Purin äsken viimeisen pahvilaatikon. Se oli sellainen ärsyttävä “paljon erilaista paperisälää ja yksittäisiä epämääräisiä esineitä, joille ei oikein vaan ole mitään paikkaa” -laatikko, mutta nyt se on purettu, paperit on arkistoitu ja jopa suurimmalle osalle sälästä löytyi joku paikka. (Toistaiseksi) viimeinen puuttuva huonekalu saapuu huomenna ja ensi keskiviikkona meidän pitäisi saada myös uudet pimennysverhot, joiden avulla on tarkoitus päästä eroon aurinkoisten päivien aika tujusta diskoefektistä työhuoneessa, josta saamme kiittää muuten niin ihanan pirteitä oransseja verhoja. Viimeisetkin kattolamput ovat löytäneet oikeat paikkansa ja kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että muutto on miltei valmis (no, taulujen ripustamista lukuun ottamatta). Eihän tässä vierähtänytkään kuin puoli vuotta sitä työstäessä.

Toissaviikon loma tuli todellakin tarpeeseen. Ensimmäinen puolikas meni kauheassa stressinpurkutilassa kykenemättä rentoutumaan, ja öiden Technicolor-unet olivat kyllä aivan omaa luokkaansa sekavuudessaan ja eläväisyydessään. Toinen puoli lomasta oli jo rauhallisempaa, kun pystyin viimein päästämään irti loputtomien To do -listojen toteuttamisesta, minkä myötä unimaailmakin rauhoittui. Loman viimeisenä päivänä heräsin kuitenkin kurkkukipuisena ja kuume humahtikin saman tien 39 asteen tuolle puolen. Voi miten tyypillistä. Olin koko sen viikon sairauslomalla ja käytännössä nukuin ensimmäiset neljä päivää miltei kokonaan, kun en muutakaan jaksanut. Sitten kuume alkoi onneksi laskea ja uskaltauduin töihin, joskin tämäkin viikko meni kokonaisuudessaan toipilaana. Vielä nyt, tasan kaksi viikkoa sairastumisen jälkeen, kurkkuun sattuu vähän eikä ääni ole aivan ennallaan, mutta en usko, että tässä tarvitsee enää kauaa kärvistellä. En tiedä oliko kyseessä influenssa vai vain todella tuju flunssa, mutta toivottavasti ei tule uudestaan.

Olen huomannut tulleeni allergiseksi ylenmääräiselle tavaralle ja sille, jos tavarat eivät ole oikeilla paikoillaan (tai vielä pahempaa, niille ei ole oikeaa paikkaa). Onneksi M on myöskin siistin kodin ystävä, joten asiasta ei yleensä tule ongelmaa, mutta tämä venynyt muutto on selkeästi pahentanut tilannetta. Ylipäänsä luulen, että nyt tekisi hyvää opetella tulemaan toimeen vähän rennommalla otteella stressaamisen välttämiseksi. Ylenmääräinen neuroottisuus lienee oire pitkittyneestä stressistä, joka ei varmaan ihan sillä puolentoista viikon lomalla vielä hellittänyt otettaan, mutta olo on joka tapauksessa parempi kuin mitä se oli vielä kuukausi sitten. Kaipaan uusia, fiksuja rutiineja päivään työnteon lisäksi, ja ylipäänsä haluan päästä tilanteeseen, missä virtaa riittää velvoitteiden lisäksi muuhunkin elämään. Siinäpä opettelemista tälle keväälle.