten mulla ei ole kärsivällisyyttä odotella, että ne jaksaisivat aktivoitua.

Meiltä puuttuu edelleen yksi vakuutusasiakirja, joka vaaditaan asunnon myyntiin. M on kysellyt sitä nyt jo pariin otteeseen taloyhtiöltä ja he ovat kuulemma pyytäneet sitä edelleen vakuutusyhtiöltä, mutta parin viikon odottelun jälkeen sitä ei ole vieläkään saatu. En tiedä estääkö se meitä julkaisemasta myynti-ilmoitusta laajemmin, mutta jos ei, niin sitten ensi viikolla mennään julkimyyntiin. Jotain vipinää tähän touhuun on joka tapauksessa saatava.

Sentään jotain mukavaakin kuuluu. Täytin aiemmin tällä viikolla 44 ja sain M:ltä lahjaksi viidennen hyrrän, joka täydentää mun kokoelman (se on tuo keskimmäinen):

Vasemmalta oikealle: volframi (60 g), red gold mokume-gane (kupari & sinkki, 31 g), musta zirkonium (23 g), titaani mokume-gane (16 g) ja magnesium (6 g)

Ihastuin ForeverSpinin hyrriin joitain vuosia sitten kun törmäsin niihin sattumalta netissä. Niissä yhdistyy monta sellaista asiaa, jotka jostain syystä puhuttelee mua: ne on esineinä kauniita ja kestää käyttöä periaatteessa ikuisesti, niiden pyörittäminen on sekä helppoa että vaikeaa ja niiden liikkeessä on jotain hypnoottisen rauhoittavaa. Samalla on myönnettävä, että ne on kalliita turhakkeita, joita kukaan ei oikeasti tarvi mihinkään, mutta niiden olemassaolo mun työpöydällä ilahduttaa mua jatkuvasti ja pyörittelen niitä jos en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain. Jokainen niistä on lahja M:ltä, joten niillä on siksikin erityistä tunnearvoa.

Kokoelman ensimmäinen oli sini-violetti mokume-gane, jonka sain kosinnan yhteydessä sormuksen sijaan kesällä 2022. M viisaana miehenä ymmärsi, ettei näin krantulle osteta sormusta sokkona, joten hän valitsi kihlaksi toisenlaisen, varmemmin mieluisen esineen. Ja hyvin valitsikin! Se on edelleen mun suosikki, vaikka kevyenä hyrränä se pyörii lyhyemmän aikaa kuin painavammat versiot. Titaanihyrrästä lähtien olen saanut uuden hyrrän melkein joka joulu- ja synttärilahjaksi, mutta nyt telineeseen ei mahdu enää enempää, joten nähtäväksi jää, mitä tämä joulu tuo tullessaan. Kaupan valikoimasta löytyisi vielä muutama eripainoinen vaihtoehto, joiden himoitsemista voisin perustella muutenkin kuin pelkästään esteettisistä syistä…

Varsinainen synttäripäivä meni monenlaisia ilahduttavia onnitteluja lukuun ottamatta arkisesti töissä. Juhlistimme sitä vähän vahingossa etukäteen sushin merkeissä pari viikkoa sitten, kun kaverini kanssa sopimat päivällistreffit peruuntuivat yllättäen ja M lähti kaverin sijasta mukaani, ettei tarvinnut yrittää perua pöytävarausta lyhyellä varoitusajalla. Ensi viikonlopulle on puolestaan kutsuttu Tanskan perhettä kakkukahveille, kuten tapana on. Ja siinäpä se, juuri sopivan kokoiset synttärit mulle.

Epävarmuuksia

Nukuin viime yönä viikon ensimmäiset täydet yöunet. Nukun yleensä aika hyvin, mutta joskus stressi saa aikaan väliheräämisen aamuyöllä, josta sitten torkahtelen herätyskelloon asti. Tämä viikko on ollut kuitenkin aivan poikkeuksellisen huonouninen, koska heräämisiä on ollut useita per yö ja niistä on ollut vaikea nukahtaa uudelleen. Osansa teki varmaan vuoden ensimmäinen työviikko, sillä joululomaa edelsi aika turbulentti jakso, johon sisältyi monenlaisia muutoksia työpaikalla, ja jännitti vähän mennä takaisin loman jälkeen. Työviikko meni kuitenkin varsin hyvin ja siihen osui monenlaisia mukavia asioita, jotka valavat toivoa tulevaisuuteen. Siksi luulenkin, että kämppäprojekti on se varsinainen syy huonoon nukkumiseen.

Valmistelimme asuntoa koko viikon ajan perjantaina tapahtuneeseen valokuvaamiseen, sillä ei riittänyt, että kämppä oli siisti, vaan sen piti olla lähestulkoon kliininen. Tavaraa lähti eri pinnoilta pois niin paljon, että yläkerran yhteiseen työhuoneeseen pesiytyi kaiku, eikä mikään huone oikeastaan tunnu enää siltä niin kuin täällä asuisi joku oikea ihminen. No joo, vähän liioittelen, mutta silti. Mulla oli joku ihmeellinen epävarmuus siitä, että oliko kämppä nyt varmasti “oikealla tavalla” laitettu, vai olisiko pitänyt piilottaa vielä enemmän tavaraa, vai menikö jo liiankin persoonattomaksi. Toivoin kovasti, että valokuvaaja olisi antanut siltä osin jotain palautetta, mutta eipä se taida kuulua työnkuvaan. Hän napsi kuvat nopeasti ja lähti, ja nyt pitää vain toivoa, että niistä tuli hyvät.

Ensi viikolla myynnin on tarkoitus alkaa, ensin ilman maksettua mainontaa parin viikon ajan ja sitten todennäköisesti mainonnan kanssa. En yhtään tiedä mitä odottaa, kun ei tällaista ole tullut tehtyä aiemmin. Tuleeko yleisöryntäys, muutama kiinnostunut vai pelkkää hiljaisuutta. Me ostimme tämän asunnon aikanaan ennen kuin se ehti edes kunnolla myyntiin, koska se sattui vapautumaan juuri ennen kuin kävimme katsomassa toista saman rivitalon kämppää, joka taas myytiin nenämme edestä. Mutta se oli yli kahdeksan vuotta sitten, joten eipä siitä voi juuri päätellä mitään.

Asuntomme on kyllä hyvässä kunnossa, mutta kun kartoitimme mm. kodinkoneiden ikää myynti-ilmoitusta varten, tajusimme, ettemme ole vaihtaneet muuta kuin jääkaapin täällä asumisen aikana, koska mikään muu ei ole koskaan mennyt rikki. Koska keittiökin on alkuperäinen, ostaja haluaisi varmasti laittaa sen uusiksi jo ihan pelkän iän vuoksi. Yläkerta on meillä myös vähän epätavallinen, koska kahden pienen makuuhuoneen sijaan halusimme ison yhteisen työhuoneen, joten yhdistimme huoneet. Nämä rivitaloasunnot ja tämä asuinalue sopivat erinomaisesti ensimmäistä kotiaan ostaville lapsiperheille, joten sellaiset ostajat saattaisivat mieluummin haluta ne kaksi pientä makuuhuonetta.

No, eipä se pohtimalla miksikään muutu. Ensi viikolla nähdään, miten homma lähtee käynnistymään. Ei muuta kuin peukut pystyyn, että kämpästä päästään kunnialla (ja mahdollisimman nopeasti) eroon ja että prospektiivinen ostaja on ostokseensa tyytyväinen. Ja että hyvät yöunet tulivat jäädäkseen.

Joululomakooste

Meillä oli tällä kertaa kaksi viikkoa joululomaa, joka päättyy tänään. Sen kunniaksi päätin kirjata ylös, mitä kaikkea tässä on tapahtunut ennen kuin arki vie taas mukanaan…

Ensimmäisenä viikonloppuna leivottiin perinteiset chocolate chip cookiesit äidin aikoinaan Amerikasta tuomalla reseptillä. Suurin osa niistä lähti mukaan Suomeen, mutta osa annettiin lahjaksi M:n äidille ja (pieni) osa jäi meille itsellemme odottamaan kotiinpaluuta joulun jälkeen. Toki viikonloppuna myös pakattiin, sillä varhain maanantaina lähdimme reissuun. Tällä kertaa mukaan lähti myös M:n äiti I, joka saapui omin neuvoin Aarhusiin ja jonka yhytimme varttia vaille seitsemän bussiasemalla, josta Flix-bussi kuljetti meidät neljässä tunnissa Kööpenhaminan lentokentälle. Mun hartain toiveeni oli nukkua bussissa, mikä onnistuikin aika hyvin, joten suurin osa matka-ajasta meni unten mailla. (Sateisia) maisemia tuli katseltua lähinnä Kööpenhaminan päässä.

Lentokentällä kaikki sujui mielestäni tavallista sutjakammin. Ainoastaan turvatarkastukseen piti vähän jonottaa, mutta muistan paljon pitempiäkin jonoja vuosien varrelta. Edes M:ää ei vedetty syrjään satunnaislisätarkastusta varten kuten yleensä. Kävimme kentällä syömässä ja taivuttelin M:n syömään kanssani, vaikkei sillä ollut juurikaan nälkä siinä kohtaa (eikä I:llä senkään vertaa, joten en edes yrittänyt). Se oli matkan ainoa mahdollisuus lämpimään ruokaan eikä tuntunut kivalta syödä yksin, ja toisaalta tiedän itsestäni sen, että tankkaus on olennainen osa matkustamisen edes osittaista sietämistä. Syömisen jälkeen läksimme portille, jossa boardaus oli alkamaisillaan. Koneeseen nousu kävi sujuvasti, mutta oli vähän myöhässä aikataulusta, joten konekin pääsi lähtemään vähän myöhässä.

Ensimmäisen lennon Kööpenhaminasta Helsinkiin nukuin melkein kokonaan, joskin heräsin kyllä juomaan perinteisen mustikkamehun tarjoilun saavuttua kohdallemme. Sen jälkeen jatkoin nukkumista. Heräsin vähän ennen laskeutumista ja hämmästyksekseni vieressäni istuva kasvoiltaan kovin kalpea M piteli kädessään oksennuspussia, jossa selkeästi oli tavaraa sisällä. Mitä hittoa? Olemme matkustaneet M:n kanssa Suomeen vähintään kerran vuodessa ja usein kahdestikin viimeisen 11 vuoden aikana (koronavuosia lukuun ottamatta), joten mulla on aika hyvä käsitys siitä, miten meidän matkustamiset sujuu, eikä sillä ole kyllä koskaan ollut minkäänlaista matkapahoinvointia. Kerta se on toki ensimmäinenkin. Helsingin kentällä hankkiuduimme pussista eroon ja hakeuduimme seuraavan lennon lähtöportille, sillä välilasku oli lyhyt ja olimme jo valmiiksi aikataulusta jäljessä.

Lento Helsingistä Ouluun oli kuitenkin sekin myöhässä ja myöhästyi vielä lisää sitten kun olimme jo koneen kyydissä, sillä odottelimme muita matkustavia aika pitkään. Lento itsessään meni sikäli paremmin, että M selvisi oksentamatta, mutta oli kuitenkin selkeän pahoinvoiva. En tiedä mistä se lopulta johtui, sillä se meni kyllä ohi kun pääsimme Raaheen ja saimme nukuttua yön yli, joten en tiedä, oliko se oikeasti Kööpenhaminan kentän ruokailusta johtuvaa, mutta ei se varmaan myöskään auttanut asiaa. My bad.

Vietimme Raahessa kolme kokonaista päivää hyvissä joulutunnelmissa. Siskoni perhe oli siellä myös, ja aattoa vietettiin lisäksi parin perhetuttupariskunnan kanssa. Herkullista ruokaa oli tavalliseen tapaan runsaasti ja pukkikin piti meitä selvästi kiltteinä, koska saimme mieluisia lahjoja juuri sopivissa määrin. Sää suosi aattona pikkupakkasen merkeissä ja luntakin oli mukavasti, mutta seuraavina päivinä keli lämpeni plussan puolelle ja kaikkialla oli niin liukasta, että jätimme kävelyt suosiolla väliin. Olimme suunnitelleet käyvämme katsomassa vanhan Raahen joulukalenteri-ikkunat, mutta se jäi tekemättä. Kivaa oli silti.

Perjantaina käytiin isän suosiollisella kuskauksella Raahen mainiossa Karhun kirjassa ja paperissa ostamassa tarpeellista tavaraa ennen kuin lähdettiin kohti Oulunsalon kenttää puolenpäivän aikaan. Lentoaikataulut pitivät enimmäkseen, joskin Helsinkiin laskeutunut sankka sumu myöhästytti ensimmäistä lentoa vähän. Kävimme Helsingin Finnair Loungessa syömässä ja rentoutumassa ennen toista lentoa, eikä M:n pahoinvoinnista ollut onneksi paluumatkalla jälkeäkään. Kööpenhaminan päässä matkalaukut tulivat varsin nopeasti, mikä oli hyvä, sillä Aarhusiin matkaavia junia oli tarjolla vain yksi tunnissa. Ehdimme seuraavaan mahdolliseen ja loppukotimatka meni ilman yllätyksiä. Saavuimme kotiin vähän yhdentoista jälkeen illalla väsyneinä mutta onnellisina. Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut reissu pienistä vastoinkäymisistä huolimatta.


Talonosto varmistui maanantaina ollessamme bussissa kohti Kööpenhaminaa, kun pankki sai oman osuutensa hoidettua. M oli kovasti sitä mieltä, ettei siinä ollut mitään jännittämistä, mutta jännitin silti, joten oli suuri helpotus, kun viimein näin pankkitililtä, että käsirahan ensimmäinen osuus oli siirretty sieltä pois. Se tarkoitti peruuttamattomasti sitä, että meidän oma harkinta-aikamme oli tullut päätökseen.

Olimme suunnitelleet jo etukäteen, että palattuamme Suomesta ottaisimme pikimmiten yhteyttä kiinteistönvälittäjään, jotta saisimme laitettua nykyisen asuntomme myyntiin mahdollisimman nopeasti. Reissun jälkeinen viikonloppu meni palautuessa, mutta laitoimme siinä sivussa alulle myös erinäisiä kämpänjärjestelyprojekteja myyntiä silmälläpitäen. Maanantaina sovittiin treffit kiinteistönvälittäjän kanssa torstaille, eli ensimmäiselle arkipäivälle uudenvuoden jälkeen. Välipäivinä siivottiin kämpästä pois erinäisiä kertyneitä kasoja, joista osa koostui kirjoista ja kaikenlaisesta muusta loppusijoituspaikkaansa etsivästä tarpeellisesta tavarasta, mutta osa oli vain pois heitettävää. M pesi uunin, kuurasi suihkun kaakelit ja teki pieniä korjauksia siellä täällä. Minä järjestelin kasoja ja kävin läpi omia romppeitani, kuten esim. kosmetiikkavaraston, josta löytyi kaikenlaisia kivettyneitä kynsilakkoja ja iankaikkisia huulipunia, joista ei ollut vaikea luopua.

Uuden vuoden aattoa (ja meidän 11. vuosipäivää) vietettiin kahdestaan perinteiseen tapaan. Syötiin kotiin tilattua sushia ja juotiin kuohuvaa, ja mentiin nukkumaan ennen pahimman rakettipaukkeen alkamista. Uudenvuodenpäivänä vierailtiin Hadstenissa, jossa laitettiin porukalla perinteinen osteri- ja hummeri-illallinen yhdessä I:n, Mikkelin veljen ja tämän tyttöystävän kanssa. (M ja veljensä K ovat vastuussa ostereiden kuuraamisesta ja avaamisesta, minä vastaan hummereiden valmistelutyöstä ja I tekee pastan ja kastikkeen sekä kokoaa osterit ja paistaa ne ja hummerit. K:n tyttöystävä oli ensimmäistä kertaa mukana, joten hänelle jäi pöydän kattaminen.)

Torstaina kiinteistönvälittäjä tuli käymään, kävi läpi myyntiprosessin eri vaiheita ja teki tarjouksen asunnon myynnistä. Päädyimme tähän nimenomaiseen kiinteistönvälittäjään siksi, että hän möi meille aikanaan tämän kämpän ja koska M:n työpaikan kautta saamme juuri tästä firmasta melkoisen siivun alennusta. Loppuviikko meni pitkälti siivouksen merkeissä ja M kävi perjantaina vielä I:n luona jeesaamassa kattoremonttiin liittyvän ullakon tyhjennyksen kanssa. Nyt meidän kämppä alkaa olla siinä kunnossa, että ensi viikolla tänne uskaltaa päästää valokuvaajan ja muita myyntiin liittyviä asianomaisia, ja sitten tätä pitääkin pitää ns. näyttelykunnossa siihen asti, että ostaja löytyy. Ajatus vieraiden päästämisestä tänne tirkistelemään meidän elämää lähinnä ahdistaa, mutta eipä tätä muutenkaan saa myytyä. Ei auta muu kuin toivoa, että homma hoituisi mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti.

Uusi talo tuntuu vieläkin melkoiselta kangastukselta. En tiedä missä kohtaa muuttoajatus alkaa oikeasti tuntua todelta, vaikka sen eteen tehdäänkin jo nyt töitä. Ehkä sitten, kun varsinainen muuttopäivä lyödään lukkoon, tai kun ollaan jo niin lähellä, että tavaroita kannattaa alkaa pakata. Vielä tässä kohtaa huhtikuuhun tuntuu olevan iäisyys. Toisaalta tälle vuodelle on ihan yllättäen kertynyt jo monta muutakin odotettavaa asiaa. Saimme kesällä isän puolen sukulaisilta häälahjaksi Ticketmasterin lahjakortin, jonka käytimme nyt loman aikana, kun oli aikaa tutkailla tarjontaa. Ostoslistalle päätyivät liput Harry Potter -elokuvamusiikin konserttiin helmikuussa sekä toiset mokomat kesäkuiseen Stingin konserttiin. Meillä on varsin erilaiset musiikkimaut näin yleisesti ottaen, joten oli hitusen haasteellista löytää jotain, joka sopisi kummallekin, mutta onnistuipa kuitenkin!

Lisäksi käytimme I:ltä joululahjaksi saamamme hotellilahjakortin Hindsgavl Slot -kartanoon, johon menemme viettämään ensimmäistä hääpäiväämme touko-kesäkuun taitteessa. Alun perin oli tarkoitus mennä siinä kohtaa häämatkalle Pariisiin, mutta talon osto ja muutto vievät sen verran varallisuutta ja varmasti voimavarojakin, että päätimme siirtää sen ensi vuoteen. Kesälle on toivon mukaan tulossa myös perhevisiitti Suomesta, sillä alustavissa suunnitelmissa on käydä äidin, isän ja siskoni perheen kanssa Legolandissa vihdoin ja viimein (siitä on puhuttu vuosikausia). Näin ollen emme todennäköisesti ole itse menossa Suomeen tänä vuonna ollenkaan, mikä sinänsä sopii meille ihan hyvin, koska lomaa täytyy käyttää muuttoon, joten kesäloma jäänee tavallista lyhyemmäksi.

Vanhuus ei tule yksin

Kaipaan pitkiä, henkilökohtaisia tekstejä. Instagram ei jaksa kiinnostaa satunnaisselailua pitempään, koska siellä on lähinnä kuvia ja videoita. LinkedIn on liian työelämäkeskeinen. Entisen Twitterin raunioissa jaksoin pysytellä aika pitkään, kunnes vuodenvaihteessa kyllästyin lopullisesti kaiken sen turhanaikaisen vastakkainasettelun ja vastenmielisen trollaamisen edessä ja poistin tilini. Bluesky ja Mastodon ovat satunnaisluennassa, mutta niistä löytyy pääosin lyhyitä välipalatekstejä ja kierrätettyjä meemejä. Toista ääripäätä edustaa puolestaan siskoltani joululahjaksi saamani tilaus Long Play -sivustolle, josta olen joululoman aikana lukenut jo useita pitkiä tekstejä suurella nautinnolla. Ne ovat laadukasta tutkivaa journalismia mielenkiintoisista, mutta monesti aika synkistä teemoista, joten nekään eivät aivan tarjoa sitä mitä huomaan janoavani.

Ikävöin blogien kulta-aikaa, kun netistä löytyi roppakaupalla ihan tavallisten ihmisten kirjoituksia arjestaan, mielenkiinnon kohteistaan, elämäntilanteestaan ja kaikesta muusta tavanomaisesta. Ei sillä, että niistä suurin osa olisi ollut nimenomaan minua kiinnostavia, mutta joukosta löytyi aina muutama, jotka jaksoivat pitää otteessaan ja tarjosivat ikkunan jonkun tutun tai tuntemattoman ajatusmaailmaan. Kyse ei välttämättä tai ainakaan pelkästään ollut siitä, että ne olisivat hurmanneet kirjallisilla ansioillaan, vaan siitä, että kirjoittajalla oli jollain tavalla mielenkiintoinen näkökulma asioihin. Silloin ei vielä törmännyt kovin usein kaupallisiin yhteistöihin eikä varmasti tarvinnut miettiä, että oliko “näppäimistön” takana ihminen vai tekoäly. Tyypit vain kirjoitti, koska niistä tuntui siltä.

Ehkä siksi tekee mieli itsekin kirjoittaa pitkästä aikaa. Mun blogit on alusta lähtien olleet nimenomaan sitä tajunnanvirtaa ja arjen kirjaamista mitä haluaisin muilta lukea. Kummallista kaivata jotain niin banaalia, mutta tässä sitä ollaan. Enpä olisi kyllä 15 vuotta sitten arvannut.

(Kävin tämän kirjoitettuani selaamassa vielä hengissä olevaa Blogit.fi-sivustoa nostalgiapäissäni, josta löytyi heti kättelyssä monta sellaista blogia, jotka eivät pätkääkään kiinnostaneet, joten tää voi nyt olla tällaista “aika kultaa muistot” ‑tyyppistä pohdintaa, joka kertoo lähinnä omasta vanhenemisesta.)

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén